Urputusta

Urpiaisia on käynyt pitkin talvea ruokinnalla. Ne liikkuvat pikku parvina. Nämäkin otokset ovat viime lauantailta 20.2., kuten edelliset sinitintitkin.

Ihan ite.

Tarkkailuasemissa.

Mietteliäänä.

Auringon silmänisku.

Advertisements

11 kommenttia artikkeliin ”Urputusta

  1. Urpiaiset ovat kyllä erikoisen näköisiä lintuja, mutta kauniita.
    Meillä oli joskus parvi omenapuussa, ja ensin katoin, että on ihan rinta veressä..mutta selvisihän se sitten, että ei mitään verta, vaan linnun omaa väritystä.
    Kerran vaan oon nähnyt noita urpiaisia täällä meillä.
    Hienot kuvat taas olet saanut heistä!

  2. Urpiaiset ovat kauniita, tosin välillä näyttää, aivan kuin väri olisi vähän loppunut kesken 😉 Alin kuva on kaunein, jotenkin mietteliäs ilme hällä..

  3. Tuli tuosta Harakan kommentista mieleen, kun sisko joskus lapsena sai hysteerisen kohtauksen nähtyään urpiaisen. Luuli juuri, että lintu on veressä :).
    Täällä ei ole näkynyt urpiaisparvia vähään aikaan. Voi olla, että en ole vain törmännyt tai sitten ovat kadonneet jonnekin.

  4. Olen tainnut valita ensimmäisen tarkkailuasemani väärin, koska ei täällä tuollaista sinistä taivasta näy, eikä kyllä ole näkynyt urpiaisiakaan. Kaunis lintu. Hyvä että saan tutkimusapua laajalta alueelta. Todella laadukkaita ja hienoja kuvia!

  5. Harakka, vai oliskohan rotjannut itsensä mansikkakiisselillä…

    Elisa, onkohan tuo ylin kurkistelija tyttö, kun ei ole yhtään punaista rinnuksilla? Eikös linnuilla pojat ole niitä värikkäämpiä.

    Hullukaali, täälläkin urpiaiset voivat olla pitkäänkin välillä poissa, kunnes taas ilmestyvät.

    Utrius, taivaalla on tapana vetäytyä välillä pilvien taakse piiloon. Odotahan vaan, kyllä sinäkin sen vielä näet. Nytkin täällä on ollut kaksi päivää peräkkäin pilvistä, nämä kuvat ovat lauantailta.

  6. Kaksi kertaa olen tänä talvena nähnyt näitä punapäitä meidän pihalla ja taitaa tosiaan olla niin, että rouvilla ja neideillä on punaista vain päässä, herroilla sitten enemmän rinnuksillakin..

  7. Kauniita punalintuja!
    Minä en ole nähnyt näitä moneen moneen vuoteen. Takavuosina muistan että jonain vuosina niitä näkyi paljonkin, joskus ei ollenkaan. Silloin en tosi vielä havainnoinut täällä ihan etelärannikolla. Tämä tuntuu olevan huonoa seutua urpiaisten bongaamiseen.

  8. Elisa, näin varmaan on.

    Uuvana, pihabongaustapahtumassakin urpiaista oli nähty vähänlaisesti tänä vuonna.

    Ankia, kiitos. Lauantaina paistoi täällä ihan kunnolla, parina päivänä on tullut nyt lunta lisää.

  9. =D hihhii…. En olekkaan ainoa joka luulin linnun olevan yltä päältä veressä, on niillä vaan hassu väritys….=)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s