Kasvimaa sai lauantaina traktorikuormallisen palanutta hevosenlantaa. Eipä aikaakaan, kun paikalle ilmaantui utelias kurkkija.
Maistetaanpa vähäsen…
Tänään paatsamasinisiipi oli munimassa mustajuuren lehdelle. Mielenkiintoista olisi seurata munien kehittymistä toukiksi, mahdollisesti myös koteloiksi, elleivät ole jo vaihtaneet maisemaa siinä vaiheessa. Voihan joku nälissään tietysti popsia munat suihinsa, saa nähdä.
Suruvaipan yllätin istuskelemassa viimekesäisillä ohotanmarunan varsilla.
Pieni vihreä kangasperhonen viipotti metsän reunassa. Istahti välillä huilaamaan.
Tämä heinäkeiju ei esitellyt itseään. Olkoon heinäkeiju.
Ketunleipiä kuvatessani sananmukaisesti törmäsin tähän hurmaavaan olentoon. Mikähän hänestä mahtaa tulla ”isona”…
Ruskea versio kiipeili myös ruohonjuuritasolla.
Koskaan aikaisemmin en ollut nähnyt punavarpusta. Sunnuntaina koin senkin ihmeen.
Kirjosieppo pesii yhdessä pihani kuudesta pöntöstä.
irman kuvia 
Aika hienoja nuo perhoset! Käypäs kurkkaamassa millainen perhonen lennähti minun blogin banneriksi juuri äsken 😉 Onko sama? Tuo suruvaippa on niin surullisen näköinen istuessaan viimevuotisen kasvuston päällä, muistelisiko viime kesää ;))
Tiirasta minäkin luin, että täälläkin olisi punavarpunen nähty, aika hienon näköinen on, kuulitko laulua? Meillä vihervarpuset käy kuusen oksilla herkuttelemassa..
Sama on bannerisi perhonen, paatsamasinisiipi. Punavarpusen kuulin laulavankin, se ensin kiinnittikin huomiota, kun en ollut ennen kuullut. Hassua, sekä punavarpunen että vihervarpunen ovat peippolintuja, miksiköhän niiden nimissä on ’varpunen’…
Perhosia, ötököitä ym. kesän tekijöitä postauksestasi löytyy. Olet ollut sukkela kun noista perhosista kuvat sieppasit. Yrittelin samaa sunnuntaina, mutta kaikilla oli kiire jonnekin, ei kukaan jäänyt seuraa pitämään.
Kiire tuntuu kaikilla olevan näin keväällä. Pitäisi istua paikalleen odottamaan, että kuvattava istahtaa viereen… Perhosten perään ei muuten kannata lähteä juoksemaan. Olen havainnut, että ne palaavat kohta takaisin samaan paikkaan, tekevät välillä pienen lenkin.
Heinäkeijukuva sinun täytyy suurentaa seinälle, taas kerran tämä neuvo, mutta kun tuo kuva on niiiin ihana. Ensimmäiset kuvat valkoisesta perhosesta myös ja punavarpunen tietenkin. Enhän minäkään ole sitä nähnyt. Kyllä riittää oppimista ja odottamista. Kiitos taas 🙂
Näkyykö sinulla paatsamasinisiiven siipien alapuolet valkoisina, mielestäni ne ovat hyvin vaalean sinertävän harmaat. Siipien yläpuolet ovat kauniin siniset, mutta ne näkyvätkin vain lennossa. Jatkuvasti törmää luonnossa uusiin ihmeisiin. Kiitos, Uuna.
Kauniita perhoskuvia, heinäkeijukuva aivan ihana. Näinköhän minäkin tuollaisen paatsamasinisiiven, samanlaiselta ainakin näytti? Kangasperhosta olen uskollisesti kuvannut vuodesta toiseen, mutta jotenkin kamera ei osaa = minä en osaa tallentaa siipien väriä., kuvankäsittelykään ei auta.
Toukat ovat aikaisin liikkeellä, nyt on varmaan vaihdettava tele makroon, koska näin paljon olisi jo kuvattavaa.
Paatsamasinisiipi on varmaan sielläkin ollut, koska on ensimmäisenä keväällä lentävä sinisiipilaji. Kangasperhosen siivet kiiltävät auringonvalossa, siksi sitä on tosiaan joskus vaikea saada kuvattua, nimenomaan värejä. Paljon on nyt kuvattavaa, en uskalla edes ajatella, mitä kaikkea jää näkemättä ja kuvaamatta… Kiitos, Manteli.
Kyllä olet onnistunut ottamaan kauniita kuvia. Olen myös yrittänyt kuvata perhosia. Jotkut ovat onnistuneet ja toiset taas ei, kun eivät pysy paikallaan. Luonnossa on todella paljon katseltavaa ja kuvattavaa ja välillä tuntuu ettei siinäkään pysy perässä.
Ei pysy perässä, ei. Ei perhosten eikä luonnon kasvurytminkään. Syksyllä on huomattavasti helpompaa… Kiitos, Mirja.
Minä en tosiaankaan pysy oikein tämän lämpöaallon perässä, niin nopeasti on luoto muuttunut niin lyhyessä ajassa. Mittarimatojakin jo.
Kangasperhonen on minusta ehkä kaunein perhonen, jos sellaine täytyisi nimetä.
Punavarpunen on minulle aina ollut kesäntuoja, sen leppeä huilusäe on jonkinlainen muuttolintuajan päätöslaulu – sitten yleensä melkei kaikki pikku matkalaiset ovat tulleet kun sen kuulee.
Luonto on muuttunut, ei luoto. 😉
Kyllä luotokin muuttuu….
Olen luovuttanut jo viikkoja sitten. Mahdoton tehtävä yrittää kaikkea seurata, kun joka puolella tapahtuu jatkuvasti kehitystä. Kuitenkin aika on rajallinen, mitä ehtii kulkea ja tarkkailla luonnossa. Juhannukselta helpottaa, ainakin työn suhteen. Kiitos, uuvana.
Uskomattomia kuvia. Suruvaippa on niin kauniisti taustaa vasten.
Tein uuden kukkapenkin ja siinä mullan päällä oli valkoinen perhonen. Sitä ihmettelin, mutta tietämykseni rajoittuu yleisnimitykseen ”perhonen” : )
Olisikohan lanttuperhonen mahdollisesti tuo perhostuttavasi. Eipä sillä ole juurikaan väliä, mitä nimiä ihmiset ovat perhosille tai muillekaan luonnon eläväisille antaneet, ne kuitenkin kutsuvat toisaan ihan eri nimillä… Pääasia, että kaikenlaista porukkaa asustaa luonnossa. Kiitos kommentistasi, Mayo.
Tuota kangasperhosta minäkin olen metsästellyt, mutta ei ole tänä keväänä tullut vastaan.
Totta on, että kesä on tullut yhdessä hujauksessa, kaikkea ei ehdi kuvaamaan.
Yleensä olen tavannut kangasperhosen valoisassa mäntymetsässä tai metsän reunassa, taimikossakin, jopa hiekkatiellä on istuskellut. Kovin on pieni ja vikkeläliikkeinen kaveri.
Jotkut keräävät perhosia vitriineihin. Kiinnittävät ne neuloilla sinne. Tämä sinun tapasi on paljon hienompi ja parempi ja iloisempi. Hyvä sua.
Tuo perhosten keruu on aina minua kauhistuttanut. Onko ihmisellä oikeus tehdä niin. Kuvatessa saman perhosen voi ”saalistaa” useammankin kerran. Luonnossa omassa elinympäristössään nämä ovat kauneimpia ja pääsevät toteuttamaan elämäntehtäväänsä, mikä tuskin on jonkun keräilijän kokoelman kartuttaminen…
Punavarpunen! Ja vielä noin selkeä kuva siitä.
Kyllä nyt kelpaa, kun kuvattavat lentävät jo kotipihalla melkein suoraan suuhun.
Ei kai nyt sentäs suuhun… olen kasvissyöjä. Mutta yllättävä tapaaminen oli tämä punavarpusen kanssa. Kiitos, Iines.
Ei ole vielä pihan kedolle sinisiipeä lehahtanut – kovasti odottelen niin sitten jos tarttus leikkuriin. Punavarpunen ihan outo meikäläiselle.
Jokos ”kedollasi” voikukka kukkii? Sehän houkuttelee kaikenlaista pörrääjää ja perhosta. Mutta tuo ”tarttus leikkuriin” kuulosti aika pahalta…
Heinäkeiju-kuva on tosi onnistunut!
Aikalailla samoja lajeja täällä bongailtu :).
Kiitos, Hullukaali.
Niin todellahienoja kuvia oletkin saanut napattua taas perhosista.
Kauniita !
Mäkin tänään yhen bongasin, laittelen niitä sitten taas, kunhan taas jaksan paremmin.
Pidän nyt vähän tällasta hiljaiseloa blogissani, laittelen aina välillä kuitenkin postauksiakin,, kyllä mä tästä taas piristyn.
Kai nää kamalat kuumuudetkaan ei mulle sovi…
Kiitos kommentistasi, Harakka, ja kaikkea hyvää sinulle. Blogista on ihan hyvä pitää välillä taukoa ja elää ”oikeata” elämää. Asioilla on tärkeysjärjestys.
Kaunis lintu tuo punavarpunen. Hienoja kuvia olet saanut perhosista, ne kun tahtovat lähteä just silloin, kun aikoo laukaista kameran. Tuo ”ruskea versio” on hauska.
Perhoset ovat siitä hyviä kuvauskohteita, että palaavat monasti samalle paikalle takaisin. On vain odotettava hetki. Perään ei kannata sännätä. Toukat ovatkin sitten toista maata, eivät hötkyile liikoja.
Heinäkeiju kuva kaunis! En ole myöskään, nähnyt punavarpusta, nyt sain nähdä sen.
Kiitos käynnistä ja kommentistasi, Valokki. Tulenpa käymään.
No niin, Irma, sinäkin nappasit sitten ”plakkariisi” punavarpusen. Hienoa! 🙂
Jälleen hienoja lähikuvia perhosista ja muista ötiäisistä 🙂
Eniten perhoskuvista mieleen tuo suruvaippa. Tätyy itsekin tarkkailla välillä tuonne maatakohden, ja koittaa itsekin löytää sieltä kuvattavaa, kun olen nyt tiiraillut aika pitkälle taivaalle vain lintuja etsien.
On ihan kiinnostavaa tutkia maailmaa välillä ruohonjuuritasoltakin. Öttiäisten lisäksi siellä voi nyt bongailla kaikenmaailman muitakin kasvun ihmeitä. Kiitos, Jape.