Sunnuntaina pienen järven rannalla laulujoutsenet seurustelivat äänekkäästi. Olisikohan ollut jo matkakuumetta…
Ikävähän näitä taas tulee.
Mutta eivät he kauan ole poissa, jo maalis-huhtikuussa palaavat.
Laulujoutsenen lento on upea harmaallakin taivaalla.
Tervetuloa takaisin!
from → linnut
Jos metsään menet kulkemaan
ja olet kuin et oliskaan,
voit nähdä siellä kummaiset,
näet
myyrän mustan multaisen
ja
keijuperhon kultaisen
ja peikotkin niin pienet
kuin pienet ukonsienet.
Ja muutakin näet kummaista,
näet ukonkin niin kummaisen,
niin kummallisen kummaisen
niin ettei sitä sellaista
niin kummallista olekaan.
(Kirsi Kunnas: Puupuu ja käpypoika)
Pöllö puussa töllöttää,
kun myyrä kömpii mökistään.
Isäpöllö kutsuu pikku pöllöjään
ja koko perhe puussa töllöttää
kun Mömmömyyrä kömpii mökistään.
Isäpöllö huutaa: huu hu-huu
ja koko perhe: huhuu, huhuu,
kun Mömmömyyrä kömpii mökistään
ja sanoo: Hyvää yötä, pöllöt, hyvää yötä!
Tyttöpöllö, poikapöllö,
äitipöllö, isäpöllö,
koko perhe vastaa: Hyvää yötä, huhuu.
Ja kuulee kuinka Mömmömyyrä
itseksensä puhuu:
Möksis möksis möksis möksis möksis...
(Kirsi Kunnas: Puupuu ja Käpypoika)
Ja Mömmömyyrän möksis on
kuin kömpiminen loputon:
On käytävää, on mentävää,
on tultavaa, on oltavaa,
on myyränkolo ja myyränolo.
Ja eipä olla möksiskään
vaikkei paljon nähdäkäään.
Ei olla möksiskään.
(Kirsi Kunnas: Puupuu ja Käpypoika)
Kaislaranta kahisee,
suviheinä suhisee,
rapakossa rahisee:
Kuka tulla tuhisee?
Mikä tuolla pilkistää?
Vesirotan pieni pää,
viikset vallan mutaisina,
rämpii jalat rutaisina
vanha Jaakko Vaakko Vesirotta.
Silmät vettä siristen,
nenä nuhaa tiristen,
tuhisten ja puhisten.
Ja sitten voi voi Vaivastus!
Ja atsii atsii aivastus!
(Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu)
Yö hiipii sukkasillaan
varpahillaan
kukkien luona nurmikolla
ja yli nurmikon
ja itkee rannalla kaislikossa.
Kaislikossa
kuu kaikkein kaunein on.
Ja siili kyynelehtii
minkä ehtii
tunteissansa kuutamolla
- on hetki kuutamon -
ja istuu rannalla kaislikossa.
Kaislikossa
kuu kaikkein kaunein on.
Kuu kulkee kultaisena
punaisena
ruusun lailla huumaavana
ja pienen karkelon
se tanssii rannalla kaislikossa.
Kaislikossa
kuu kaikkein kaunein on.
Kuu tanssii pyöreänä
yönä tänä
kukkien luona nurmikolla,
se on niin vallaton
ja nauraa rannalla kaislikossa.
Kaislikossa
kuu siilin rakkain on.
(Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu)
Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen,
posket tehty puolukasta,
tukka naavatuppurasta,
silmät on siniset tähdet.
Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen,
keinu kuusen kainalossa,
tuutu tuulen kartanossa,
sammuta siniset tähdet!
(Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu)
Teema: Vigilance tehnyt Jestro
Komean näköisiä joutsenet ovat. Sekä rannalla että taivaalla. Itsekin näin lauantaina samanlaisen näyn, mutta eipäs ollut kameraa mukana ;( Hienoa, että sinulla oli,
Elisa, tällaisia kuvia ottaessa tulee joka kerta mieleen, että olisipa käytössä parempi objektiivi. Nämäkin kuvat piti rajata aika rankasti – ja se näkyy kuvien laadussa. Valoakin oli niukasti paksun pilviverhon alla. Mutta komeita ovat laulujoutsenet, siitä ei pääse mihinkään. Kiitos kommentistasi.
Haikean suloiset hyvästit kesälle.
Pehmyt piirto, uutta kesää kohti mennään jo vauhdilla.
Haikea ja suunnattoman kaunis kuvasarja. Nyyh! Keväällä nähdään!
Tulee niin haikea olo, kesä on ohi!
Niin mahtavia nuo joutsenet, näin uudestaan niitä Hämeessä pellolla, oli tullut enemmänkin ja olisikohan ollut nuorempiakin joukossa, sellaisia harmaita väriltään. Olihan siihen taas pakko pysähtyä.
Vieläkö joutsenia on siellä? Olen luullut että kaikki ovat jo lähteneet.
Komea sarja, liikuttava, herkistävä!
Katsoin ison satsin kuviasi kerralla kuvaustaukoni jälkeen. Kyllä kaamoksessakin kuvattavaa löytyy, värejä ja muotoja ja erilaisia luonnonmateriaaleja. Pitää vain pysähtyä ja avata silmänsä!
Siis aivan mahtavia tilanteita taas, tuo tilhisarjakin, missä lepytettiin oikkuilevaa eukkoa. Ja hyvästelevät joutsenet. Pian kaamoksen alta pois ja keväällä varhain takaisin! Sienikuutamokin oli hauska kuva.
Taina, laulujoutsenten keväistä huutelua sulapaikoilla kannattaa odotella.
Marjukka, onneksi Suomessa on olemassa talvi, ainakin toistaiseksi. Ikuinen kesä ei kuulosta houkuttelevalta.
Tia, harmaita nuoria oli näidenkin joukossa, osalla myös vähän valkoista jo.
Unnu, kyllä sinnikkäimmät pysyttelevät täällä jäiden tuloon saakka. Eihän niillä ole mitään hätää, niin kauan kuin saavat syömistä. Joulukuussakin olen usein nähnyt laulujoutsenia. Joitakin jää sulana pysyviin virtapaikkoihin talvehtimaankin.
Iines, enemmänkin etsisin kuvattavaa, mutta työt häiritsevät nyt harrastusta. Kiitos sinullekin kommentista.
Hienot ja haikeat kuvat joutsenista.
Niitä ei vähään aikaan varmaankaan näe.
Jollei joku ole taas jäänyt tänne meille talvehtimaan.
Täällä on nyt parinakin vuonna ollut läpi vuoden muutama joutsen.
Mutta lulisi niillä olevan kylmä!
Mutta hienot kuvat sulta taas!
Ja ikävä niitä joutsenia ja muitakin muuttolintuja, pienet mukaan lukien, tulee ikävä!
Harakka, ihan hyvä kun on jotain mitä odotella, kuten lintujen paluuta keväällä.
Mie oon viikonloppuisin kytänny yhtä peltoa josko siellä olisi joutsenten&kurkien kokous mutta eipä ole vielä näkynyt… Mukavia katsella nämä kuvasi!
Luulenpa, että kurjet ovat jo menneet, mutta näitä laulujoutsenia viipyilee sisämaassa kauemminkin, jäiden tuloon saakka. Viikonlopuksi luvattu aurinkoa, jospa saisi parempia kuvia silloin. Kiitos kommentistasi, Wiltteri.
Kovin kauniit – kovin haikeat kuvat!
Täytyy alkaa odotella taas kevättä ja upeaa lintujen paluujuhlaa tänne pohjolaan
Hanna, laulujoutsenia oli vielä tänäänkin järvellä runsain joukoin. Mutta ihan selvästi oli jo lähtö mielessä järven jäätymisen mukana. Kun päästään talvipäivänseisauksen yli (aikaa sanotaan myös jouluksi), alkavat päivät taas pidentyä. Silloin alkaa myös kevään odotus.
Kauniinhaikean lähtötunnelman olet tavoittanut tähän sarjaan. Miten meneekään se Risto Rasan(?) yksi runo:
“Kirkkaimmin muistaa sen kevään, joka laulu ennen muuttomatkaa tuo hetkeksi takaisin.”
Itselläni on ainakin jotenkin niin, että mitä enemmän tulee seurattua vuoden kulkua luonnon mukana/mukaan, niin sitä vähemmän talven pimeyskin ahdistaa. Valon väheneminen on vain jotenkin maagista, taianomaista. Vielä taianomaisempi on tietysti sen paluu. Siinä kaikessa on varmuutta jota (arki)elämässä usein muuten ei ole.
Talven lyhyet päivät nyt vaan kuuluvat tänne pohjoiseen, ja hyvä niin. Erilaiset vuodenajat ovat ehdottomasti rikkautta. Joskus toivoisin voivani viettää kokonaisen vuoden ihan pohjoisimmassa Lapissa, kokeakseni vuodenaikojen vaihtumiset siellä, missä ne eivät voi jäädä huomaamatta.