Perhoset koolla

kollaasi-perhoset

Pilvisen päivän askartelua. Kollaasikokeilu numero kaksi. Kaikki kuvat kesältä 2008.

11 kommenttia artikkeliin ”Perhoset koolla

  1. On se komee toi ritari. En ole saanut sitä vielä tähtäimeen. Kolovedellä se lenteli 5 metrissä – siinä lähin tutustuminen.

  2. Ritariperhonen lentää uskomattoman kovaa vauhtia, onhan se iso perhonen. Sen perään ei kannata lähteä juoksemaan, sain pian todeta tätä kuvatessani. Jäin odottelemaan paikalleni, ja tulihan se pienen odottamisen jälkeen tuolle voikukalle. Kukkia oli vielä niin vähän auki alkukesästä, että perhonen pysytteli pienellä alalla lämpimällä rinteellä.

    Wiltteri, huomiseksi on luvattu aurinkoa tännekin.

  3. Kyllä kesäkuvat vaan ovat niin värikkäitä ja valoisia talvikuviin verrattuna. Minäkään en ole ritariperhosta koskaan nähnyt niin, että kuvaa olisi voinut ottaa. Sen veran harvoin sen näen (en edes joka kesä), että olen iloinen jo pelkästä näkemisestäkin.

  4. Ensimmäinen kerta minullekin oli tämä viimekesäinen tapaaminen ritarin kanssa. Niin, samalla myös ensimmäinen kuvaaminen.

  5. Oletpa saanut paljon hienoja kuvia perhosista. Itse en nähnyt viime kesänä kuin sitruunaperhosia ja yhden kerran nokkosperhosen. Muutenkin täällä on paljon hienoja kuvia.

  6. Sateisesta kesästä huolimatta onnistuin kuvaamaan ihmeen monta eri perhoslajia. Varsinkin loppukesällä sain monta kuvaa. Kiitos kommenteista Hanna ja Timppa.

Jätä kommentti irma Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.