Siirry sisältöön

Saaren asukkaat

26.06.2010

He palasivat kotisaareensa jo aikaisin keväällä.

Pitkä matka on takana Afrikasta Pohjois-Savoon.

Noilla kourilla nousee kesän aikana monta kalaa järvestä.

Kalasääsken siipienkärkiväli on 145- 170 cm.

Sääksi talvehtii Afrikassa. Hyvin on saaren pariskunta selvinnyt matkasta. Perheenlisäystäkin on jo tullut.

Kalastusvälineet iskuvalmiina.

Uteliasta paparazzia pitää välillä käydä tutkimassa lähempää.

Pysykin siinä veneessä riittävän kaukana kotisaarestamme!

Käynpä taas vilkaisemassa pikku rääkyläisiä.

Koti sijaitsee männyn latvassa pienessä saaressa. Poikasia näyttäisi olevan kolme, kuten viime kesänäkin. Kuvassa näkyy vai kaksi pikku päätä, mutta kolme siellä heilui, pieniä vielä. Kaukaa otettu kuva on vielä rajattu rankasti, joten epäselvä on.

Viime vuoden loppukesällä pesä romahti alas männyn latvasta, taisi latva katketakin. Olisivatkohan isot poikaset keikkuneet pesän laidalla niin, että se lopulta putosi alemmaksi oksien päälle. Tänä keväänä sääksipariskunta joutui siis ensitöikseen rakennuspuuhiin.

Kaikki hyvin pesässä. Toinen vanhemmista kävi pyydystämässä  kauempaa järvestä kalaa ja toi sen poikasille.  Olisi ollut hienoa nähdä kalastus, mutta toisen kerran sitten.

Kalasääskien kotisaari. Pesä vasemmalla männyn latvassa. Kuvat otettu oikeana Jussinpäivänä 24.6.10.

Samalla järvellä jonkin kilometrin päässä on toinenkin sääksenpesä, kallioisessa niemessä männyn latvassa. Sielläkin on jo jälkikasvua.

10 kommenttia jätä yksi →
  1. 26.06.2010 09:03

    Upea ja uljaan näköinen lintu! Noilla kalastusvälineillä ei varmaan kaloille jää paljon mahdollisuuksia.. Olen monesti miettinyt minkä ihmeen takia linnut tulevat tänne piiitkän matkan halki muutamaksi hassuksi hetkeksi ja sitten taas takaisin sinne Afrikkaan. Onkohan se tuo valo.. No hyvä että tulevat ja mukavaa nähdä näin hienoja kuvia heistä. Kiitos Irma, aina tämä aamulehden voittaa mennen tullen ;)

    • 26.06.2010 11:43

      Hyvähän täällä on poikaset kasvattaa, on pitkät päivät, yötkin, kalastella. Mutta jokakeväinen ihme on muuttolintujen paluu tänne. Kiitos, Elisa.

  2. 26.06.2010 09:14

    Uljaat linnut. Pitkän ja vaarallisen matkan ne tekevät, menopaluu Afrikasta Suomeen. Suotuisaa pesimistä toivotamme siis.

    • 26.06.2010 11:47

      Välimeren tienoilla lienee vaarallisin paikka muuttolinnuille, esim. Maltalla ammuskellaan kaikkea liikkuvaa, myös muuttolintuja. Niin, Saharan ylitys tietysti myös on rankkaa. Onneksi selvisivät tällä kertaa. Varmaan on sama pariskunta kuin viime kesänä, koska käyttävät vastarannalla olevaa tiettyä puuta tarkkailu- ja lepopuunaan, ihan samalle oksallekin istuutuvat kuin viime kesänä. Poikasten lentoharjoituksia on loppukesällä kiva seurata.

  3. Mirja kestolinkki
    26.06.2010 10:56

    Komean kuvasarjan olet saanutkin. Onpa rakentaneet hyvän pesän poikasiaan varten ja ovat saaneet kantaa sinne risua ja oksaa monta kertaa. Pääsitkö sitä pesän rakentamista näkemään?

    • 26.06.2010 11:53

      Sääkset saapuivat järvelle jo huhtikuussa, jolloin ei päässyt katsomaan, kun jäät olivat jo huonot eikä veneelläkään vielä päässyt kulkemaan. Mutta näyttää siltä, että ainakin osittain ovat kierrättäneet romahtaneen pesän risuja, kun siitä ei näkynyt enää olevan paljoakaan jäljellä. Olen kyllä nähnyt niiden tuovat risuja pesään alkukesästä, kun ensimmäisen kerran kävin katsomassa. Ne lentävät pesän yli ja pudottavat risut sinne ja painelevat hakemaan lisää. On se ihme, miten osaavat rakentaa tuon valtavan pesän, vieläpä niin, että se kestää myrskyt ja talvisen lumen painon.

  4. 26.06.2010 13:39

    On se valtava ja upea lintu!!!
    Hienot kuvat. Onneksi pitkä matka ja pesintä on sujunut hyvin, että Suomessakin näemme näitä komeita lintuja.
    Hyvä ettei napannut sinua pikkuisten ruuaksi ;-)

    • 26.06.2010 20:25

      Kauempaa katsottuna ei arvaisikaan, miten iso kalasääski on. Linnut lensivät useasti veneen yli, jolloin oli hyvä tilaisuus ottaa kuvia. Tässä saaressa on iät ajat ollut sääksenpesä, ilmeisesti on hyvä paikka pesiä, kun aina palaavat uudelleen. Pysyttelin riittävän kaukana saaresta, eihän näitä passaa häiritä, kun poikaset ovat vielä noin pieniäkin. Sitäpaitsi kauempaa näkee pesän paremmin. Kiitos, Uuna.

  5. 27.06.2010 10:49

    Mahtavat kuvat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.