Hämärässä metsässä joku loistaa lahoavan puun rungolla.
Talvijuurekashan se. Innostuu aina kasvuun näihin aikoihin jo talven lähestyessä.
Piileskelijä.
Utelias.
Suojeluintoinen.
Perheidylli.
Tämä japanilaisten enokitakeksi nimittämä sieni on kuulemma herkkua. Maistamatta on vielä.
Jos metsään menet kulkemaan
ja olet kuin et oliskaan,
voit nähdä siellä kummaiset,
näet
myyrän mustan multaisen
ja
keijuperhon kultaisen
ja peikotkin niin pienet
kuin pienet ukonsienet.
Ja muutakin näet kummaista,
näet ukonkin niin kummaisen,
niin kummallisen kummaisen
niin ettei sitä sellaista
niin kummallista olekaan.
(Kirsi Kunnas: Puupuu ja käpypoika)
Pöllö puussa töllöttää,
kun myyrä kömpii mökistään.
Isäpöllö kutsuu pikku pöllöjään
ja koko perhe puussa töllöttää
kun Mömmömyyrä kömpii mökistään.
Isäpöllö huutaa: huu hu-huu
ja koko perhe: huhuu, huhuu,
kun Mömmömyyrä kömpii mökistään
ja sanoo: Hyvää yötä, pöllöt, hyvää yötä!
Tyttöpöllö, poikapöllö,
äitipöllö, isäpöllö,
koko perhe vastaa: Hyvää yötä, huhuu.
Ja kuulee kuinka Mömmömyyrä
itseksensä puhuu:
Möksis möksis möksis möksis möksis...
(Kirsi Kunnas: Puupuu ja Käpypoika)
Ja Mömmömyyrän möksis on
kuin kömpiminen loputon:
On käytävää, on mentävää,
on tultavaa, on oltavaa,
on myyränkolo ja myyränolo.
Ja eipä olla möksiskään
vaikkei paljon nähdäkäään.
Ei olla möksiskään.
(Kirsi Kunnas: Puupuu ja Käpypoika)
Kaislaranta kahisee,
suviheinä suhisee,
rapakossa rahisee:
Kuka tulla tuhisee?
Mikä tuolla pilkistää?
Vesirotan pieni pää,
viikset vallan mutaisina,
rämpii jalat rutaisina
vanha Jaakko Vaakko Vesirotta.
Silmät vettä siristen,
nenä nuhaa tiristen,
tuhisten ja puhisten.
Ja sitten voi voi Vaivastus!
Ja atsii atsii aivastus!
(Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu)
Yö hiipii sukkasillaan
varpahillaan
kukkien luona nurmikolla
ja yli nurmikon
ja itkee rannalla kaislikossa.
Kaislikossa
kuu kaikkein kaunein on.
Ja siili kyynelehtii
minkä ehtii
tunteissansa kuutamolla
- on hetki kuutamon -
ja istuu rannalla kaislikossa.
Kaislikossa
kuu kaikkein kaunein on.
Kuu kulkee kultaisena
punaisena
ruusun lailla huumaavana
ja pienen karkelon
se tanssii rannalla kaislikossa.
Kaislikossa
kuu kaikkein kaunein on.
Kuu tanssii pyöreänä
yönä tänä
kukkien luona nurmikolla,
se on niin vallaton
ja nauraa rannalla kaislikossa.
Kaislikossa
kuu siilin rakkain on.
(Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu)
Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen,
posket tehty puolukasta,
tukka naavatuppurasta,
silmät on siniset tähdet.
Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen,
keinu kuusen kainalossa,
tuutu tuulen kartanossa,
sammuta siniset tähdet!
(Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu)
Teema: Vigilance tehnyt Jestro
Tämä sitten on hyvä blogi. Kauniiden kuvien lisäksi tiedät lajitkin niin että oppii itsekin. Jännä ajatella että japanissakin on noita samoja sieniä.
Taas täällä on joukko hienoja luontokuvia.
Kävin läpi tuolla allaolevia kuvia pitkä rimpsun, sen kummemmin kommentoimatta
ja erikseen valkaamatta sileltä löytyi monta luontokuvahelmeä.
Itselläni on nyt menossa saamatttomuusaika. Ei edes uusi “kakkula” ole saanut minua kuvaamaan.
Olisihan täällä ollut noita kelejäkin, mutta ei, kun ei.
Ehkä lumen tullessa.
Kauniit kuvat, taas kerran. Sinulla on silmää tällaiselle ‘pienellekin’ kaunottarelle.
Tervehdys Irma,
aina kun tulen blogiisi, saan yllättyä iloisesti! Sinun blogi on kyllä ehdottomasti helmi! Kiitos kun jaksat sitä pitää niin ahkerasti! Se lisäksi, että kuvat ovat huikeita, on myös tietämyksesi upeaa. Nautin myös suuresti kuvien teksteistä! Jihhaa!
Mekin suunnitellaan taas muuttoa jonnekin sinne päin, ehkä Tervoon, ehkä ei. Mutta pois kaupungista sitten vihdoinkin. Maukka jäämässä vuodenvaihteessa eläkeputkeen ja minun yrityksenihän voi toimia ihan missä vain!
Mojovaa marraskuuta sinne toivottaa Mirja ja Maukkain varmasti
Halo e, tuohan oli mukava kuulla. Sisäinen hemuli minussa aina heräilee löytäessäni jotain kummallista luonnosta. Enokitakesta on myös viljelty muoto, joka näyttää erilaiselta kuin tämä villi ja vapaa, on pitkäjalkainen ja pienilakkinen. ‘Take’ tarkoittaa japanin kielessä sientä (vrt. siitake, matsutake…).
KooTee, saamattomuuskausi tekee välillä ihan hyvää. Lunta täälläkin odotellaan, valaisisi kummasti maisemaa ja pientä kulkijaakin.
Elisa, kiitos sinullekin.
Mirja, iloisesti on aina mukava tulla yllätetyksi. Kiitos kauniista sanoistasi. Työssäkäynti pikkasen nyt häiritsee kuvaamista, mutta jotain pientä viikonloppuisin ehtii räpsäistä. Nämä kuvat on tosin otettu melkein pimeässä, paksun pilviverhon alla auringon jo painuessa mailleen. Tervo ei ole ollenkaan hassumpi asuinpaikka, puoli vuotta tuli sielläkin aikoinaan majailtua entisessä elämässä. Paljon vettä ja puhdasta luontoa, vähän ihmisiä.
Olet jälleen löytänyt kamerasi kanssa pieniä, suuria ihmeitä. Kyllä tuo sieni valopäätä muistuttaa. Mietin, miten japanilaiset sitä ruoaksi valmistavat?
Upea tuo ensimmäinen persikkakuva
Kauniit persikkaposket muissakin sienikuvissa.
Hieno ja hauska sarja!
Taas olet löytänyt kaunista kuvattavaa,
Kauniita sieniä, mun makuuni taas kuvat, ihan mahtavat!
Kyllä siellä auringon tuuraajat kauniisti paistavat, ekassa oiken hehkuu värit.
Aimarii, näitä samoja ihmeitä olen useana syksynä kuvannut, loistavat niin hienosti jo melkein muut värinsä kadottaneessa luonnossa. Googlettamalla löytyy kyllä reseptejä. Pitäisiköhän joskus kokeilla… Nämä sienet kasvavat nimenomaan myöhäissyksyllä ja talvella.
Unnu, persikkapa tietenkin! Mietinkin, mitä nämä oikein muistuttavat.
Harakka, kiitos. Tämän lyhyen valon aikana pitää napata kiinni siitä mistä saa.
Tia, ihan ruskavärit on näillä.
Hauska tuo suojeluintoinen sieni ;D
Olisikohan vähän liian ylihuolehtivainen?
Tuo eka kuva on ihan uskomattoman “loistava”…. tosi hieno.
Muutoinkin sienikuvia on aina mukava katsella
Tuijottelin pitkään ensimmäistä kuvaa. Olet löytänyt metsästä oman kuun mollottamasta puun takaa.
Hanna, pimeänä päivänä nämä tosiaan näyttivät loistavan sammaloituneella puunrungolla.
ATToivanen, kuunpa hyvinkin. Pääsin yllättämään tämän sopivasta kuvakulmasta.
Raikkaita kuvia ja ihanan pullean pehmeitä sieniä. Pidin erityisesti tuosta perheidyllistä, se on niin hellyttävä, se vetoaa tunteisiin. Tässä tulee taas uutta luonto-oppia ja sieni tuntemusta.
Pehmyt piirto, varsinkin pikkiriikkinen pahnanpohjimmainen on liikuttava, isompien “siipien alla”.
Ihana vaalean kuulaankeltainen mutta silti jotenkin hohtavan syvä väri näissä sienissä – välittyy hyvin kuvissa!
Olen varmaan nähnyt näitä itsekin mutta en tietänyt sienen nimeä. Täytyykin vielä olla silmät auki, jos näkyisi.
Ja kaksi viimeistä kuvaa ovat tosi hellyttäviä.
Talvijuurekkaita näkee pitkin talvea, vielä huhtikuussakin olen niitä joskus kuvannut.