Kurkien kurkistelua

kurki1

Normaali työmatkan pysähdys Nokisenkoskella. Telkkiä tiiraillessani tunsin jonkun tuijottavan. Ei voi olla totta, kurkihan se siellä. Tuskin on minua huomannut, kun ei mihinkään häippäse. Päätän hiippailla metsikön kautta lähemmäksi.

kurjet3

Kurjellahan on siellä kaverikin. Aamuvoimistelu meneillään.

kurjet4

Aamupesukin kuuluu asiaan. Ensin toinen, kaveri vahtii.

kurjet5

Sama toisin päin.

kurjet2

Hei kato. Meitä kuvataan.

kurjen-katse

Silmästä silmään kurjen kanssa. Kiitos.

Mainokset

22 kommenttia artikkeliin ”Kurkien kurkistelua

  1. Kyllä sinulla väliin on ilman muuta erittäin vaikeaa jatkaa matkaa työpaikalle…montako kertaa olet jo myöhästynyt?
    Tunnelmallisia kurkikuvia,tulee hyvä mieli niitä katsellessa.

  2. Kirsti, enpä ole vielä onnistunut myöhästymään kertaakaan, tästä onkin enää viiden minuutin ajo työpaikalle.

  3. Voi kuinka kaunis on kurjen pää! En ole koskaan nähnyt noin läheltä. Menimme silloin Kurjenrahkalle katsomaan, josko olisi ollut kurkia, mutta ei yhtäkään. Kotimme yli kyllä lensi iso parvi, mutta se ei ole sama kuin tällainen läheinen kuvaaminen.
    Hieno sarja!!!

  4. Saracon, komea lintu on kurki. Kuvausta haittasivat vähän edessä olevat risut, mutta tulipahan puskasta kurkistelun tunnelmaa…

  5. Wiltteri, työmatkaa on yhteen suuntaan 33 km. Lähden reilusti ajoissa, sillä koskaan ei tiedä, mitä matkan varrella ”joutuu” kohtaamaan. Ojan penkoilla pyörii näinä aikoina jos jonkinlaista tirppaa, samoin pelloilla.

    Mari, aamuisin on nyt paras aika linnustella, kun muulloin ei ehdi… Paitsi viikonloppuisin.

  6. Sokeri pohjalla – alin on mainio muotokuva.

    Ihastuneena vain hengähdän, kun olet päässyt katselemaan moista näkyä kameran kanssa.

  7. Aivan ihania kurkikuvia ja hellyyttävä tuo pääkuva 🙂

    Kurjet ovat majesteettisia, upeita lintuja – niitä on aina ihana katsella ja kuunnella ja kuvata.

  8. Nyt kyllä saat olla ylpee kuvistasi!
    Harvoin noin lähelle kurkia pääsee.
    Hienot kuvat ja tosi selvät ja kirkkaat!

  9. Iines, tämä oli taas niitä tapauksia, jotka tulevat yllättäen ja pyytämättä… Kovasti hämmästelin itsekin hyvää tilannetta.

    Hanna, upeita ovat kurjet. Ei näihinkään koskaan kyllästy. Kurjen huuto iskee syvälle sielun syövereihin.

    Harakka, enpä tosiaankaan näin lähelle ollut aikaisemmin kurkia päässyt. Metsä oli sopivasti suojana rannassa.

  10. Yes, Finn, this picture was taken in the mornig at 7.30. Sun is rising here nowadays at about six. I was driving to work when I saw these big birds. They are very timid, but I managed to sneak close to them behind the trees.

  11. Tänä aamuna työmatkalla näin pellolla kymmieniä kurkia ja kuoveja. Oli siellä paljon muitakin lintuja, mutten ehtinyt pysähtymään. Fasaanipariskunnankin näin ylittävän tien, mikä on täällä päin Suomen harvinaisempaa kuin ”etelässä”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s