Pohjoisen porot ovat ”lantalaiselle” ainainen ihmetyksen ja ihailun kohde. Sen mukaisesti niitä pitää kuvata enemmän kuin olisi tarpeenkaan. Nämä jossain Raja-Joosepin tienoilla.
Joulupukin varaporo Nellimissä.
Valkoinen versio.
Vintilänkairassa on ollut metsäpalo joskus, mutta on vain nuolaissut pinnalta. Sen verran kuitenkin, että koivut ovat vahingoittuneet ja alkaneet kasvattaa kääpiä kylkeensä.
Oulangan kanjonin syvyyttä on vaikea saada kuvaan. Se pitää kokea.
Halikka kasvaa merenrannan kivikossa Skibotnisssa.
Kukkolankoski Tornionjoessa. Takana Svea-mamman maa.
irman kuvia 
Porot ovat kuvauksellisia jos varsinki pääsee lähelle ja luonnossa, vapaana ennen kaikkea.
Olisikohan tuo sen Valkoisen peuran jälkeläinen, nuorelta näyttää.
Kukkolankoskella syötiin yhtenä kesänä maukasta loimusiikaa, se tulee aina päällimmäisenä mieleen kun tulee kyse tästä paikasta.
Ei tosiaan tullut kertaakaan mieleen mennä aidattuihin turistirysiin katsomaan poroja. Monella valkoisella porolla oli, kuten tälläkin, jossain päin karvaa harmaita läiskiä. Yhdelläkin vasalla oli ihan pyöreä kuvio, mutten ehtinyt ottaa siitä kuvaa. Kukkolankoskella näyttivät nyt pyydystävän nahkiaisia merroilla.
Oulangan kanjoni on tosi upea! Ovatkohan ne jääkauden jälkeen virranneen veden aiheuttamia uurteita? Hienoa on varmasti ollut kuvata tarunomaista valkoista poroa.
Oulankajoen mutkat on kyllä hienoimpia paikkoja jossa olen käynyt. Niitä tekis mieli käydä uudelleenkin kuvaamassa. Komeet sarvet varaporolla.
Kaunis tuo rotkokuva. Ja maaruska.
Kanjoni on upea, mutta varmaan vaikea kuvattava, niin kuin maisemat (omasta mielestäni) yleensäkin.
Sulolle vastaisin, että kanjoni on jo paljon vanhempaa perua, kuin edelliseltä jääkaudelta. Toki jääkausien vedet ovat varmasti sitä hioneet.
Halikka oli mulle uusi kasvituttavuus.
Sulo, kuten Hullukaalikin alempana mainitsee, on kanjoni huomattavasti vanhempi kuin jääkauden ajalta. Jostain muistelen nähneeni luvun 1800 milj. vuotta. Pitääpä tutkia tarkemmin. Valkoisia poroja näkee aika yleisesti laumoissa, erottuvat helposti joukosta.
ATToivanen, eka kerran kävin tällä kanjonilla. Aikaisemmin olen useastikin käynyt Kiutakönkäällä, Myllykoskella, Jyrävällä jne. Kivoja riippusiltoja välillä, heiluvat jokea ylittäessä aika jännästi.Tällä kanjonikierroksella on melkoisen jyrkkiäkin nousuja (ja laskuja), mutta on käynnin arvoinen. Rotkon reunalla sietää olla varovainen.
Liisa, oikeasti rotko on paljon jylhempi. Harmittaa tämä kuvan latteus. Veden pauhukin pitäisi saada mukaan.
Hullukaali, minustakin maisemakuvaus on niitä hankalimpia juttuja kuvauksessa. Kun on nähnyt livenä jonkin hienon maiseman, ei mikään kuva pysty tuomaan esille sitä alkuperäistä tunnelmaa ja näkymää.
Halikka on merenrantakasvi. Tällainen rantakivikko on sille tyypillinen kasvupaikka.
Miksi kuvasi ovat nyt jääneet näin hailakoiksi, missä vika?
Kuvat ovat muuten sitä samaa varmaa Irman käsialaa.
Poro on hieno otus… ja eksoottinen eteläsuomalaiselle. Hienot värit näkyy olevan luonnossa.
Kaunit kuvat.
Valkoinen poro on sellanen, ettei sitä varmasti kovin usein tule nähtyä, erikoinen on.
Oulangan kanjoni on ihan mahtava kuva, vaikka sitä ei koskaan kuvassa sitä syvyyttä ja korkeutta näekään, mutta tämä oli hieno kuva kuitenkin, pikkasen pääsi näkemään sen todella suurta syvyyttä!
Todella hienot kuvat!
Viileetä!
KooTee, johtuisikohan kuvien mahdollinen hailakkuus liian aurinkoisesta kuvaussäästä ja vääristä kameran säädöistä siihen nähden. Reissussa ei aina kiinnitä huomiota tuohon tekniikkapuoleen…
Lasse, poroilta ei voi välttyä millään pohjoisessa. Ja hyvä niin. Maaruska on ”ylhäällä” voimakkaampi kuin etelässä, puut kellastuvat samalla tavoin joka paikassa.
Harakka, komea paikka on Oulangan kanjoni. Enpä olisi uskonut, että Suomessa on noin syvä rotko, ellen olisi omin silmin nähnyt. Kiutaköngäs alempana Oulankajoessa kalpenee tämän rinnalla.
Lepis, viileetäpä hyvinkin.
Joskus 18v sitten kuvannut viimeksi poron autosta, isän vanhalla kameralla, voi jospa joskus vielä pääsisin uusintayritykseen! 😉 Komeitahan nämä kuvasi ovat!
Porot ovat luonnossa aika arkoja eläimiä, lähtevät kyllä pian eri suuntaan ihmisen tavatessaan. Mutta joskus onnistaa ja pääsee lähellekin. Kiitos, Wiltteri.
Vaikuttavia kuvia: valkoinen poro, sininen kukka kivikossa, kanjoni…
Hieno kuvasarja 🙂
Pitäähän niitä joulupukin poroja kuvata meille jotka emme niitä pääse näkemään. Kyllä olet päässyt hienoihin maisemiin kuvaamaan, mahtavia näkymiä.
Uuna ja Tia, ei noihin pohjoisen maisemiin kyllästy. Mitä useammin tuolla ”ylhäällä” käy, sitä enemmän sinne ikävöi.
Ihanaa kun jaksat laittaa meille näitä poroja näytille….ne tosiaan ovat ainainen ihailun kohde tällaiselle etelän ihmiselle…
Upea varsinkin tuo ensimmäinen kuva!
Oulangan kanjonilla käytiin kanssa v.2006. Oli mahtava paikka ja tosiaan sen syvyys ja upeus on kyllä itse koettava, että sen tajuaa – mutta mielestäni sinun kuva on kyllä onnistunut hienosti!
olet viimeaikojen matkakuvissasi käynyt juuri samoissa paikoissa missä muistan että lapsea perheen kanssa reissatessa aina käytiin: kukkolankoski (pakollinen jos ei yöpymis- niin ainakineväidensyontipaikka pohjoiseen päin mennessä), saana ja skibotn, takaisin kuusamon ja oulangan kautta.
ihan iskee nostalgia tässä.
kiitos kuvista!
hieno tuo valkoinen poro.
Hanna, poroja piti kuvata aina kun niitä näki.
Movement no movement, ensimmäinen yöpymispaikka meilläkin oli pohjoiseen mentäessä Kukkolankoski. Saanalle tuli kiivettyä edellisenä kesänä. Meillä reissu venyi vielä pidemmälle Norjaan, Kirkenesiin ja Grense Jakobselviin ihan Venäjän rajalle saakka. Sitten alas itärajaa hipoen Ilomantsiin saakka, mistä kotia kohti.
Hei!
Pidän ottamistasi porokuvista ja laitoin sinulle sähköpostia niitä koskien.
Kiitos yhteydenotosta. Vastasin postiisi.