Marraskuun kuvani myöhästyi neljä päivää, kun en viikolla ehtinyt valoisaan aikaan kuvauspaikalle. Eipä tämäkään päivä mikään erityisen valoisa ollut, sumuista aamusta iltaan. Vastarannan Hiidenvuori on hävinnyt jonnekin… Klikkaamalla kuva suuremmaksi pääsee käymään pikku saarissa, ainakin noissa lähimmissä. 8.11.09 klo 10.02. Polttoväli 18 mm.
4.10.09
4.9.09
Yllättävän hyvin näkyy tässäkin maiemassa muutokset, vaikka toisin luulisi.
Valoisuuden muutos sen tekee ja tietenkin säätila. Onko tuossa järven pinnassa jo ohut jääkerros vaiko aivan ”bläkä” keli?
Hyvin olet askelmerkit valinnut, eipä taida yhtään heittää jos kuvat laittaa päällekkäin.
Kauniit heijastukset järveen, pehmeää ja hämyistä. Sumu tuo kuviin jännitteitä, joka antaa maisemalle tunnetasolla erilaisia ulottuvuuksia.
KooTee, eipä ole jäätä, tyyni vedenpinta vaan. Rannoilla on vähän tuulen kasaamaa riitettä, mutta eivät näy tässä kuvassa. ”Askelmerkkinä” on vanha puutarhatuoli, samassa paikassa laiturilla kesät talvet.
Pehmyt piirto, ihan hyvä kun sattuu erilaisia säitä kuvauspäiviksi. Sitä jääkuvaa jo odottelen, mieluumin ”synnytysvaiheessa”.
Upea kuva ja mie ainakin tykkään tästä sumusta!
Kaunis sumu sielläkin on ollut. Saaresta paljastui mökki.
En minäkään niin päivälleen kuukauden välein ota noita kuviani, menen sitten kun ehdin eli väli on noin kuukausi.
Peilityyni luo mukavan leppoisan isänpäivän tunnelman.
Kaunis peili ja niin kirkas heijastus, melkein voisi laittaa kuvan ylösalaisin ja silti ei huomaisi mitään.
Äkkiä muuttuu näkymä kahdessa kuukaudessa. Se aina unohtaa välillä, tästä saa hyvän muistutuksen. Hyvä idea tämä 12 kuvan sarja, olisinpa itsekin ehtinyt mukaan tähän projektiin.
Sinisemmäksi menee koko ajan (kunnes tulee valkoinen peite). Lämpimiä sävyjä taitaa olla vain rannan ruovikoissa.
Tosi kaunis paikka.
Toimii sekä sarjana että yksityiskuvina. Hieno näkymä järvelle!
Wiltteri, kyllä minäkin sumusta tykkään. Onhan tämä vaihtelua kuvasarjaan.
Hullukaali, tuon pikku saaren nimi on Nuottasaari. Mökki lienee siten vanha nuottamaja. En ole täällä alkuasukas, joten en tiedä sen lähemmin historiaa. Västäräkki pesii mökin sisällä joka kesä. Eipä taida tosiaan olla kovin tarkkaa tuon kuvanottopäivän suhteen…
Hyvää isänpäivän jatkoa, ATToivanen. Ja kaikki muutkin isät.
Uuvana, tänään oli ihan tyyntä koko päivän. Luonto oli muutenkin hiljaa, metsässä ei kuulunut kuin käpytikan nakutus. Harmi, ettet ehtinyt mukaan leikkiin.
Halo e, sininen hetki kesti tänään koko päivän. Kaunis on Niinivesi.
Lasse, kiitos sinullekin.
Sumu tekee oman ihanan mausteensa aina kuvaan. Upea rauha!
Onpa tyyni vesi, superhieno kuva! Namia silmille 😉
Kiitos, Mari ja Krisu. Tyyntä myrskyn edellä?
Voi vallan miten kauniin sametinpehmeä näkymä – haluaisi olla ihan paikan päällä kun tätä katselee – onko tämä ihan ”takapihallasi`?
Kauniit on kuvat ja hyvin näkyy ’hiipivä’ syksy ja talvi. Näistä onkin varmaan helppo seurata jäätilannetta jatkossa. Yläkuvan nimi voisi tosiaan olla sininen hetki.
Uskomaton hiljaisuus ja rauha! Pidän tästä kuvasta kovasti juuri utuisuuden takia.
On niin paljon sellaista, mitä emme näe, siksi tämä kuva vetoaa minuun todella.
Hieno, hieno sarja!!!
Upea sininen järvimaisema. Silmä lepää.
Kaunis kuva, sumua ja niin hiljaisen rauhaisaa luontoa tässä viimesessä kuvassa.
Tuulikin on tyyntynyt.
Mökkikin löytyi saaresta mikä ei vimekerralla vielä näkynyt yhtään.
Hieno kuvasi huokuu rauhaa!
Melita, sadan metrin päässä kodistani on kuvauspaikka, rantalaituri. Ei ihan näy pihaan, kun on metsää välissä, mutta eihän tuo pitkä matka ole rantaan tepastella.
Elisa, jäätä jo kovasti odottelenkin. Jäätyminen on komeaa katseltavaa ja varsinkin kuunneltavaa.
Uuna, hiljaisuus oli käsinkosketeltavaa, ainoastaan laulujoutsenet juttelivat keskenään vähän sivummalla ruovikon reunassa.
Mariar, ja sielu myös lepää tässä istuskellessa. Olisi tehnyt mieli lähteä soutelemaan, mutta vene tuli jo vedettyä talviteloille ja käännettyä nurin. Sitäpaitsi rannoilla on jo jäätä.
Harakka, jokin vanha kalaverkkojen säilytyspaikka taitaa tuo mökki olla.
Inkivääri, kiitos sinulle ja kaikille muillekin kommenteista.
Kävin pikkusaarilla. Viileä kuva, kaipaan vesille ja luontoon kaamoksen ja sumun keskeltä.
Tuossa ylimmässä kuvassa aivan kuin aika olisi pysähtynyt ja kylmän aistin sinisyyden myötä. Hienoja kuvia taas sinulla.
Tuossa viimoisessa kuvassa näyttää siltä, kun ois metsäpalo taustalla!
Iines, valoilmiö taivaalla olisi myös toivomuslistalla. Muukin kuin kuu.
Tia, sää oli kuvanottopäivänä hyvin kostea, pari lämpöastetta. Kosteus saa ilman tuntumaan kylmemmältä kuin onkaan.
Arjaanneli, tuo alin kuva hieman hämää. Aurinko ei suinkaan laske tuossa suunnassa, vaan ihan päinvastaisessa, eli kuvaajan puolella rantaa. Laskevan auringon valo heijastuu vastarannan pilviin.
Ei olisi uskonut, että noiden kahden hienon kuvan jälkeen marraskuussa kuva voisi enää olla täydellisempi, mutta kyllä vaan on. Kaunis ja harmoninen kuva, jossa bonuksena oli vielä tuo tarjoamasi hauska saarikierros. Kiitos:)
Ibidem
Kiitos itsellesi, Ibidem, kauniista sanoistasi.
On niin kiva kun tähän aikaan vuodesta saa vielä näin hienoja kuvia:))
Eija, odottelen jo innolla talvikuvausta. Jäätä, lunta, kiteitä… Kiitos sinullekin.
Kuin kangastus, ei erota vettä taivaasta.
Jaska, olen tällä järvellä nähnyt kesällä oikeitakin kangastuksia. Ja kuvannut kerran saaren heijastuksen usvassa. Tosin tajusin sen vasta koneella, en kuvatessani.
Hienoja! Kohti pelkistettyä maisemaa josta ovat väritkin haihtuneet, mutta jotenkin seesteinen, rasvatyyni, nimenomaan marraskuu on rauhallisin.
Marraskuun aikana on kaikki mahdollisuudet vaikka minkälaisten sääolojen kuvaamiseen. Nyt sattui olemaan tällaista. Kiitos, Kutuharju.
Järvi on pelityynenä tavattoman kaunis. Taivas veden yllä on myös hyvä muuttuja.
Aimarii, tänään ehdin töiden jälkeen käydä rannassa. Nytkin oli peilityyni järvi, mutta pakkanen ja lunta rannoilla. Joutsenet ja mustalinnut seilasivat kauempana rannasta, mihin jää ei vielä ulottunut.
Marraskuun kuva on kaunis ja tyynen seesteinen. Katse lepää maisemassa.
Arleena, kiitos.
On sinisten kuvien aika… kaunista … aina.
Kiitos, Liisa.
The water is like glass or a mirror this month! Beautiful.
Sara, it was a misty day, no wind at all. There was already some ice on the shore, but it doesn’t show in this photo. In December – I hope – the lake’ll be covered by ice. Thank you for your comment.
Wow – those are all beautiful! And very interesting to see how quickly it changes!
Toby, thank you. I’ glad we (still) have these four different seasons. Every time of the year is interesting.
Käsittämätöntä! Sama paikka ja niin se on vain muuttunut kuulaaksi, talve odottelevaksi.
Jäätä odotellaan, mutta ei hyvältä näytä. Vähätkin jäät sulivat rannasta pois. Mutta talven odotusta kyllä on.