Kohtaamisia
2009 heinäkuu 18
Haavanlehtikuoriaisia ei voi olla huomaamatta.
Harsokorento häviää helposti heinikkoon, ellei ole silmä tarkkana.
Kurjenjalan kukka ja kimalaiskuoriainen.
Hän ei esitellyt itseään, tuijotti vaan.
Tuijotusta yhdellä silmällä.
Nelivyöjäärä tykkää mesiangervosta.
Tämäkin komistus kaipaisi esittelyä.
Pikku peto, leppäkertun toukka.
Pienen joen yllä lenteli iso porukka neidonkorentoja. Kaikki näkemäni olivat koiraita, olisikohan ollut jokin reviirintarkitusoperaatio meneillään. Tällä oli ruokatauko.
Kovin ovat siivet rähjääntyneet, tämä tuli ihan esittelemään niitä istuessani joen penkalla.
Saman joen suistossa päivysti kiiltokorento.












Olethan taas saanut kameraasi vaikka mitä kopteria ja tuijottajaa
Aikamoisia korentoja ja pörriäisiä, ja karvamatoja olet taas onnistunut kuvaamaan.
Ei ikinä uskoisi, että tosta karvamadodta tulee leppäkerttu!
Oikeestikko tulee?
Tia, näitähän luontoäiti antaa kuvattaviksi.
Harakka, ihan oikeesti tulee leppäkerttu tästä toukasta.
Yhden silmän tuijotus on kyllä tehokas. Hienoja kuvia!
Yli viikkoon en ole kiireiden ja netin tökkimisen vuoksi päässyt “kyläilemään”, ja mitä kaikkea upeeta olet tänne sinä aikana laittanutkin. Perhoskuvatkin ovat aivan mahtavia! Miten noin paljon erilaisia lajeja bongaatkin? Aika vakuuttava tuijotus ;D
Uuna, kiitos.
Marjukka, täälläkin tökkinyt koko viikonlopun. Tänään ei näköjään onnistu kuvien laittaminen ollenkaan. Vai muka parannusta tämä langaton laajakaista! Toisten blogeilla käyntikin alkaa kypsyttää, kun sivun avautuminen kestää varttitunnin… Kiitos sinullekin kommentista.
Joka pojan ja tytön hartain toive olisi saada vangittua kameran linssille lentävä sudenkorenta.
Se ei ihan kaikilla välineillä onnistu, mutta hyvilläkin välineillä täytyy olla onnea. Pääsin kerran näkemään kun iso ukonkorenta nappasi Kimalaisen kukasta, sekin oli harvinainen havainto, mutta ehkä ei tule kameran linssille koskaan.
Monenmoista öttiäistä olikin tänne taas ilmaantunut
Ihania!
Tuo kimalaiskuoriainen on aika hassun näköinen pakkaus!
Ja korentokuvat lumoavat kauneudellaan
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Sulo, ei tämä korennon “pysäyttäminen” onnistunut ollenkaan niin hyvin, kuin toiveissa olisi ollut. Ovat liian nopeita meikäläisen kameralle. Tämän kuvan ottohetkellä korento pysähtyi ihan pieneksi toviksi, mutta silti kuva jäi epätarkaksi. Kiitos kommentistasi.
Hanna, kiitos samoin. Kaikkea hyvää alkaneelle viikolle sinulle ja perheellesi. Kimalaiskuoriainen on yksi lemppariötököistäni, tosi sympaattisen tuntuinen kaveri.