Skibotnin paikkeilla sää vaihteli nopeaan tahtiin.
Enimmäkseen kuitenkin oli aurinkoista.
Pykeijan rantapojat.
Sainpas napattua kalan. Parasta mennä vähän syrjemmälle syömään, ettei nuo kaverit vohki sitä.
Jospa sieltä minullekin joku kala ilmaantuisi.
Mennäänhän taas.
Advertisements
Jylhän komeeta. Ja pikkariikkisen kylymän näköistä. Tuo ylin kuva on aivan huippu 🙂
Jylhän näköistä ja aivan kuin ilmakin olisi sinisen väristä.
Lepis, olihan siellä aika vilpoista. Varanginvuonon ja Barentsinmeren puolella varsinkin. Tässä Skibotnissa oli vielä suhtkoht kesäistä.
Tia, sen huomasi selvästi, että meren läheisyydessä on erilaiset värit.
Voi juku, ku hienot kuvat!
Mä juutuin tohon ekaan kuvaan, sitten katoin muut ja taas juutuin uudelleen ekaan..!
Se on HUIPPU HYVÄ kuva!
Harakka, satuin olemaan sopivasti paikalla. Tilanne oli pian ohi. Kiitos.
Mahtavat on maisemat ja upeat kuvat. Kyllä rantapojat olivat hiukka viluisen näköisiä. Meri hohti vihreänä ja vaahtopäitäkin rantaan ajautui. Hyvin olet saanut tallennettua tunnelmat .
Aika holotna oli tunnelma, mutta niinhän se pitääkin olla Barentsinmeren rannalla.
onpa hieno blogi!!
ihania pohjoisen näkymiä – juuri viikonloppuna mietin että kunpa pääsisi vielä joskus skibotnin-hammerfestin reissulle. syksyllä aina tekee mieli eniten.
kiitos vielä kommentist omassa blogissani.
Tuota kaipuutasi pohjoiseen en yhtään ihmettele, siihen jää koukkuun. Ja mitä useammin siellä käy, sitä enemmän sinne kaipaa…
Kiitos itsellesi.
Kyllä nämä maisemat yhden Thaimaan-matkan voittavat, siis minulla ainakin.
Ei ole koskaan ollut minulla mitään vetoa kärventämään nahkaani aurinkorannoille, joskus muinoin kävin sitäkin ilmiötä ihmettelemässä. Silloinkin lähdin omatoimisille tutkimusretkille kylille ja luontoon, rannalle en jäänyt paistumaan. Mutta näistä pohjoisen rannoista nautin ja viileästä ilmasta muutenkin. Helteet eivät houkuta.
Hieno tuo ensimmäinen kuva, aukko aivan imee sisäänsä.
Hauskoja kalasieppaajia ja aaltoja katselisin aina vaan, vaikka mereltä juuri tulinkin 🙂
Sain nuorena meritartunnan viettäessäni vuoden Oregonissa. Tyynelle valtamerelle ei ollut pitkä matka ja siellä tulikin usein käytyä aaltoja ihailemassa. Kalliovuorista tuli kaipuu vuoristoihin.
Mekin on Kissamaun kanssa käyty kerran Skibotnissä, teki kumpaankin lähtemättömän vaikutuksen. Komiat maisemat. Tuotiin sieltä rantakiviä Korpilahden mökille, ne on siellä vieläkin 🙂 Hienot fotot sulla, ihmettelen eikö meillä ollut kameraa ollenkaan mukana.
Kasa kiviä lähti meidänkin mukaan rannoilta ja vuorilta. Lieneeköhän suurikin rikos… Joka kerta reissusta palatessa huomaa, että kuvia olisi voinut ottaa enemmänkin.