Tänään tapasin talven ensimmäiset tilhet. Muutaman kilometrin päässä olevan “naapurin” aronioiden kimpussa.
Pensaiden ohi kulkiessani olen joka kerta katsonut, joko marjat ovat alkaneet huveta. Nyt olivat.
Eikös täällä saa ruokarauhaa…
Mainiosti maistuivat aronianmarjat. Maistuis kyllä mullekin. Aronianmarjoista saa hyvää mehua.
Pilvinen sää ei suosinut kauniiden lintujen kuvaamista. Lisäksi kuvat piti yrittää napsia liian kaukaa. Nämä kuvat on rajattu rankalla kädellä, joten tarkkuudessa on toivomisen varaa. Mutta pääasia, että nämä yleensäkin näki. Toivat piristävän pyrähdyksen harmaaseen päivään.
Porukka istuskeli koivun latvassa, mistä ne muutaman yksilön ryhmissä kävivät ruokailemassa. Tässä osa noin 30 tilhen parvesta.
On tietysti ihan hölmöä lähteä pilvisenä ja tuulisena päivänä rämpimään metsään, muka vielä kuvailemaan jotain. Luntakin yli polven puoleen reiteen saakka.
Naavoja ei ollut tarkoitus ollenkaan kuvata, mutta näihin tuli metsässä törmättyä eivätkä ohi päästäneet, ennen kuin lupasin heitä kuvata.
Lumipallon riippumatto.
Hankakarvetta, luulisin.
Partapinnejä.
Tuulen tuiverruksessa lunta putosi virkistävästi kulkijan niskaan kuusten oksilta.
Naavaa vai luppoa, kuka näistä ottaa selvän?
Valoa kaipasin kuvaamisen kaveriksi, mutta eihän sitä joka viikonlopuksi riitä…
Hannalta sain kuvahaasteen, jollaisen olin jo aikaisemmin saanut Elisalta. Joten valitsin kaapin hyllyltä neljännen levykelaatikon neljännen levyn ja siitä neljännen kuvakansion neljännen kuvan. Sieltäpä lennähti esille kevään pikku surisija, villakärpänen. Kuvatessani 2.5.09 kimalaisia pajujen kukissa, tapasin myös tämän karvaturrin syöntipuuhissa. Myöhemmin kesällä en enää näitä nähnyt.
Maalaisoravat suhtautuvat ihmiseen yleensä varauksella eivätkä juokse heiluhäntä viidentenä jalkana vastaan sellaisen otuksen nähdessään, päinvastoin. Tämän tupsukorvan yllätin kuitenkin itse teossa, kaivamassa auringonkukansiemeniä lumen alta.
Yhtä yllättyneitä oltiin molemmat. Yleensä tämän kavereineen näen ikkunasta tai aamulla ulos mennessä lintulaudan alla. Silloin ne ottavat pikapikaa jalat alleen ja ponkaisevat metsän suojaan.
Tämäpä jatkoi muina oravina syöntiään, vaikka olikin joutunut “tähtäimeen”. Taisi olla kurrella nälkä.
Kiitos.
Elisa haastoi minut mukaan kuvahaasteeseen, jossa tulee postata neljännen kuvakansion neljäs kuva. Tuo kyseinen kuva sattui olemaan jo julkaistu, joten valitsin ihan omavaltaisesti seuraavan kansion neljännen kuvan. Tämä kuva on otettu 24.12. 2009 klo 15.58. Jätin palamaan vain kynttilöitä ja hiippailin ihan tonttuna ulos nappaamaan kuvan, ihan silkasta kokeilunhalusta. Eihän tätä ollut koskaan aikomus julkaista eikä kuva ole kummoinenkaan, mutta nytpä sekin on tehty.
En haasta ketään mukaan, koska arvelisin melkein kaikkien olleen jo haastettu, jotkut useammankin kerran. Haaste on tietysti vapaasti käytettävissä.
Pieni sinitiainen on nykyään yleisempi ruokintapaikan vieras kuin isoserkkunsa talitintti. Ainakin minun pihallani.
Laskin, että yhtä talkkaria kohden lintulaudalla kävi 5-6 sinttiä.
Vikkelä hömppä vauhdissa, saaliinaan maapähkinän puolikas.
Nam.
Huilataanhan välillä.
Talitintti tammikuussa.
Keltasirkku viihtyy kauralyhteiden äärellä.
Pörhistellessään pakkasessa sirkku näyttää ihan eri linnulta.
Tämä sirkuttelija oli parkkeerannut itsensä männyn oksalle. Kuten kuvasta näkyy, oli pilvinen päivä, luntakin vähän sateli.
Muutama punatulkkukin käväisi ruokailemassa. Pihlajan latvasta on hyvä tähystää.
Viherpeipoille kelpasivat myös viimeiset pihlajanmarjat. Viherpeipot vierailevat ruokintapaikalla noin 30 linnun parvissa. Kaksi tällaista parvea istuskelee päivittäin koivujen latvoissa, josta ne välillä pyrähtävät alas syömään.
Epäluuoinen urpiainen.
Käpytikka tiirailee.
Ja eikun talipötkön kimppuun taas.
Muita ruokintapaikan vieraita tänään oli muutama närhi, joista en uneksikaan saavani kuvia…
Aina muutaman viikon välein pitää päästä Nokisenkoskelle koskikaroja tiirailemaan. Tänään oli sellainen päivä.
Karoja näkyi kuusi-seitsemän, saman verran kuin edellisellä kerralla.
Pesuhetki.
Taukojumppaa.
Tähystyspaikan vaihto.
Oma paikka.
Koskella tuli välillä olo kuin Yellowstonen kansallispuistossa, täällä vesi ei tosin kiehunut eikä höyry haissut rikille.
Lisää kylmää höyryä. Pakkasta 27 astetta.
Löytyyköhän kohta paikkaa ilman huurretta…
Nokisen ruovikko tänään.
Järviruoko.
Lyhyt on päivä vieläkin.
Tyyrinvirrallakin tuli piipahdettua tervehtimässä siellä talvehtivia laulujoutsenia.
Kasveilla on nyt talvipalttoot yllä, joten on hauska arvuutella, kuka siellä sisällä luuraa. Aloitetaan helposta, tämähän on tietysti maitohorsma, Chamaenerium angustifolium.
Mesiangervo, Filipendula ulmaria, piti kiinni viimeisestä lehdestään.
Tämä lienee jonkinsortin hytykkä, eli kuuluu sienikuntaan.
Pihlajan, Sorbus aucuparia, tuntee jokainen.
Nokkostakaan, Urtica dioica, ei voi sekoittaa mihinkään muuhun.
Talvijuurekasta, Flammulina velutipes, voi bongailla syksystä kevääseen lahoavilta lehtipuilta.
Enokitake ylhäältä päin.
Haavanlehti, Populus tremula, on tämä. Uskokaa pois.
Harmaalepän, Alnus incana, pikku kävyt.
Lahoavalla lepällä kasvoi jotain sienikuntaan kuuluvaa. Saa vapaasti tunnistaa…
Metsässä kohtasin erittäin uhanalaisen lumivyötiäisen. Tosin tämä talvi on suosinut näiden viehättävien olentojen lisääntymistä.
Lumikalkkuna päivätorkuilla.
Lumitoukat parkissa.
Lumimittareita.
Talven myssymuotia.
Leveämpiäkin malleja näkyi.
Lauantaipäivä eleltiin ihan pilvessä, paksussa sellaisessa. Onneksi on lunta.
