Siirry sisältöön

Peippojen sukukokous

27.02.2010

Suvun patriarkka on kutsunut kaikki peippoihin lukeutuvat koolle ruokapatojen ääreen.

Viittisköhän mennä. No, onhan siellä kuitenkin ruokaa…

Voihan siellä tietysti olla tyttöjäkin… Viisainta käydä vilkaisemassa tilanne.

Tarjoilu ainakin pelaa.

Parasta mennä tarkistamaan, mistä on kysymys. Peippoihinhan minäkin kuulun.

Täällä näkyy olevan jo muitakin. Syöminen taitaakin olla kokoontumisen pääasia.

Istumapaikkoja on vielä vapaana.

Vai että kokous. Aina nuo punaiset on pullistelemassa ja määräilemässä.

Tarkkailenpa tilannetta tästä vähän syrjemmältä.

Olisikohan salainen agentti… tai sitten paikallisen aviisin tutkiva journalisti. Peippojen sukuun ei ainakaan kuulu tämä sirkuttaja.

29 kommenttia jätä yksi →
  1. 27.02.2010 12:03

    Olen käynyt blogissasi aika usein katsomassa hämmästyttävän ihanaia luontokuviasi. Varsinkin kaikki nämä lintukuvat ovat mieleeni.
    Mukavaa nähdä myös sieltä Tyyrinvirralta ja Nokisenkoskelta otettuja kuvia ovat tuttuja paikkoja minullekkin.

  2. 27.02.2010 12:13

    Huikean kauniit puitteet sukukokoukselle, johon näyttää olevan hyvä osaanotto.
    Täällä meni kelit plussaksi ja lisää lunta tiedossa.

  3. 27.02.2010 12:20

    Hei Tarja. Kiva kun ilmoittauduit. Nokisella ja Tyyrinvirralla pitää aika ajoin piipahtaa täältä naapurikunnan alueelta. Täällä kun ei noita virtapaikkoja ole. Kiitos kommentistasi.

    Aimarii, kuvat otettu pari päivää sitten. Tänään on jo pilvistä ja nollaa lähestyy mittari täälläkin, aste tai pari on vielä pakkasen puolella.

  4. 27.02.2010 12:21

    Ihana tarina..kyllä varmaan oli joku toimittaja tuo alimmainen ;) Erityisen mukavia nuo kuvat, jossa linnut ovat eri asennoissa kuin istumassa oksalla. Hienoja toki ovat nekin.

  5. 27.02.2010 15:03

    Kiitos, Elisa. Moninaiset ovat tirppojenkin ilmeet ja asennot.

  6. 27.02.2010 16:36

    Kuten kaikissa suvuissa, tässäkin näyttää olevan monenlaisia jäseniä. Toiset rohkeita, toiset varovaisia. Kuvista voi sanoa vain yhtä: kaikki hienoja ja hauskoja :-D
    Ai punatulkkukin kuuluu peippoihin, ahaa, oppia ikä kaikki, kiitos!

  7. 27.02.2010 17:48

    Niinpä, monenlaista porukkaa mahtuu peippojen sukuun, sitä peruspeippoa saa pian alkaa odotella tännekin. Kiitos, Uunas.

  8. 27.02.2010 19:19

    Voi vautsi, m itkä kuvat taas!
    Niin todella hienot, ja selkeät ja terävät!
    Viides ja kuudes kuvat niin mahtavat, että täällä ihanvihreenä kateudesta oon!!
    Ja viimeinen kuva myös, ihana lumimajamies siellä istuukin!
    Kaiki olivat todela hienoja kuvia, en oikein osaa mitään sanoa, kun ihmettelen vaan näitä huikeen hienoja kuvisasi!!

  9. 27.02.2010 19:25

    Harakka, kiitokset ylitsevuotavista sanoistasi. Hieno aurinkoinen sää kuvanottopäivänä joku päivä sitten auttoi ratkaisevasti kuvien ottamisessa. Kuvauskohteetkin ovat herkullisia.

  10. 27.02.2010 19:28

    Kauniita kuvia, kauniita lintuja ja mukavia tilanteita. Varsinkin kolmanneksi viimeisessä urpiaiskuvassa on tosi kaunis taustakin.

  11. 27.02.2010 19:45

    Kiitos, häivähdys. Tilanteet muuttuvat jatkuvasti näiden touhuissa. Helposti siinä saisi päivän vierähtämään kuvaillessa.

  12. 27.02.2010 21:46

    Olen harakan kanssa samaa mieltä ja minä oon vieläkin viehreämpi….siis kateudesta ;-)

    • 28.02.2010 09:55

      Täällähän käy nyt viherpiipertäjiä jatkuvalla syötöllä. Turhaan olette kateellisia, olenhan minä teidän kuvianne nähnyt… Kiitos, Heli.

  13. 28.02.2010 07:02

    Hauskoja peippo kuvia ja opettavainen kuvasarja. Onhan tässä hieman koossa eroja, kun ajattelee punatulkkua ja tuota urpiaista.

    • 28.02.2010 09:57

      Pehmyt piirto, onhan urpiainen tosiaan aika pikkuinen piipertäjä punatulkkuun ja viherpeippoon verrattuna.

  14. 28.02.2010 14:20

    Kyllä se aurinko tuo värit ja pilvet vie ne. Punatulkulla höyhenasu on jo mallissaan. Koskella olen kuunnellut outoja linnun ääni: huilumainen punatulkun vislaus ja sitten ritinää ja rätinää päälle. Äänen aiheuttajaksi selvisi toissa päivänä punatulkku. Täällä kylillä punatulkut eivät sillai rutise – räksätä. Tämä oli yksinäinen uros, että liittyiskö se jotenkin parin hakuun?!??

    • 28.02.2010 18:16

      Kovasti ovat jo muutkin tirpat alkaneet kokeilla keväisiä säveliä. Ja käpytikan pärryytystä kuului tänään. Mutta kuvailemaan ei ole tänään ollut mitään vetoa…

  15. 28.02.2010 18:03

    Hieno on päivä kokoontumiselle ja aina joku utelias pitää joukossa olla. Meilläkin plussaa on ollut ei aurinkoa näkynyt vaan räntää räpännyt.

    • 28.02.2010 18:17

      Harmaa plussa-asteinen päivä oli tänään täälläkin. Mutta vielä jokunen päivä sitten näytti tällaiselta.

  16. uuvana kestolinkki
    28.02.2010 19:49

    AI kun komeita värejä.
    Tuo “syöksypommittaja”kuva on hieno! Sinä sitten onnistut nappaamaan linnuista noita kuvia, tikankinhan joki aika sitten sait napatuksi samassa puuhassa.

    Niinkuin juuri ATToivasen blogissa sanoin, viherpeippo ovat itselle muuttuneet harvinaisemmaksi herkuksi. Aina ihastelenkin niitä sinun kuvissasi. Toivottavasti se sama tauti joka on vienyt kannat Länsi-Suomesta ja osast etelää ei leviäisi sinnekin.

  17. 28.02.2010 20:40

    Kun paljon räpsii, osuu sinne jokin sattumakin joukkoon. Viherpeippoja on koko talven ollut täällä usean kymmenen kappaleen parvina. Ihan terveiltä näyttävät. Luulisi näiden tämän talven pakkasten tappaneen jo kaikki taudinaiheuttajat. Kiitos kommenteistasi, uuvana.

  18. 01.03.2010 17:57

    Hienoja kuvia jälleen ja mukavia, kuviin hyvin sopivia, kuvatekstejä :)

    Äh – miksi täällä päin ei näy noita lintuja ollenkaan, punatulkkujakaan ei ole näkynyt yhtään, noista muista hienoista linnuista puhumattakaan. Hieman kateellinen olen :|

  19. 01.03.2010 18:24

    Samaa ovat monet muutkin “etelän ihmiset” valittaneet, ei urpiaisia, ei punatulkkuja. Nämä käyvät ihan säännöllisesti ruokintapaikallani, onhan niitä vielä muitakin. Eikä niitä malta olla kuvaamatta. Älä ole kade, sinne tulevat ensimmäisinä muuttolinnut…

  20. 01.03.2010 19:40

    No totta, Irma, tänne – tai oikeastaan hiukan etelämmäksi – tulevat muuttolinnut ensimmäisenä. Pääseehän tästä suht’kot helposti ainakin viikonloppuisin autolla körötellen niitä etsimään ja kuvamaaan. Tällä seudulla en niitä niin tiedä olevan ja minulle kyllä kelpaisi vallan mainiosti kuvat urpiaisista ja tikleistä, joita en ole koskaan vielä onnistunut livenä näkemään saatikka kuvaamaan. No ehkä joskus vielä :)

    Kyllä nuo pulleat punatulkut ja ja pörheät keltasirkut olisivat myös kivaa kuvattavaa… No niidenkin aika tulee varmaan joskus… siis hakeutunevat kameran etsimeeni :D

  21. 01.03.2010 22:29

    Eihän näitä kyllästy katselemaan, vaikka päivittäin näkisikin. Tikliä en ole minäkään koskaan nähnyt.

  22. 02.03.2010 18:12

    Sydän aina pakahtuu kaikesta kauneudesta, mitä sinä saat kamerallasi tallennettua!

    Aivan upeita!

  23. 02.03.2010 18:17

    Kiitos, Hanna, jälleen positiivisesta palautteestasi.

  24. 02.03.2010 21:01

    Nuo punaiset on peikosta somia. Niistä jää ilmaan sellainen hiano viiru.

  25. 02.03.2010 21:35

    Somiahan nämä kaikki ovat. Peikonsilmillä katsottuna saattaa viirujakin ilmaan jäädä…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.