Pientä hepokattimaista elämää
13.07.2011
Piilosillaolo on aina yhtä kivaa.
Kovin pienihän minä vielä olen, oikeastaan ihan toukka.
Ujostuttaa vähän.
Nytpä onkin oivallinen hetki tehdä vähän huoltohommia.
Varpaanvälihuolto pitää tehdä aika ajoin. Ovat isommat sanoneet.
Tehdäänhän sitten oikein perusteellista työtä.
Venyttely tekee hyvää.
Ja sitten toisen jalan varpaiden vuoro.
Otahan välillä kuva naamastakin.
Jospa katselisi välillä maisemia.
Osaatkos tehdä näin?!
Antennien esittely.
Mitäs sitten tehtäis?
Lehdellä istuskelu ja maailmanmenon tarkkailu on aina kivaa.
Kuluuhan se aika näinkin. Uutta isompaa nahkaa kasvatellessa.
Minä olen jo näin iso! Kohta alan sirittämisen…
16 kommenttia
jätä yksi →
Komeat antennit kyllä noinkin nuorilla hepokateilla. Minäkin näin vihdoin ja viimein ensimäisen hepokattini! Oli kyllä mukava kokemus. Pääsit aika lähelle, minua eivät katit päästäneet oikein kuvausetäisyydelle. Upeita kuvia
!
Antennit ovat ilmeisestikin vallan tärkeät varusteet jo pienenä, näyttävät jo ihan täysimittaisilta. Nämä pienet hölmöläiset ovat aika luottavaisia ja antavat tulla lähelle. Kun ei tee äkkinäisiä liikkeitä, ei siis hötkyile. Kiitos, Birdwatcher.
Voi pientä, kun hän on söpö ♥
Ja kuvat ovat jälleen vallan loistavia!
Käytätkö jalustaa kuvatessasi, itsellä ainakin käsi tärisee sen verran ja yleensä jokin tuulenvirekin käy, että noin pienistä otuksista ei ilman jalustaa saa tarkkoja kuvia
Näissä kuvissa en käyttänyt jalustaa, kun olin liian laiska hakemaan sitä sisältä. Olin kasvimaalle menossa jotain muka hirmu tärkeää tekemään, kun huomasin tämän nuorisojengin vadelmanlehdillä. Aikaa menikin sitten toista tuntia näiden kanssa seurustellessa. Jokin arvojärjestys se pitää tekemisillä olla… Jalusta olisi tässä oikeastaan enemmän haitannut kuin ollut hyödyksi, koska jalustan asettelu vattupuskiin olisi varmasti heilutellut oksia sen verran, että pienet olisivat painuneet piiloon alas kasvustoon. Nojasin kyynärpäillä välillä polviin, välillä kyynärpäät maahan nojaten. Kiitos, Risusydän.
Hassuja katteja, eivät näytä juuri ollenkaan kissoilta
Hepokatti. ‘Hevoskissa’. Päässä on jotain hevosta muistuttavaa, olisikohan kissaa nuo antennit (vrt. kissan viikset). Mene tiedä.
Ihastuttavat kuvat ja katit ovat pieniä ja söpöjä, monenlaisiin asentoihin taipuvat. Näin tarkkoja kuvia en saisi edes jalustalla, väritkin niin kauniit. Kiitos myös hauskoista teksteistä:)
Kiitos mukavasta palautteesta, Manteli. Kiehtovia kuvauskohteita ovat nämäkin pikku olennot.
Huikea kuvasarja, pahus kun lipsahti ohi teidän pohjoisen reissu olisitte saaneet käydä kylässä kun kerta ohi ajelitte.
Kiitos, Ari. Olisimme varmaan käyneetkin, jos auto ei olisi alkanut temppuilla. Ensin hävisivät valot, pyyhkijät, äänitorvi… ei vaan ladannut. Alamäkeen piti pysähtyä kaatamaan lisää dieseliä tankkiin, jotta olisi päässyt jatkamaan matkaa, kun ei jaksanut startata. Jne. Yön läpi ajelimme, mikä oli oikeastaan onni, kun oli niin hieno valaistus. Kilpisjärvellä sitten kuitenkin yövyimme ja saimme akun ladattua. Ja sitten yhtäsoittoa kotiin Savoon. Aloitimme matkan itäpuolelta, Varangista, joten tulihan tuota reissua jo yhdeksi kerraksi. Lofootit ja sinun saaresi jäävät sitten toiseen kertaan. Niin, se vika oli sitten pienenpieni rele, joka oli palanut…
Ihana kuvasarja hepokatista, minä pelastin yhden vesiämpäristä kun lehti ei kantanut kaveria.
Teitpä päivän hyvän työn, Tia. Kiitos.
Kyllä onkin hienoja kuvia hepokatista ja aikamoiset sarvet niillä on!
Ja alempana niin todella upeita kuvia pohjois Norjasta, AIVAN USKOMATTOMAN HIENOJA!
Kiitos, Harakka. Hepokatteja on kiva kuvata. Ja Norjassa on kyllä komeat maisemat, niin lähellä ja niin erilaiset kuin meillä.
On ne kyllä kauniita, ja täällä sinun teksteilläsi vielä ihastuttaviakin – kiitos näistä!
Kiitos sinulle, Elisa. Pitäisiköhän ruveta päivittämään tätä blogia useammin. On nykyään jäänyt vähän huonolle hoidolle. Suomen kesä on lyhyt ja kaikenlaista pitäisi ehtiä…