Valkolinnut aamulla
Lokakuun viimeisen päivän aamu kello kahdeksan. Laulujoutsenpariskunta seilaa kotilahdella. Lapsia ei heillä tänä kesänä ollut.
Pieniä joutsenparvia nousi ja laskeutui jatkuvasti.
Nousu.
Tähän näkyyn ei kyllästy – laulujoutseniin järvellä.
Laulujoutsenten poikaset ovat jo vanhempiensa kokoisia, mutta vielä harmaita.
Yhdessä.












Kyllä tuollaisissa maisemissa varmaan viihtyisi vaikka kuinka kauan. Ihania kuvia taas, ihan haikea olo tulee kun lähtevät kohta. Sinulla siellä kauniit taustatkin kuvillesi, toisin kuin minulla
Kaunista katseltavaa!
Kaunista on, linnut ja maisemakin hurmaa. Hienosti siivilöityy valo tuolla metsässä puiden välissä.
Tia, asun sadan metrin päässä tästä rannasta, joten päivittäin tulee käytyä katsomassa maisemaa. Eiväthän laulujoutsenet kauaa poissa ole, jonkin hassun kuukauden. Hyvillä virtapaikoilla talvehtivatkin täällä.
Kiitos, Wiltteri.
Elisa, aamuvalo on minusta paras valo kuvauksen kannalta. Kiitos sinullekin.
Kiitos kauniista maisemista, täällä on niin harmaata ja tihkusateista…
Ja niin, eivätpä joutsenet kovin kauaa poissa ole!
Tuo “nousu”-kuva on kerrassaan upea! Hieno valo kuvassa!
Ylin kuva on kuin ‘hieman ennen riitettä’, mutta leikki vain jatkukoon!
Nana, kuvanottopäivä olikin hyvin harvinainen täälläkin, pitkän harmaan jakson jälkeen paistoi kokonaisen päivän aurinko pilvettömältä taivaalta.
Marjukka, aamuvalo on tosiaan kaunista. Sitä kuvatakseen on oltava tarkkana, hetki on pian ohi.
Lepis, riitettä oli jo vähän järvessä toisaalla. Tässä kohden oli pientä usvaa.
Syksyiset hienot värit, mutta vielä vaan joutsenet siellä uivat. Koska ne oikein lähtevät, vai jääkö nykyisin paljon talvehtijoita?
Hienoja, hienoja kuvia!
Kaunis kuvasarja!
Hieno kuvasarja joutsenista.
Kuvissa valo tulee kauniina esille, ja joutsenet näkyvät hyvin.
Ovat hienon näköisiä!
Uuna, laulujoutsenet lähtevät sitä mukaa etelämmäksi kun vedet jäätyvät ruokailupaikoilta. Rannat ovat jo alkaneet vetäytyä riitteeseen. Lähialueilla on koko talven sulana pysyviä virtoja, joissa usein talvehtii joutsenia. Kiitos kommentistasi.
Liisa ja harakka, kiitokset teillekin.