Punaista ja sinistä

haavanlehtikuoriainen

Jokin päivä sitten tapasin iltakävelyllä metsätiellä komean koppiaisen. Haavanlehtikuoriainen lensi suoraan edessäni olevalle pajulle.

haavanlehtikuoriainen2

Eipä ollut moksiskaan kuvaajan tähtäilystä. Tervehtikin ystävällisesti.

paatsamasinisiipi

Toinen iloinen yllätys oli paatsamasinisiipi, jota en aikaisemmin ollut nähnytkään. Hyvin vaaleansiniset siivet oli tällä parisenttisellä keijuperholla. Istahti imemään kosteutta maasta.

P.S. Myrskynnyt koko päivän. Sähköt poikki aamukymmenestä iltakahdeksaan.

10 kommenttia artikkeliin ”Punaista ja sinistä

  1. Harvinaisen myöhään näin ensimmäisen sinisiipeni tänä vuonna, ihan vasta pari päivää sitten. Yleensä olen nähnyt jo toukokuun puolivälin tienoolla. Ja esimerkiksi auroraperhosta en ole nähnyt vieläkään. Missäköhän perhoset oikein luuraavat?

    Auts, kauhean pitkä sähkökatko. Ilma oli kyllä ihan kauhea eilen ja siellä Itä-Suomessa vielä moninkerroin pahempi. Ei näytä kovin hyvältä vieläkään. Kyllä tähän Suomen säähän on sopeutumista. Muutama päivä sitten oli 30 astetta ja nyt ulkona näyttää olevan 4 astetta. Pitää varmaan kaivella pipoja ja pitkiä kalsareita…

  2. Oi, mikä herkkyys tuossa sinisiivessä… Kyllä luonto tarjoaa loputtoman aarrekammion hienoine ”teoksineen”.

  3. Hienon näköinen tuo keijuperhonen, kaunis. ja ötökkäkin hienon punainen.
    Olet taas jälleen kerran bongannut jotain kivaa.
    Mä en vielä ole nähnyt kuin yhden ainoan perhosen, ja sitäkin jahtasin pitkään, saamatta siltikään siittä kuvaa!

  4. Hienot vastakohdat, punainen piristävä ja vaalea herkkä. Ei perhosia ole meilläkään paljoa näkynyt.
    Teillä sitten oikein kunnon myräkkä, meillä sade tullut tasaisempaan tahtiin.

  5. Koppiainenkin on kaunis, kun sen osaa hyvin ja kauniisti kuvata 🙂
    Virnan viettelys edellä myös katsojan viettelys.

  6. Hullukaali, auroraperhosesta on täällä Pohjois-Savossa näköhavainto, naapurini näki sen alkuviikosta, kuvasikin mokoma. Eipä taida lähipäivinä perhosia näkyä, lunta ja räntää luvassa…

    Nettimuori, samaa minäkin jatkuvasti kummastelen. Uskomattomia viritelmiä löytyy luonnosta.

    Harakka, älä jahtaa perhosta, jää odottamaan. Juoksemalla et saa sitä kiinni, säikkyy vaan sinua. Mutta jos asetut paikallesi ja annat perhosen tulla luoksesi, on paremmat mahdollisuudet kuvankin saantiin.

    Tia, eilen vain tuuli tuiversi, ei satanut lainkaan. Sade tuli vasta tänään. Ihan hyvä että tuli, kuivaa onkin ollut. Puita kaatui eilen voimalinjoille niin paljon, että kesti paikoin vielä tähän päivään saakka saada kaikki kuntoon.

    Uuna, sinullekin kiitos kommentista.

  7. how does this little creature manage to walk with all these numerous legs on such a difficult ground! it is indeed a mystery!!
    the butterlfy seems to be made out of wood, as if it she was carved on wood out of the sea.

  8. Finn, this little creature is Red Poplar Leaf Beetle. It flew on a willow branch (or flower), did’t walk. After a while it flew again somewhere…

    Interesting, that you see this little butterfly (size about 2 cm) as you see. She was very light blue with black spots on her wings.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.