Laitumella
07.07.2009
Elämäni ensimmäisen korpiorvokin tapasin 28.6. sodankyläläisellä joenrantaniityllä, jolla lampaat laidunsivat.
Ensin luulin tätä harvinaisen isoksi suo-orvokiksi, koska väri on ihan sama. Pähkäilin, että lampaat ovat hyvin lannoittaneet kukat ja siten venähtäneet isoiksi. Tarkemmin asiaa tutkittuani oivalsin, että kysymyksessä on korpiorvokki, joka on pohjoisessa yleisempi kuin pieni suo-orvokki.
Näitä hassuja pellonpeikkoja näkee pohjoisessa yleisesti. Ilmeisesti jokin sara, ehkä tupassara tai mätässara, näistä ei mikään ota selvää.
Olisi tehnyt mieli kaapata tämä syliin ja tuoda kotipihalle…
Heinikossa kävellessä pöllähteli lentoon aamu-unisia surviaisia.
6 kommenttia
jätä yksi →
Korpiorvokki! Enpä ole ennen kuullutkaan… Ei taida täällä etelässä… Mätäs on todella pehmeän näköinen, kävisi tyynystä.
Lepis, korpiorvokkia näyttäisi kasvion mukaan kasvavan melkein koko Suomessa. Märillä ja kosteilla paikoilla yleensä. Mutta ensimmäisen kerran tämän näin vasta Lapissa, missä se on yleisempi kuin muuten samannäköinen mutta pienempi suo-orvokkki.
Hienon löydön teit, kameran kanssa kun liikkuu katselee ihan eri tavalla pieniäkin kohteita. Uusi tuttavuus minulle, viime kesänä löysin kauniin suo-orvokin ja tänä vuonna oli samassa paikassa kasvamassa.
Tia, suo-orvokin löytääkseen onkin oltava tarkkana – ja tietää, millaisessa maastossa kasvavat.
Kaunis on korpiorvokki, ja noi mätäsjutut on hauskan näkösiä.
Toi alimmainen on vähän samanlainen, kuin mäkin onnistuin huonon kuvan saamaan sellasesta. En tiiä oliko samanlainen, mutta tollanen pitkä silläkin roikkui tuolta alapäästä.
Harakka, surviaisia on yleisesti joka puolella maata. Helposti tuntee kaksoispyrstöstään.