Barentsinmeren rannalla
Jäämeren aallot Varanginniemen pohjoisosassa lähellä Berlevågia 16.9.2010.
Olihan siellä joku muukin merelle tähyilemässä.
Miltähän meri näyttäisi ja kuulostaisi oikein kunnon myrskyllä…
Nytkin sai kyllä pidellä hupusta kiinni. Villapuserokaan ei ollut turhaan matkassa mukana. Jos haluat lähemmäksi pärskeitä, klikkaa kuvat isommiksi.
Berlevågin lähellä Kjölnesissä seisoo jykevä majakka.
Sisämaan asukkaalle iso meri on aina yhtä suuri ihme.
Aaltojen pauhu on komeata kuunneltavaa. Siihen ääneen on matkalaisen myös hyvä nukahtaa matkan varrella.
Meri ottaa välillä vauhtia, synnyttää isomman aallon.
Täältä tullaan!
Menehän vähän kauemmaksi, ellet halua kamerasi kastuvan.
Humpsistaheijjaa!
Merisairaaksihan…
tässä tulee…
vaikka tukevasti kalliolla seisoisikin.
Ja sama homma jatkuu taas.
Loputonta työtään tekee meri.
Rannikon kalliot vetävät myös kummasti puoleensa. Monenlaista elämää löytyy sieltäkin. Mutta se onkin jo eri juttu.
Oi, jäämeri näyttää tosiaan JÄÄmereltä. Mutta kaunista on, ja kovin kylmän tuntuista. Pitää ihan omakin villatakki kääriä tiukemmalle
Nämä nostattavat Norja-kuumettani, ihan niinkuin Marjankin (Risusydän) Norja-kuvat..samoin yksi työkaveri on siellä vuotta viettämässä. Ah miten kaunista, jospa jo ensi vuonna itsekin..
Kylmää oli, vaikkakin lämpöasteita muutama. Tämä Varangin pohjoisosa on hyvin karua ja harvaanasuttua seutua. Båtsfjord on vähän isompi kaupunki ja lienee ainut paikka noilla main, missä vielä on kalateollisuutta. Jos haluat nähdä kauniita lumihuippuisia vuoria, kannattaa suunnistaa lännemmäksi, Altan, Hammerfestin ym. suunnalle. Siellä ilmastokin on vähän leppoisampi, ainakin suojaisissa vuonoissa. Näiden kuvien Berlevågiin puhaltaa tuuli suoraan avomereltä. Jostain syystä tykkään juuri näistä karuista, ankarista maisemista enemmän… Kiitos, Elisa. Norjassa on kiva matkustella, on suhtkoht lähelläkin.
Kyllä oli kaunista katseltavaa. Melkein voi kuulla aaltojen pauhinan kuvia katsellessa ja maistaa suolaiset pärskeet kasvoilta. Tuossa voisi istua ja katsoa merta kauan ellei kylmä ja kosteus ajaisi pois. =)
Meren pauhu on kyllä aikamoinen, ihmisäänet kyllä sinne hukkuvat. Mutta jotain kiehtovaa, vaikkakin myös pelottavaa, valtameressä on.
Sisämaasta lähtöiselle tuo meri on todellakin jäänyt vieraaksi elementiski. Edelleen hakeudun mieluimmin järvien rantamille kuin meren, vaikka meri on tällä hetkellä lähempänä kuin kunnon järvet. Lienee hieman liian pelottava elementti kun ei kiehdo tutustumaan paremmin. Komeita kuvia siitä sait.
Onhan iso meri myös pelottava, ei juurikaan houkuttele tuonne lähteä purjehtimaan… Vuorovesien vaihtelut ovat mielenkiintoisia seurattavia, laskuveden aikaan paljastuu kaikkea mielenkiintoista, lintujakin on runsaasti rannoilla. Rantakivien pikkukotiloita on kiva kuvata. Mutta – kyllä järvimaisema pitemmän päälle on mieluisampi ja turvallisempikin.
Voimallista vyörytystä. Kerran olen siellä käynyt, mutta silloin meri oli rauhallisempi. Joitakin pieniä kiviä lapset keräsivät muistoksi. Luvatonta varmaan, lakkojakaan ei saanut poimia Norjan puolella.
Vuonojen rannoilla onkin rauhallisempaa kuin täällä avomeren äärellä. Jokainen varmaan keräilee kiviä muistoksi rannoilta ja muualtakin. Kyllä Norjalla kiviä riittää, melkein joka väriäkin löytyy. Aina niitä lähtee muutama kilo mukaan Savonmuallekin.
Voimallisia aaltoja! Ihania kuvia, melkein meren pauhu kuului ja suolantuoksu tuli nenään:). Merenranta, tuntureiden, ja suomaisemien ohjella on mielipaikkojani.
Samanlainen maku tuntuu olevan sinullakin maisemien suhteen. Onhan niitä toki muitakin, onneksi. Monenlaiset luonnonympäristöt ja erilaiset vuodenajat pitävät virkeänä.
Komeita tyrskyjä! Tuo alin kuva on rauhoittavan kaunis. Silmä lepää kallioiden juonteissa ja rauhallisissa, maanläheisissä väreissä.
Kallioista tykkään myös, niitä voisi tutkia loputtomiin.
Meren voimaa ei voi hallita parhaimpaankaan kuvaan. Näissä kuvissa on kuitenkin hallinnassa se, mitä kuvallisesti on saatavissa.
Merta voisi katsella vaikka kuinka kauan. Kuten myös vuoria. Pitää vaan ottaa aikaa rauhoittua näkemään ja kuulemaan.
Hyvä on käydä välillä tällaisten isojen luonnonilmiöiden äärellä, irtautua ötökkäperspektiivistä, muuttua itse pienenpieneksi luonnon osaseksi, niin helposti poispyyhkäistäväksi.
Huikaisevat maisemat ja aallot näyttävät jo ilman myrskyäkin suurilta maakravun näkökulmasta. Raikas olo tässä tulee, kun tätä myllerrystä katselee. Kaunista ja karua.
Kyllä ne oikeastikin olivat isoja, aallot. Mutta eivät varmaan mitään verrrattuina myrskyn aikaansaamiin. Maakrapu ei voi kuin ihmetellä.
Oi! Mulla on niin ikävä tuonne jäämeren rannalle, ettei mitääm rajaa..
Onneks tämä lievittää sitä ikävää mutta toisaalta myös kasvattaa sitä..
Jäin kyllä niin koukkuun..
Kaunista on.
Koukkuun jäin minäkin heti ensimmäisellä Norjan-reissulla.
Oi sinua onnekasta, jo toistamiseen pääsit tuonne pohjoisen meren äärelle!
Ja mitenkäs siis sattuikaan, että hyvin samantyylisiä aiheita kuvailimme melkein yhtä aikaa, tosin ihan eripuolilla Eurooppaa.
Oikein kunnon avomeri on aina vaikuttava. Sen ääni on niin hypnoottinen. Yhtäaikaa houkutteleva ja pelottava…
No, tästä syysreissusta on tullut jo perinne, ei paha ollenkaan. Tuota samaa taisin blogillasi ihmetellä, miten samantapaisia kohteita löytyi. Meri vetää kummasti puoleensa, vaikka onkin myös pelottava. Nuorena sain käydä useasti Tyynen valtameren rannalla asuessani vuoden Oregonissa. Vanhaa kaitafilmiä on tallessa vieläkin metritolkulla upeasta aallokosta.