Soiden asukkeja
Juolukka availee ensimmäisiä kukkiaan. Nämä ovat punastelevaa sorttia.
Valkoisissakin löytyy.
Hillankukka lumivalkoinen.
Raate on yksi kauneimmista suokasveista. Kuva otettu jo viikko sitten, joten kukinnot saattavat olla nyt jo auenneet kokonaan. Kukinta-aika menee nopeasti ohi, joten monasti näitä ei ehdi lainkaan näkemään. Kesemmällä kasvupaikalta löytyy vain isoja “apilanlehtiä”.
Suopursun ensimmäinen.
Vaiveron viimeiset.
Lemppariorvokkejaan tulee kuvattua tuplasti enemmän kuin tarpeen… Siis suo-orvokkeja.
Kihokin lehdet olivat vielä piilossa sammalikossa. Tiesin piilopaikan, joten pääsin yllättämään pikku hirviöt, jotka vaikuttivat hieman pelästyneiltä joutuessaan paljastetuiksi. Pyydystysneste on jo valmiina nappaamaan pikku öttiäisiä ja sulattamaan ne ateriaksi. Lehden läpimitta on puolisen senttiä, joten kovin isoa saalista ei tarvitse pikku kihokki.
Lisäys 29.5. klo 13.45:
Olipa päässyt unohtumaan suokukka. Se jos mikä on suon asukas. Tässäpä tämä viime sunnuntain aamuauringossa paistattelija.
Onpas suloisia ja valkeita kaunottaria suo täynnään. Raate on nimestään huolimatta jopa hienostunut leidi, ja kihokki lystikäs peikkotyttö.
Peikkotyttöpä hyvinkin! Kunhan kasvavat vähän ja nousevat sammalmättään sisältä öttiäisten ilmoille, on niitä helpompi kuvata. Kiitos, Iines.
Kukapa uskoisi, että noin kaunis kasvi kuin tuo raate on se toimii hyvin ruoansulatuksen edesauttajana. Lönnnrotkin sen aikoinaan jo tiesi.
Upea suosetti jälleen. Valo on hellinyt hetkeäsi
Ruoansulatus ei ensimmäisenä tullut mieleen raatetta kuvatessani… Valona oli enimmissä kuvissa aamuvalo, mutta juolukankukat on kuvattu eilen vesisateessa. Kiitos, lepis.
Ihastuttavia kuvia. Noista jokainen sopisi vaikka postikortiksi, ovat niin taidokkaita. Hienoja kelloja ja kukintoja löysitkin.
Kiitos, Elisa. Tätä kellovalikoimaakin on monta mallia kukkien maailmassa.
Kauniita asukkeja suolla viihtyy ja kuvasi välittävät sen kauneuden myös näytön tälle puolen.
Sinulla taitaa olla paksunahka;), kun kuljet suolla itikka-armeijasta huolimatta.
Kiitos, pehmyt piirto. Itikoiden pistoihin tottuu pian. Olen huomannut, että kesän ensimmäiset pistot kutiavat kovasti, mutta kesän edetessä niitä tuskin huomaa.
Ihania suokuvia, tuoksuu iha tänne asti.
Minäkin pääsin eilen nuuhkimaan suopursun avautuvi kukkia, mitä ei kauhean usein pääse täällä kaupungissa tekemään. Oli onnea ja löysin salaisen paikan jossa niitä kasvaa.
Raate on tosiaan todella upea kukkiessaan, hieno “karvavuori” terälehtien sisäpinnalla.
Viimeinen kihokkikuva on jotenkin suosikkini. Muistan kuinka kihokki kiehtoi joskus lapsena, niitä piti kasvattaa kotona purkissakin kun olivat niin jänniä.
Hienoa, että löysit suopursuja. Onkohan niissä jotain riippuvuutta aiheuttavaa ainetta, kun vetävät niin puoleensa yhä uudelleen ja uudelleen… Raatteen kukinta on ainakin täällä paljon vaatimattomampi tänä kesänä verrattuna viimekesäiseen. Kukinnot ovat harvempia, viime kesänä ne olivat ihan tiheästi täynnä kukkia. Olisi mielenkiintoista tietää, miksi näin on.
En yhtään ihmettele, että kihokki on kiehtonut. Kiehtoohan se vieläkin, ainakin täällä. Itse en ole oikein tyytyväinen kuvaan, en ollut oikein varustautunut (ei siis ollut kurapuku päällä), joten kuvaaminen oli vähän huteraa. Ensi kerralla sitten. Kiitos, uuvana.
Ihana kuva nöyrästi kumartavasta punastelevasta juolukasta.
Arvasin, että suopursut alkavat avata kukintojaan. Niitä ei auta päästää ohitse. Onneksi meillä on tässä lähellä pieni suo.
Hieno kuvasarja
Hienoja kukkia ovat nämä meidän “luomurodot”. Päihittävät mielestäni tullen mennen “jalostetut” isot sukulaisensa alppiruusut. Komeinkaan pensas isoine kukkineen ei saa aikaan yhtä hienoa tuoksua. Painuhan sinäkin vaan suolle, Uuna. Kiitos kommentistasi.
Pieni on kaunista.
Niin onkin, Mayo.
Kuinka herkkää ja kaunista voi luonnosta löytää, valkoinen on hieno väri, minäkin innostuin käyttämään valkoisia korttipohjia, antavat kummasti pirteyttä ja vaihtelua.
Valkoinen tuo valon tullessaan. Kiitos, tia.
Hyvin herkkiä kuvia. Kauniita todella nuo juolukat kukat. Orvokki on ihana aina, koosta riippumatta.
Kiitos, Ilopisara. Minusta taas, mitä pienempi orvokki, sitä kiinnostavampi…
Herkkiä, kauniita kukkijoita. Sain viettää nautinnollisen katseluhetken, kiitos siitä.
Kiitos itsellesi, Valokki.
En tunne kasveja juuri ollenkaan, mutta raatten kuva (nejäs ylhäältä) on nätti. Taustakin on sumentunut miellyttävästi. Kihokki on jännän näköinen, täytyy koittaa minunkin tutustua myös tähän kasvimaailmaan…
Näin keväällä uusia kasveja pukkaa esille jatkuvalla syötöllä, ei millään kaikkia ehdi noteerata. Kihokkia olen joka vuosi kuvannut paljonkin, on sekä elintavoiltaan että ulkonäöltään kiinnostava olento. Tämä otos oli hätäisesti räpsäisty enkä ole siihen erityisemmin tyytyväinen. Kuten uuvanalle mainitsinkin, pitää yleensä sonnustautua sadeasuun, kun kihokkia aikoo kuvata. Suolla röhnöttäminen on aika kosteata puuhaa. Kiitos kommentistasi, Jape.
Suo kätkee suojiinsa monta kaunista kasvia, tuo raate on kuin pitsiä. Hyttysiäkin varmaan riitti kuvausreissullasi. Minä en ole vieläkään käynyt suolla, vaikka niin suunnittelinkin.
Hyttysiä riittää, mutta nekin kuuluvat kesäluontoon. Ajattele vaikka pääskysiä ilman hyttysravintoa, huonosti voisi käydä. Eniten pidän suosta syksyllä. Kiitos, Manteli.
Oi oi ihania lempparikasvejani kaikki, ja upeasti kuvattuna.
Itselläni kova ikävä jo kotimöikin maisemiin, jossa yleensä konttailen pitkin suon ja lammen rantoja kuvaillen, juuri noita samoja kasveja.
Ja mikä hassuinta teen sen joka kevät.. samat kasvit, vähän eri suunnasta ja valossa.
Kiitokset sinulle ikävän lievityksestä kuviesi keralla.
Hassua tosiaan, että vuosi vuodelta pitää samat kasvit kuvata. Mutta nehän ovat joka kesä kuin uusia. Suolla on kiva kontata. Kiitos itsellesi, Kaarnikka.