Aavikon yksinäisen vaeltajan seikkailu jatkuu
Eikun ylös ja matkaa jatkamaan.
Vaikka läpi harmaan kiven…
Taidanpa kuitenkin valita helpomman tien ja kiivetä sen yli.
Yhä ylemmäksi käy pikku matkaajan tie.
Taukojumppakin on välillä paikallaan.
Voihan…! Nyt en kyllä ala mittään.
Täytynee tästä kuitenkin viäntäytyä taas ylös. Ja eikun menoks.
Hei, mikäs tuolla häämöttää? Ei kai vaan vilvoittava keidas matkan näännyttämälle…
Kiva päästä välillä suojaan auringonporotukselta.
Kiipeänpä puuhun. Mikäs tuolla on?
Mielenkiintoista.
Tutkinpa vähän lähemmin.
Taidankin huilata tässä hetken.
Sitten jatketaan taas matkaa.
Yhä ylemmäksi…
Jokohan kohta olen perillä… Ihan tässä rotjaantuu hiekkaan.
Huippu häämöttää jo.
Minä tein sen! Mutta mitä varten…
Olisihan tämä pitänyt heti tajuta. Minullahan on siivet! Olisin voinut lentää tänne… Edelleenkään ei aavistusta, miksi…
Tämä olikin lonely flyer 8) Enpä olekaan ennen päässyt kurkkaamaan suojakilpien alle. Hyvin on pakattu paketti.
Aika rypyssä näyttävät siivet siellä paketissa olleen.
Oliko pirkkokin vielä keväthuumassa ja halusi nauttia kauniista ilmasta ja ‘lenkkeilystä’..
Paljonkohan matka oli lopulta pituudeltaan..
Ihana tarina ja hauska loppu sille
Varmaan oli juuri heräillyt tämä leppis eikä muistanut viime kesältä, että osaa lentääkin. Matka oli kovin lyhyt ihmisen mittakaavassa, mutta pienen elämässä metrikin on varmaan kilometri. Siis noin metrin matkalta tätä kuvasin, vanhalla soramontulla röhnöttäen.
Tosi hieno kuvasarja. Sinnikäs ja periksiantamaton pikku pirkko kiipesi huipulle asti ja sieltä lähti lentäen kohti uusia haasteita, uusia seikkailuja. Ihana ajatus! ; )
Kiitos, Mirja. Kesää kohti lensi pikku leppis.
Kivaa kerrontaa ja juttuun sopivat kuvat sinulta taas. Leppikselle pieni kivikin tuntuu suurelta kalliolta, urheasti hän selvitti kaikki esteet. Lentoonlähtökuva tosi hieno, oikeaan aikaan osasit painaa laukaisunappia. Kiitos illan piristyksestä.
On kiehtovaa eläytyä pienen olennon elämään. Tuolta ruohonjuuritasolta leppiksen kulkua seuratessa tunsi melkein itsekin olevansa leppäkerttu… Kiitos, Manteli.
Aivan ihana tarina!
Mahtavat makrot olet saanut, hienot väritkin, sankari on punainen kuin jouluomena.
Kärsivällisesti pikku vaeltajaa olet seuraillut.
Miten ehditkin ottaa tuon viimeisen kuvan, tuo lentoonlähtö käy niin äkkiä!
Minulla on ihan sama pulma kun blogissani mainitsit: aivan liikaa töitä, aamusta iltaan menossa, mitään omia kuvia ei ehdi editoida saati edes itse kunnolla läpi katsella ja melkein kaikki blogit käymättä ja lukematta ja illalla väsyttää niin ettei saa aikaiseksi vaikka joku hetki olisikin aikaa.
Kevätloma olisi paikallaan, voi kun sellainen tulisi…..
Kiitos, Uuvana. Viimeinen kuva on taas yksi niistä vahingonlaukauksista, kun kuvaa paikallaan olevaa kohdetta, se päättääkin yhtäkkiä ottaa siivet alleen. Siis vahingossa sain lentokuvan.
Työrevohka kestää juhannukseen täysillä, joten kevään seuraaminen jää aika vähälle. Oikeasti pidän vielä enemmän loppukesästä ja alkusyksystä. Tämä kevät on vähän liian kiireistä aikaa luonnossakin, kun kaikki tapahtuu yhtä aikaa ja hirmu vauhdilla. Hitaan elämän suosijana syksy sopii meikäläiselle paremmin.
AIVAN MAHTAVA tarina ja UPEAT kuvat!
Kiitos Irma aamun ihanasta yhdistetystä nauru- ja ihailuhetkestä!
Kiitos, Hanna. Kiva aloittaa päivä hyvällä mielellä.
Upea tarina! Oikein alkoi jännittää, jaksaako se perille ja mikä se perille oikein on. Eipä tuntunut tietävän itsekään. Kulku oli kuin meikäläisellä, että päämäärä joskus häviää näkyvistä, mutta mitä siitä, pääasia että on mielenkiintoista.
Ja tämä tarina on
Eikös ole niin, että pääasia on liike, ei päämäärä… Kiitos, Sirri.
Leppis on tosi nopea lentoonlähdössä. Ihan onnenkantamoinen oli tämä kuva. Oikeasti olin kuvaamassa maamehiläisiä touhuissaan soramontun rinteessä, kun tämä leppis pölähti paikalle. Maamehiläinen vasta suloinen olento onkin, kun vaan joskus ehtisi kuvia valmistella ja laitella.
Voi että, kun mullakin oikein tuli hiki ja aloin läähättään, kun niin kamalasti piti kiivetä ylös puuhunkin asti!
Välillä kaaduttiinkin, se vasta voimia vie, ja hiekkaa tarttui kilpeen ja jalkoihin ja aina raskaammaksi kävi!
Ja sittten,…..SIIVET!!! Hänellähän olikin siivet, voi juku sentään.. ne ne olivat, mitä mäkin täällä mietein, että miten käy, mutta ne olivatki ne ihanat siivet!
Ja hienot olikin, muuten en koskaan olekkaan näin nähnyt leppistä, ensin kilvet ylös ja senjälkeen siivet lentoasentoon, ja matkalla niitä sitten varmaan suoritaan!
Tosi hieno kuvasarja leppiksen matkasta, ties minne, tieteämättä, että hänellä olikin niin helpot, SIIVET, millä pystyi lentään!
Hienoa, että eläydyt noin voimallisesti leppiksen taivallukseen, harakka. Oikeasti noita siipiä ei luonnossa juurikaan ehdi nähdä kunnolla, kun leppis lentoon pyrähtää. Kiitos hienosta kommentistasi, harakka.
Olipas huisan hieno kuvasarja täällä. Miten sinä nyt nämäkin sait kuvattua : )
Ihan helppo oli tätä leppistä kuvata. Ei tarvinnut kuin maata röhnöttää lämpimällä sorarinteellä ja napsia kuvia. Erinomaista sunnuntaipäivän viettoa. Kiitos, Taru.
Olet sinä saanut olla polvillasi kauan ja konttailla pirkon perässä.
Tosi hauska kuvasarja ja tarina.
Mielelläni konttailin pitkän talven jälkeen taas ötökkäjahdissa. Se oli yhta juhlaa! Varsinaisesti kuvailin maamehiläisiä, jospa viikonloppuna ehtisi niistä kuviakin laitella. Kiitos, Iines.
Aamun hauskuttaja sateisena päivänä.
Satanut on täälläkin tänään, lunta, räntää, vettä… Onneksi sunnuntaina paistoi aurinko, kun soramontulla röhnötin leppiksen kuvauksissa. Kiitos, tia.
Verraton kuvasarja!
Kiitos sinullekin, Ina.
Kysyin itseltäni jo toisen kuvan kohdalla: “miksei se lennä?”. Jospa se on patikkaretkellä ja nauttii siitä, pakannut siivet reppuun. Tai joku leppäkerttulääkäri on kehottanut kuntoilemaan enemmän : )
Kukapa tietää. Jospa leppis etsi syömistä… Epäilen, että tämä oli juuri herännyt talviunilta ja tarvitsi vähän verryttelyä ja lämmittelyä, ennen kuin pystyi lentämään. Tai sitten ei, mene tiedä. Tokkopa tuolla on väliä, pääasia, että leppäkerttu on olemassa ja voi hyvin.
Aika höpsö ötökkä. Vaan ei noin pieneen päähän sovi kovin suurta ajatusta. Olet nähnyt paljon vaivaa tuon kuvasarjan eteen
Pieni mutta tärkeä luonnon järjestelmässä on leppiskin. Mitähän tapahtuisi, jos tämäkin pikku olento häviäisi palloltamme… Isoille ja pienille (myös peikoille) on jokaiselle oma paikkansa ja tehtävänsä. Muuten, luulenpa, ettei ajatusten suuruus ole aina kiinni pään koosta…
Jopas olet onnistunut, tuo viimeinen kuva on NAPAKYMPPI!
Onneksi pirkolle oli puiden suojaa matkalla tarjolla, ettei aivan aurinkoon läkähtynyt ;D
HAUSKAA VAPPUA!
Marjukka, viimeinen kuva on vahingonlaukaus, tuuria. Siitäkin huolimatta, hauskaa Vappua sinullekin! Ja kiitos kommentistasi.
Tämä, ja jo edellinen jakso, leppiksen vaelluksen kuvakertomuksesta on taas taattua ja nautittavaa kerrontaa, jossa kuva ja teksti tukevat toisiaan viihdyttävällä tavalla. Tulee oikein hyvä mieli näitä katsoessa.
Kiitos, Jape. Kiva kun tykkäsit tarinoista. Näiden juttujen väsääminen se vasta hauskaa onkin…
Mukava tarina ja toiseksi ylin kuva on aivan superhieno!
Kiitos, lepis.
Ihana kuvasarja sympaattisesta pikkupiipertäjästä! Leppäkerttu on melkein satuolento, hiukan todellisempi kuin keijukaiset.
Varsinkin tuolla keskivaiheilla näkyy linssisi upea bokeh.
Kiitos, Katriina. Satuolennot heräilevät pikkuhiljaa talviunilta.