Jäässä ollaan, sekä kuvauksen että sään puolesta. Yli viikkoon en ole ehtinyt kuvailemaan. Tänään 13.12. kerkesin kuukauden kuvan käydä nappaamassa juuri kun aurinko paineli taivaanrannan taa klo 14.36. Polttoväli 18 mm. Pakkasta tällä hetkellä (klo 16.20) 17 astetta, kiristyy koko ajan.
8.11.09
4.10.09
4.9.09
Kyllä se talvi tulee..näistä kuvista sen huomaa. Lunta ei ole paljon, mutta pakkasta on ensi kertaa jo kunnolla. Hrr.. -18 jo täällä.
Petolliseksi heittäytyi aava. Kauniit värit siinä edelleen on.
Niin on Suomessa erilaiset olosuhteet. Täällä on ollut koko päivän nollan yläpuolella. Nyt illasta laski miinuspuolelle ja alkoi sataa lunta, joten vähän valkoista saadaan maahan. Jäästä ei ole tiedoakaan.
Elisa, kävin juuri pimeässä kuuntelemassa jään syntymistä: järvi kumisee, ulvoo, rätisee… Komeaa kuunneltavaa. Pakkasta nyt 19 astetta ja kova tuuli päälle. Lunta saisi tulla, jotta voisi sillä eristää kellarin pakkaselta. Ja muutenkin.
Lepis, aurinko laskee ”tälle puolelle” rantaa, eli kuvaajan selän taakse. Heijastelee sitten valoaan vastarannalle.
Sakari, hyvä kun edes lunta tulossa teillä, antaa valoa maisemaan. Odottelen tuon järven pikaista jäätymistä kunnolla, niin pääsee kulkemaan vastarannan ”vuorelle”. Siellä kasvaa mm. kalliokohokkeja kesällä. Talvella kalliorinteessä on komeita jääpuikkoja.
No johan teille pakkasen lykkäs. Ei ihme jos joutsenet saivat siivet allensa.
Sarjasi on kyllä todella hieno! Jokaisen kuvan voisi vaikka suurentaa seinälle, mutta seuraava on varmaan vielä parempi. Miten se voisi olla mahdollista?
Luntakin alkoi juuri sataa pienenpienin hiutalein 🙂
Hieno kuva taas! meillä on tällä hetkellä -9°, mutta en usko paukkupakkasen ehtivän tänne jäädyttämään mitään. Jossain säätiedotuksessa oli vesisadetta koko alkuviikoksi 😦
Hyvinhän sinä sinne rantaan vielä ehdit, ja kyllä kannatti. Mekin selvittiin kotiin ja täälläkin on kunnon talvi: pakkasta tällä hetkellä 16 astetta.
Onpas vilpoista siellä ja järvi hienosti jäässä. Nyt taitaa talvi lujittaa otettaan.
Hullukaali, aika nopeasti lämpötila laski päivän aikana. Nyt tätä ihanuutta riittääkin varmaan viikkoja, jos sää käyttäytyy samalla tavoin kuin pilvinen versio… Mutta pakkanen kuuluu talveen ja tuo mukanaan aurinkoiset säät, valoa!
Uuna, tuota lunta seuraavaksi toivoisinkin enemmän, muuallekin kuin tähän blogislle virtuaalisesti. Kiitos.
Krisu, älä usko kaikkea, ainakaan säätiedoituksia. Kyllä teillekin näitä pakkasia riittää.
Kaisa, hyvä kun pääsitte perille sinne ”pohjan perukoille”. Suoraan rantaan ajoin kuvaamaan kotiin tultuani auringon juuri laskiessa. Tuomasi rooibos chai massai -tee on hirmu hyvää, juuri join ison kupillisen. Lämmittävät aromit.
Pehmyt piirto, jo on aikakin kunnon talven tulla. Pakkasta ja lunta tarvitaan.
Jään synty on hienoa kuultavaa!
Sinun maisemasi on muuttunut paljon, mutta aina se on yhtä kaunis. Taivaanrannan väreissä on ihastuttava sävy.
hrrrr…hain tänään pilkkihaalarin varastosta ja talvimaiharit! Eipä ole tätäennen tarvinnut! Tätä kirjoittaessa -14. Komea maisema, kylmyyttä uhkuva. Heippa laineiden liplatus… 😉
Aimarii, jäätymisen äänet ovat komeata luonnon sinfoniaa.
Wiltteri, kyllä näillä pakkasilla saadaan viikon aikana kantava jää. Rantajäätä piti jo käydä kokeilemassa… Laineiden liplatusta onkin kuunneltu jo ihan riittävästi tänä vuonna, nyt on jään ja lumen aika.
Mä olen lapsena joskus kuunnellut järven jäätymistä, ja silloin mua pelotti ne äänet.
Mutta aikamoista sinfoniaa pitävät tulevat jäät.
Hieno oli kuvasi joulukuussa, ja onko siinä iso railo jäässä vai onko siinä jonkinlainen vehje mennyt jäällä?
Jopas jäätyi järven jää!
Harmi, että kuvausaikani on ihan kuukauden alussa, esim tänään olisi ollut täälläkäkin täysin erillainen keli. Toivotaan nyt ettei taas lauhdu tammikuun alkuun.
Harakka, tänään maanantaiaamuna jäätymisen äänet kuuluivat komeasti kotipihalle laittaessani autoa ”liekaan”. Pakkasta 23 astetta, hieno tähtitaivas.
Ei ole toki vielä railo, vaan ilmeisesti tuossa kohden käy jonkinlainen virtaus, jossa jää on ohuempi tai vielä olematon. Ei kanna vielä jää mitään kulkupeliä, ihan rannassa kävin vähän kokeilemassa jään kestävyyttä ja siinä kyllä kesti jo kulkijan. Jos tällaiset pakkaset jatkuvat eikä tule lunta jään päälle, jäätyminen on nopeaa ja tulee hienot luistelukelit.
KooTee, ”virallinen” kuvausaikani olisi ollut jo viikko sitten, mutta töiden ja muiden menojen takia ehdin kuvaamaan vasta nyt. Olisihan se sinunkin kuvauskohteesi mielenkiintoista nähdä pakkasella.
Kaunis kuva, kuvasta välittyy pakkanen, sen voi aivan aistia.
Todella kaunis sarja.
Silmä lepää, ja varmasti mielikin, tuolla rannalla ollessa. =)
Johan ne pakkaset tulivat. Heti se railoa pukkaa, kun jäätyy noin nopeesti. On tätä jo ootettukin.
Tia, kun lisää pakkaseen vielä kovan tuulen tuivertamassa tuolta selältä, on jo tunnelmaa yllin kyllin.
Sasaliini, kyllähän tässä maisemassa voi silmiään ja mieltään lepuutella joka vuodenaikana. Kiitos sinullekin.
ATToivanen, nopeasti eteni eilinen pakastuminen, aamuisesta muutamasta pakkasasteesta yli kahteenkymmeneen illalla. Nyt näyttää olevan -23. Mieluummin tätä kuin sitä ikuista veden lotinaa.
KAuniss e on järvi talvellakin, jäässä, odottamassa että vahvistuu niin, että ihmisten retkeilyala kasvaa hurjasti suuremmaksi ja monipuolisemmaksi.
Kerrassaan upea talvipäivän kuva. Kylmyys tuntuu kuvassa. Meillä muuten nyt noin -22 astetta pakkasta. Eli kylmää on.
Mari, näillä pakkasilla luulisi vahvistuvan vinhaa vauhtia jään. Viikonloppuna saattaisi päästä jo seikkailemaan saariin ja vastarannan vuorelle.
Ehlana, saman verran on asteita täälläkin tänä aamuna. Lumen puute vaan estää eristämästä talon perustuksia ja kellaria lumikerroksella. Vaarana on, että pakkanen hiipii juures- ja perunakellariin.
I am happy you are watching – all kinds of changes go unnoticed everyday!
Finn, the lake is freezing now very quickly. Last night temperature was -25 degrees. I wish I had more time for watching and taking photos. Days are very short now, only about five hours the sun is ”up”. And that time goes at work…
Kuvasarjassa näkyy hienosti miten järvineidon hiuksia keinuttavat aallot vähitellen tyyntyvät peiliksi ja sitten muuttuvat hiljaiseksi jääkanneksi.
Seuraavat kuvat saattavatkin olla sitten aika ykstoikkoisia, lumen peittämää jäätä. Pitänee yrittää ottaa joskus auringonnousun aikaan kuva.