Eilen tulivat lumet vauhdikkaasti alas puista. Taivaalla ei näkynyt yhtään pilveä, mutta metsässä kävi aikamoinen tuiske.
Lumen mukana puista putosi myös oksankappaleita, neulasia ja muuta tilpehööriä.
Puut huokailivat helpotuksesta, kun pääsivät taakastaan. Tuuli on nyt metsän kaveri.
| irma artikkeliin Melkein kevät! | |
| uuvana artikkeliin Melkein kevät! | |
| irma artikkeliin Melkein kevät! | |
| KooTee artikkeliin Melkein kevät! | |
| irma artikkeliin Melkein kevät! | |
| irma artikkeliin Melkein kevät! | |
| aimarii artikkeliin Melkein kevät! | |
| Ina artikkeliin Melkein kevät! | |
| irma artikkeliin Melkein kevät! | |
| Tarja artikkeliin Melkein kevät! | |
| irma artikkeliin Melkein kevät! | |
| Amalia artikkeliin Melkein kevät! | |
| irma artikkeliin Melkein kevät! | |
| irma artikkeliin Melkein kevät! | |
| irma artikkeliin Melkein kevät! |
irmankuvia@gmail.com
muistuttaa itseään kuvaansa enemmän
(Juice Leskinen: Iltaisin, kun veneet tulevat kotiin)Jos metsään menet kulkemaan
ja olet kuin et oliskaan,
voit nähdä siellä kummaiset,
näet
myyrän mustan multaisen
ja
keijuperhon kultaisen
ja peikotkin niin pienet
kuin pienet ukonsienet.
Ja muutakin näet kummaista,
näet ukonkin niin kummaisen,
niin kummallisen kummaisen
niin ettei sitä sellaista
niin kummallista olekaan.
(Kirsi Kunnas: Puupuu ja käpypoika)
Pöllö puussa töllöttää,
kun myyrä kömpii mökistään.
Isäpöllö kutsuu pikku pöllöjään
ja koko perhe puussa töllöttää
kun Mömmömyyrä kömpii mökistään.
Isäpöllö huutaa: huu hu-huu
ja koko perhe: huhuu, huhuu,
kun Mömmömyyrä kömpii mökistään
ja sanoo: Hyvää yötä, pöllöt, hyvää yötä!
Tyttöpöllö, poikapöllö,
äitipöllö, isäpöllö,
koko perhe vastaa: Hyvää yötä, huhuu.
Ja kuulee kuinka Mömmömyyrä
itseksensä puhuu:
Möksis möksis möksis möksis möksis...
(Kirsi Kunnas: Puupuu ja Käpypoika)
Ja Mömmömyyrän möksis on
kuin kömpiminen loputon:
On käytävää, on mentävää,
on tultavaa, on oltavaa,
on myyränkolo ja myyränolo.
Ja eipä olla möksiskään
vaikkei paljon nähdäkäään.
Ei olla möksiskään.
(Kirsi Kunnas: Puupuu ja Käpypoika)
Kaislaranta kahisee,
suviheinä suhisee,
rapakossa rahisee:
Kuka tulla tuhisee?
Mikä tuolla pilkistää?
Vesirotan pieni pää,
viikset vallan mutaisina,
rämpii jalat rutaisina
vanha Jaakko Vaakko Vesirotta.
Silmät vettä siristen,
nenä nuhaa tiristen,
tuhisten ja puhisten.
Ja sitten voi voi Vaivastus!
Ja atsii atsii aivastus!
(Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu)
Yö hiipii sukkasillaan
varpahillaan
kukkien luona nurmikolla
ja yli nurmikon
ja itkee rannalla kaislikossa.
Kaislikossa
kuu kaikkein kaunein on.
Ja siili kyynelehtii
minkä ehtii
tunteissansa kuutamolla
- on hetki kuutamon -
ja istuu rannalla kaislikossa.
Kaislikossa
kuu kaikkein kaunein on.
Kuu kulkee kultaisena
punaisena
ruusun lailla huumaavana
ja pienen karkelon
se tanssii rannalla kaislikossa.
Kaislikossa
kuu kaikkein kaunein on.
Kuu tanssii pyöreänä
yönä tänä
kukkien luona nurmikolla,
se on niin vallaton
ja nauraa rannalla kaislikossa.
Kaislikossa
kuu siilin rakkain on.
(Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu)
Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen,
posket tehty puolukasta,
tukka naavatuppurasta,
silmät on siniset tähdet.
Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen,
keinu kuusen kainalossa,
tuutu tuulen kartanossa,
sammuta siniset tähdet!
(Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu)

Pidä blogia WordPress.comissa.
Teeman Vigilance on tehnyt The Theme Foundry. Blogissa käytetyt kirjasimet.



Kuka oksia heiluttaa taikasauvallaan hetkellisiä unelmia luoden. Huikeita kuvia!
Hienot lumiverhot siellä tippuvat! Timantteja ja valopalloja – kyllä talvella on kaunista, sitä ei voi kieltää..
Lepis, olisikohan metsän haltija Tapio laittanut väkensä hommiin, Tapion riihenpuinniksihan tätä on ennen sanottu. Ja metsänkylvöksi. Muutaman lumisuihkun sain minäkin. Kiitos.
Elisa, eilinen tuuli jätti oksille vain sitkeimmät lumimöykyt. Mutta vielähän lunta ehtii tänä talvena tulla lisää… Jännä oli olla metsässä, kun joka puolella tupsahteli ja pöllähteli.
Hienon sateen tuuli tekikin sinne metsään.
Saitko itse niskaasi yhtään sadetta?
Useammankin pöllähdyksen sain kyllä niskaani, kiitos kysymästä, harakka. Virkistävä luontoelämys.
Oih, sinä sait noita hienoja hetkiä talteen. Taikuutta ja tenhoa!
Onpas tosiaan taianomaisia kuvia. Etenkin tuossa keskimmäisessä oikein korostuu lumen putoava liike, kun kuvassa on nuo pitkät rungot.
Uunas, satuinpa menemään metsään sopivalla tuulella. Eihän noin voimakkaita tuulia ole vielä ollutkaan tänä talvena, joten koko lumenkertymä oli vielä oksilla.
Kaisa, olihan olo kuin taikametsässä, joka puolella tupsahteli, pöllähteli, suhisi ja naksui. Naksuminen tuli auringonpaisteessa lämpiävistä puiden rungoista. Oikeastaan tuo ääni on jotain kilahtamisen ja kalahtamisen väliltä… No, se pitää kuulla itse.
Tuo keskimmäinen on satumaisin.
Minäkin pidän juuri tuosta kuvasta, koska se kuvaa hyvin metsän tunnelmaa tuolla hetkellä. Kiitos, Liisa.