Sääksien perhe-elämää

sääksi12

Viime lauantaina oli oiva veneilysää, joten eikun vesille. Suunta kohti tuttua sääksien kotisaarta.

sääksi11

Kalastusmestari – toinen heistä – kurvaili järven yllä.

sääksi10

Komean linnun katseluun ei kyllästy. Tämän puoliso istuskeli vakiopaikallaan toisen saaren korkeimman puun latvassa.

sääksi9

Tämä sääksi oli rengastettu joskus. Rengas näkyi kuvia suurentaessa, muttei saanut selvää merkinnöistä.

sääksien kotisaari

Pesä kotisaaren männyn latvassa. Saareen ei sovi missään nimessä rantautua pesinnän aikana. Veneelläkin on kohteliasta pysytellä soveliaan matkan päässä. Pesässä ei näkynyt liikettä puolenpäivän aikaan. Lapset taisivat olla päiväunilla, masut täynnä kalaa.

sääksenpesä

Tunnin kuluttua alkoi päitä nousta pesän reunalle. Kaikki kolme poikasta näyttivät voivan hyvin. Kaukaa kuvatut ja rajatut kuvat ovat valitettavan huonolaatuisia, mutta kyllä nämä sääksiksi tunnistaa.

sääksenpesä2

Taisi olla taas nälkä. Katseet seurasivat tarkkaan emon lentoa.

kalasääsken pesä ruikkaus

Vessakäyttäytyminen on hyvin hallinnassa. Omaa pesää ei sotketa, vaan ruikataan pitkässä kaaressa alas. Pikkuisen myöhästyin kuvauksessa…

sääksi ja risut

Kodin remonttitarpeita tuodaan.

sääkset2

Välillä vaihdetaan huili- ja vahtivuoroa.

hiidenvuori

Näissä maisemissa on sääksiperheen hyvä asustella. Ja miksei ihmisenkin.

Advertisements

9 kommenttia artikkeliin ”Sääksien perhe-elämää

  1. Kalasääksi on seuraamisen arvoinen lintu, sillä on valtavaa pedon voimaa kun se ottaa isojakin kaloja ravinnokseen. Maisemat joissa olet ollut ovat todella jylhiä, mutta sääksi tekee kyllä pesän joskus vähemmänkin jylhiin paikkoihin. Pesäpuuksi ei mikä käkkärä tahansa kelpaa.

  2. Sulla on aitiopaikka siellä seurata sääksiperheen elämää. Onneksi ovat saaneet pesiä rauhassa. Ihmiset ovat joskus vähän liian innokkaita vierailemaan pesillä ja häiritsevät sitten tietämättömyyttään lintuja. Varsinkin haudontavaiheessa pesät pitäisi jättää rauhaan, mutta kaikki eivät sitä ymmärrä… Itse en ole koskaan sääksen pesää tainnut nähdäkään. Sääksi käy kyllä mökkijärvellä kalassa, mutta pesä on jossain kauempana.

  3. Sulo, sääksien pesäpuun tulee tosiaan olla vahvaa tekoa, mutta niin pitää olla itse pesänkin. Ovat aikamoisia rakennusmestareita nämä linnut. Pesän pitää kestää lumenpainot ja myrskyt. Noita luontaisia pesäpuita ei tahdo vaan nykyään olla missään, kun kaikki ”tehohoidetaan” pois. Onneksi on rakennettu tekopesiä. Niidenkin rakentajien pitää osata asiansa, sillä jos pesä on heppoisesti perustettu, siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä sääksille. Voi rysähtää alas pesintäaikaan.

    Hullukaali, niinpä on. Kerran kahdessa viikossa tulee käytyä tuolla päin. Kalastus näillä on rankkaa työtä, homman päälle pitää huilata kauan aikaa. Vaikka vene olisi kauempanakin, tuntuu siltä, että on jotenkin ylimääräinen siinä touhussa, joten ei kovin kauaksi aikaa viitsi jäädä seuraamaan.

  4. Hieno kuvasarja sääskestä ja niiden elämästä.
    Ja ihan hyvänlaatusia kuvia olikin.
    Kolme poikasta siellä ootti syötävää.
    On se mahtavan iso lintu, hienoja kuvia, sen lennosta.

  5. Sääksen siipiväli lienee jotain puolitoista metriä. Näistäkin on joskus maksettu Suomessa tapporahaa. Kiitos kommentista, harakka.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s