Pienet sisupussit
Barentsinmeren rannikolla Hamningbergissä kesä on lyhyt ja lämpöä niukalti. Seudun vakituiset asukkaat ovat sopeutuneet ääriolosuhteisiin mm. rajoittamalla pituuskasvuaan. Siniyökönlehtikin kasvattaa vain muutaman sentin varren, kun se Suomen Lapissa hujahtaa jopa parikymmensenttiseksi.
Yökönlehdet pyydystävät tahmeilla lehdillään pikku öttiäisiä ravinnokseen, samalla tavoin kuin kihokki.
Metsätähti kyynelehtii sateisen yön jälkeen.
Pohjoinen kissankello on ihan eri rotua kuin etelän pitkävartinen hujoppi. Hamningbergin sinnikäs on kasvattanut parin sentin varteensa yhden, mutta sitäkin isomman, kukan.
Nurmitatar on yleinen kaikkialla pohjoisessa. Tämäkin on lyhennetty versio etelänserkusta.
Ruusujuuri ihan selvästi nauttii olostaan kallionkolossa.
Ruusujuuri kukkii variksenmarjakasvuston kyljessä.
Saattaisi olla jonkinsortin unikko, mutta nukkui vielä.
Tunturikohokkimätäs.
Kovin korkealle ei tunturikohokkikaan kurottele.
Vaivaispajua isompia puita ei näiltä seuduilta löydä.
Vaivaispajun punaiset kodat.
Mätäsrikko kukki vielä.
Eipä tarvitse mätäsrikkokaan kovin paksua kasvualustaa.
Vähällä pärjää tunturipoimulehtikin.
Hapro on tuttu Suomenkin puolelta. Sisältää oksaalihappoa, kuten ketunleipä ja suolaheinät. Maistuukin ihan suolaheinälle.
Tuttu tunturikasvi kurjenkanerva viihtyy myös Jäämeren rannikolla.
Olipas siinä paljon mielenkiintosia ja kauniita kasveja! Ja mitkä värit.
Kiitos, Piia.
Mukava katsella näitä pisaraisia erilaisia kasveja tämän kuivuuden ja kuumuuden keskellä. Tuon yhden olisin “tunnistanut” suolaheinäksi.
Suolaheinäksi minäkin haproa luulin sen ensimmäistä kertaa nähdessäni. Kun vielä maistoin, mielikuva vaan vahvistui. Mutta nuo pyöreät lehdet pistivät sitten epäilemään… Varanginniemimaalla oli ihan sopiva lämpötila, vettäkin tuli välillä.
Raikas jäämeren tuulahdus kuvissa, viilentäen helteistä päivää. Mielenkiintoista nähdä tuttuja kasveja, erilaistuneina omaan kasvu ympäristöönsä.
Olisikin pitänyt laittaa eka kuviksi ne vuoristopurot ja putoukset. Laitanpa sitten, kunhan nämä helteet vielä jatkuvat. Mielenkiintoisia ovat pohjoisen kasvit, kun siellä on lisäksi sellaisia kasveja, joita ei etelässä näe missään muodossa.
Olipas raikas merellinen pohjoinen tuulahdus tosiaan. Mukava nähdä tunturikasveja kun itse en ole pohjoiseen vuosikausiin päässyt.
Pohjoisen kasvit ovat miniatyyrikokoa, mutta jotenkin siinä samalla niiden olemus “tiivistyy”, turha hujoppius karsiutuu pois ja jää vain olennainen. Värit ja muodot tiivistyvät ja samalla kasvien persoonallisuus jotenkin voimistuu. Sitkeitä pieniä ihmeitä. Hienoja kuvia, ja kauniit sadehelmet.
Hyvinpä asetit sanasi, uuvana. Niin, uuvana oli joka paikassa melkein kukkinut, pari kukkakuvaa taisin saada. Laitan kunhan ehdin. Kiitos sinullekin.
Voi miten kauniita kuvia. Vaikea olisi valita suosikkia näiden upeuksien joukosta
Tämä oli ihana postaus (vaikka nostikin pohjoisen ikävän potenssiin miljoona 
D). Töissä kaffepaussilla käväsin luurailemassa 
Pohjoisen ikävä on paha tauti, Kaarnikka. Tiedän omasta kokemuksesta. Heti tekisi mieli lähteä sinne uudelleen. Kiitos sinulle.
Hieno saalis pohjoisesta. Hyviä sateen jälkeisiä kuvia, täällä tykätään.
Tämä oli sellainen pieni avaus pohjoisen kuvasaaliille. Lisää on tulossa, kunhan ehdin. Kiitos, KooTee, kiva kun tykätään.
Olipa monta ennenäkemätöntä kasvia. Kaikki ovat todella kauniita, ihmeellistä että pystyvät niin ankarissa oloissa kasvamaan ja lisääntymään. Tuo kissankello viehättää erityisesti.
Viilentävä kokemus katsella raikkaita kuviasi täällä helteessä.
Pohjoisessa on ihan omanlaisiaan kasvit, kissankellokin oli suorastaan liikuttava röhnöttäessään pitkin pituuttaan maata pitkin. Kello oli ainakin tuplasti isompi kuin etelänserkulla. Kiitos, Manteli.
Onpa raikkaita kuvia helmeilevine vesipisaroineen!
Raikas oli ilmakin Hamningbergin vanhassa kalastajakaupungissa tuona aamuna, kun koko yön oli satanut vettä ja sankka sumu oli meren päällä. Nykyään siellä ei ole ympärivuotista asutusta, jokin kesäkahvila ja vuokrattavia yösijoja näytti olevan. Kalastajat lähtivät jo 60-luvulla.
Nämäkin kasvit peittoavat hienoimmat perennat mennen tullen, ne ovat jotenkin niin kauniita jopa vaatimattomuudessaan. Ja miten sopeutuvaisia.. Paljon tuli uutta ja kaunista katseltavaa, kiitos näistä!
Minusta nämä ovat pohjolan pikku ihmeitä. Ja enemmänkin niitä on, kaikkia en saanut tällä reissulla edes kuvattua, kun se Malla jäi väliin… Kiitos, Elisa.