Jos metsään menet kulkemaan
ja olet kuin et oliskaan,
voit nähdä siellä kummaiset,
näet
myyrän mustan multaisen
ja
keijuperhon kultaisen
ja peikotkin niin pienet
kuin pienet ukonsienet.
Ja muutakin näet kummaista,
näet ukonkin niin kummaisen,
niin kummallisen kummaisen
niin ettei sitä sellaista
niin kummallista olekaan.
(Kirsi Kunnas: Puupuu ja käpypoika)
Pöllö puussa töllöttää,
kun myyrä kömpii mökistään.
Isäpöllö kutsuu pikku pöllöjään
ja koko perhe puussa töllöttää
kun Mömmömyyrä kömpii mökistään.
Isäpöllö huutaa: huu hu-huu
ja koko perhe: huhuu, huhuu,
kun Mömmömyyrä kömpii mökistään
ja sanoo: Hyvää yötä, pöllöt, hyvää yötä!
Tyttöpöllö, poikapöllö,
äitipöllö, isäpöllö,
koko perhe vastaa: Hyvää yötä, huhuu.
Ja kuulee kuinka Mömmömyyrä
itseksensä puhuu:
Möksis möksis möksis möksis möksis...
(Kirsi Kunnas: Puupuu ja Käpypoika)
Ja Mömmömyyrän möksis on
kuin kömpiminen loputon:
On käytävää, on mentävää,
on tultavaa, on oltavaa,
on myyränkolo ja myyränolo.
Ja eipä olla möksiskään
vaikkei paljon nähdäkäään.
Ei olla möksiskään.
(Kirsi Kunnas: Puupuu ja Käpypoika)
Kaislaranta kahisee,
suviheinä suhisee,
rapakossa rahisee:
Kuka tulla tuhisee?
Mikä tuolla pilkistää?
Vesirotan pieni pää,
viikset vallan mutaisina,
rämpii jalat rutaisina
vanha Jaakko Vaakko Vesirotta.
Silmät vettä siristen,
nenä nuhaa tiristen,
tuhisten ja puhisten.
Ja sitten voi voi Vaivastus!
Ja atsii atsii aivastus!
(Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu)
Yö hiipii sukkasillaan
varpahillaan
kukkien luona nurmikolla
ja yli nurmikon
ja itkee rannalla kaislikossa.
Kaislikossa
kuu kaikkein kaunein on.
Ja siili kyynelehtii
minkä ehtii
tunteissansa kuutamolla
- on hetki kuutamon -
ja istuu rannalla kaislikossa.
Kaislikossa
kuu kaikkein kaunein on.
Kuu kulkee kultaisena
punaisena
ruusun lailla huumaavana
ja pienen karkelon
se tanssii rannalla kaislikossa.
Kaislikossa
kuu kaikkein kaunein on.
Kuu tanssii pyöreänä
yönä tänä
kukkien luona nurmikolla,
se on niin vallaton
ja nauraa rannalla kaislikossa.
Kaislikossa
kuu siilin rakkain on.
(Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu)
Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen,
posket tehty puolukasta,
tukka naavatuppurasta,
silmät on siniset tähdet.
Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen,
keinu kuusen kainalossa,
tuutu tuulen kartanossa,
sammuta siniset tähdet!
(Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu)
Teema: Vigilance tehnyt Jestro








Tuossa kolmanneksi alimmaisessa on kuin lintu olisi jäätynyt siihen!
Tuo toinen kuva on aivan mahtava, siinä todellakin jää syntyy! Ihania jääkuvia!
Minäkin näin tuon linnun kuten Marjukka…
Irma, hienoja kuvia taas, näihin on helppo kuvitella myös äänimaisema. Suosikkejani toinen ja neljäs kuva ylhäältä, korsista tulee mieleen pitkäjalkaiset kahlaajat.
Marjukka ja Nana, odottelinkin, josko joku muukin tuon linnun “näkisi”…
Taina, tosiaan, jään syntymiseen kuuluu ehdottomasti ääni mukaan. Luonnon sinfoniaa on jäätymisen ääni.
Pakkanen on taitava kutoja. Ihania kuvia! Eniten pidän noista lasinpuhaltajista, tai paremminkin puhalluksen tuloksista, siis kolmannesta kuvasta. Kaikki todella hienoja. Huomenna tännekin on luvattu muutama hiutale
Hauskoja nuo kannen alle jääneet ulpukan lehdet. Harrastaakohan kukaan enää kolkkakalastusta? Sitä olis hauska koettaa…
Jääkin voi olla kaunista. Oikealla hetkellä. Täällä pyräytti lunta!
Uuna, nuo “lasinpuhallukset” kovasti minuakin kiehtovat (johtuisikohan siitä, että esi-isissä on useampiakin lasinpuhaltajia…). Kateellisena katselin sääennustetta, että lunta tulee etelään. Naattikaa!
ATToivanen, kolkkakalastusta tiedän harrastetun näilläkin järvillä joskus. Enpä ole kuullut, että enää nykyään. Kokeilehan sinä ja kerro, miten kävi.
Lepis, jäätä on vaikka minkä näköistä ja muotoista. Pakkasukon designia. Puhaltelehan sitä lunta tännekin. Ainakaan nyt aamuvarhaisella ei vielä näy hiutaleen hiutaletta.
Hienoja kuvia, valoisia ja värikkäitä.
Itse liikuin samana päivänä samoissa puuhissa Kemijoki varressa, mutta minun osakseni sattui märkä ja harmaa päivä.
Nämä hentoiset jäät ovat niin kuultavia ja muodokkaita, pinnassa on myös struktuuria, joka tekee siitä hyvin kuvauksellisen, kuten tuo sinun lintu osoittaa.
Olet taas kerran valottanut ja valloittanut ihanilla aiheilla, joista myös minäkin pidän.
Kyllä vaan, hilettä alkaa syntyä rantojen tuntumiin, ja pian on koskella komeat puikot.
Nämä ovat herkkiä kuvia, jään ohuita piirtoja, hentoja otteita.
Herkkiä ja kauniita kuvia. Sininen taivas heijastuu kauniisti vedestä ja siihen yhdistettynä ‘lasinomainen’ taideteos. Kaunista.
Taas kerran – avan upeita kuvia jään syntymisestä, hekkiä, kauniita
Jää jaksaa näin syksyllä aina vain ihastuttaa – se on niin uutta ja hienoa taas, ehkä on ihan kiva kun on nämä vuodenajat
Oiihh, ihania kuvia!!!
Tosi hienoja, oikein mun makuuni kuvia ja aihe. Noi jäätyneet pisarat hienot.
Meillä ei vielä ole jäätä alkanut syntymään, mutta lunta on tänään satanut, eli ensilumi.
Pehmyt piirto, joen jää onkin varmaan erilaista kuin järvessä. Nyt on tuuli puskenut rannassa jäät kasaan. Mutta komea helinä muodostui jäiden liikehdinnästä laineiden niitä keinutellessa. Kiitos.
Iines, jääpuikkoja täälläkin odotellaan. Tämä “ensiriite” on aina ihmeellisen ohutta ja kuulasta.
Elisa, eri puolilta kuvattuna jää sai monenlaisia sävyjä, auringonvalon suunnasta riippuen.
Hanna, toisistaan selvästi erottuvat vuodenajat ovat rikkautta. Toivottavasti saamme pitää ne.
Harakka, siellä onkin enemmän lunta kuin täällä. Meillä vain ohut muutaman millin kerros. Toivossa eletään. Kiitos sinullekin kommentistasi.
Jään kuviot osaavat olla kauniita.
Jää on taiteilijana ihmeellinen. Sen luomat kuviot on sadunomaisia, niin kauniita ja samalla kylmää huokuvia.
Tia ja aimarii, jääkuvioiden syntyyn vaikuttavat monet asiat, kuten lämpötila, tuuli, veden virtaus jne. Tämä tekee niiden löytämisen mielenkiintoiseksi. Varsinkin virtaavan veden jääpuikot ovat kiehtovia. Pian pääsee niitäkin bongailemaan.
Hienoja jääkuvia. Täällä ei vielä meressä juuri ole jäätä, mutta pian varmaan saadaan.
Kiitos, Sakari. Lisää jäätä odotellaan tännekin. Kovin on vähän pakkasta vielä. Luntakin saisi tulla enemmän.
Jää on niin ihmeellistä!
Hienoa on joskus kun oikein hiljainen paikka ja tyyntä ja nopeasti pakastuu, niin voi ihan kuulla kun jää ritisten muodostuu. Ainakin väitän että olen se kuullut.
Luin juuri yhtä kirjaa jossa kerrottiin eräästä varhaisimmasta itämeren kuvauksesta yhdessä antiikin kreikkalaisen maantieteilijän matkakertomuksessa, kuinka hän yritti kuvata meren jäätymistä välimeren väelle – eihän sitä meinanut kukaan uskoa, ajattelivat että iha huijarikertomus. Höyryävä meri oli “meren keuhkot”, varmaan aivan käsittämätön näky silloin välimeren rantojen asukkaalle. Myöhäisemmissä lähteissä lisättiin, että “Vain tähän asti ulottuu maailma, ja se tieto on varma”.
Jää kumisee syntyessään. Ääni etenee jäätä pitkin suurella nopeudella. Siihen yhdistyy sitten näitä ritinöitä. Varsinkin kovalla pakkasella äänet ovat hienoja.