Kevätötökkä

hankikorri2

Koskikorentoja kömpi 21.3. Nokisenkoskesta hangelle. Perhokalastajat näistä mainitsivat, enpä olisi varmaan muuten huomannutkaan, kun innoissani vain koskikaroja kuvasin…

Advertisement

15 kommenttia artikkeliin ”Kevätötökkä

  1. Koskikorennot kelpas myös tinteille, lokeille ja variksille. Oikein joukolla olivat varikset miehittäneet Konnuskosken alajuoksun jään reunat.

  2. Kaunis peräpää, vaikka en oikein ötökkäihailija olekaan. Tällaisten hienojen kuvien kyllä, mutta en luonnossa 🙂

    Meidän lemmikkimme tuli tänään etelästä ja sain muutaman kuvankin. Tuskin maltan odottaa huomiseen…

  3. Onkin taas aikaa kun olen käynyt täällä ja aivan ihania kuvia jälleen sain katsella, kiitos 🙂

  4. Ihanaa, ötökät ovat heränneet tai tulleet näkyviin, kun aurinko hiukan lämmittää. Pitääpä alkaa katsoa ympärilleen metsässä. keloissa ja rungoilla on kohta kuhinaa.

  5. Hieno kuva – mustaa ja kimaltavan valkeaa 🙂

    On varmaan monen herkkua tuollainen namupala.

    Itse bongasin hämähäkkejä eilen aurinkoisella tienpientareella. Siinä onkin sitten mun ötökkähavainnot….

  6. Olen itekkin törmännyt tällaseen, ja hyvä, nyt tiedän sen nimenkin. Silloin ihmettelin, että mikä elukka talven hangella oli.
    Hyvän ja selkeän kuvan olet siittä napannut!

  7. Kiitos kaikille kommenteista. Amalia, tervetuloa uudelleen, vaikka lähikuukausina en paljoa ehdikään kuvailemaan. Puutarhurin kiireitä…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.