Kuusikossa kuului tuttu tiksutus. Ketään ei aluksi näkynyt, mutta kun kulki ääntä kohti, alkoi oksilla näkyä liikettä. Kuusikon takana oli lehtimetsää ja valoakin enemmän. Seurasin ääntä sinne. Punarinta vaikutti vähintään yhtä uteliaalta kuin toinenkin kurkistelija.
Tiiraillaan välillä näinkin päin.
Samaan aikaan yötäpäivää kotipihassa:
Taas on nälkä.
Missähän äiti ja isi taas viipyy. Viime ateriasta on mennyt jo hirmuisen kauan aikaa.
Jippii! Ruokaa näkyvissä!
Jaaha, siellä taas odotetaan, muka nälkäisinä. Kolme minuuttia sitten vasta viimeksi saivat ison annoksen.
Olekin sitten vähän aikaa hiljaa.
No, ei tätä enää kauaa kestä. Onneksi on noita itikoita ihan mukavasti tarjolla.
irman kuvia 
Olen vain hiljaa ihaillut, harvemmin kommentoinut, mutta nämä sinun ja myös Elisan kuvatarinat luonnosta ovat vertaansa vailla. Niitä on ihana seurata, ne ovat lämpimiä, taidokkaita ja todellisia. Kiitos niistä ja paljon uusia ihania tarinoita.
Kiitos kauniista sanoistasi, Tiitsa. Käynhän minäkin kuviasi katsomassa, liian harvoin tulee kommentoitua. Mukava tietää, että käyt vierailulla!
thank you so much, these moments are so rare in everyday life
Thank you, Finn. I’m glad these photos give you joy in your life.
Ihanan värisiä nuo sinitiaisen poikaset, limetiaisia : )
Täytyy muistaa vierailla täällä taas useammin. Kuviasi on hauska katsella ja varmaan niitä on myös hauska ottaa.
Jännä nähdä, kun sinitintin poikaset lähtevät pesästä. Varmaan ihan piakkoin.
Näitä kuvia on siis ihan liian hauska ottaa! Mitään muuta ei malttaisi tehdäkään. No, eipä sitä paljoa muuta kesällä tarvitsekaan, kunhan kasvimaan muistaa hoitaa, että on talvella ruokaa. Niin, myös pohjoisessa pitää muistaa matkustella…
Ihanat nuo kurkistuskuvat pöntöstä. Suuri maailma avautuu pikku sintin silmien eteen. Nyt näkee luonnossa todella paljon pieniä, äänekkäitä ja nälkäisiä piipertäjiä. Aamulla katsoin ikkunasta takapihalle ja siellä oli 4 västäräkin poikasta huutamassa ruokaa. Laitoit hauskan tekstin: ”Onneksi on noita itikoita ihan mukavasti tarjolla” ja saman totesin minäkin kuvausreissulla.
Itikat ovat ihmiselle riesa, mutta linnuille elintärkeitä. Mutta kova työ on vanhemmilla syöttää poikasiaan, kun vielä päivä päivältä tarvitsevat enemmän ruokaa.
Näistä piipertäjistä alkaa heti päässä soimaan ’aina nälkä ja koko ajan jano..’ On näillä emoilla ja isillä kovat urakat pieniä syöttäessään, vaikka kestääkin tämä touhu vain vähän aikaa. Sinitiaisen poikanen on hauskan näköinen, saat varmaan pienet vielä kuviin kunhan opettelevat lentämään?
Punarinta on aina suloinen ja pönttökuvia ei vaan voi vastustaa 😉
Toivottavasti olen paikalla, kun pesästälähtö tapahtuu. Mutta varmaan pitävät sen verran mekkalaa, että kuuluu pihan toisellekin puolen. Kiitos, Elisa.
Katselin mökillä viimeksi käydessäni juuri sinitiaisen uurastusta. Siinä ei kyllä ollut emolla (emoilla?) hetkeäkään lepoa. Varmasti käyttivät koko valoisan ajan ruuan etsintään.
Onneksi tuo valoisa aika on nyt pisimmillään. Hyvin on luonto tuonkin asian järjestänyt.
Hurmaavia pikkupoikasia! Noitten palleroitten lentoharjoituksia olisi tosi kiva seurata:)
Varmaan häipyvät hyvin nopeasti sitten, kun saavat siivet alleen. Vielä tänään emot syöttivät niitä pönttöön.
Olin viikon lomareissulla ja sain siellä läheltä seurata sinitiaisen touhuja. Kaikkein herkullisin hetki oli se kun poikaset yksi toisensa jälkeen lähtivät pöntöstä ja jättivät ”kotimökkinsä”.
Poikasia lähti pöntöstä kaikkiaan 12 kappaletta.
Ohoh, mitenkäs ne kaikki sinne pönttöön mahtuivat… Oletpa ollut onnekas, kun tuollaisen tapahtuman näit.
Ilmeikäs sinitintin poikanen. Venerannassa oli jo sinitinttipoikue ulkoruokinnassa. Sinitintin poijat eivät jää oottelemmaan ruokaa vaan lentävät emojen perässä.
Mahtavatkohan pysytellä ”kotipihassa” vai häipyvätkö sen siliän tien kiertolaisiksi…
Itse myös seurailin pihassa kun sinitiaisen poikaset lähtivät pöntöstä ja kuinka kova kiire emolla oikein oli. Hetkeäkään ei ehtinyt olemaan paikallaan, vaan jatkuvasti joku kinuaa ruokaa ja koko ajan pitää kirvoja ja muita etsiä puista. Kirjoitinpa tai no laitoin kuvat aiheesta myös omaan blogiini.
Käynpä katsomassa. Kiitos, Nurkka.
Ovatpa suloisia nuo kurkkijat! Meillä näkyi tänään ensimmäinen vilaus kirjosieponpoikasesta, mutta kamera oli liian kaukana, vaikka oli parin askelen päässä.
Upeita kuvia! Ihanan pörröinen pikkuinen. Tuo on selvästi suurin, sitten siellä pöntön pohjalla on yksi ihan pieni. Se on jännä, miten luonnossa ei oikein tasan käy tuo ruokinta.
Tämän naapuripöntössä on täälläkin kirjosiepolla pesue. Vielä ovat sisäruokinnassa he. Kyllä emot menevät usein ihan sisällekin pönttöön viemään ruokaa, jospa ne kuitenkin huomioivat myös ne pienimmät.
Siinä se kurkkii jo, ja melkein maailmalle lähtöäkin varmaan!miettii mielessään!
Kunhan nyt vaan pysyisi ja malttaisi siellä pesän turvassa olla tarpeeksi kauan, ettei jouduu vaan surman suuhun!
Hienoja kuvia olet napsinut!
Varmaan näillä on jokin sisäinen kello, joka ilmoittaa pesästälähdön ajan koittaneen.
Lintulasten ilmeistä paistaa kyllä teinien turhautuminen – on se kumma että ruokaa ei tule silloin kun mieli tekee, vaikka kuinka käskisi niin aina saa odotella.
Nuo suupielet ovat aina vaan niin herttaiset. 🙂
Aika myrtsi ilme on varsinkin eka kuvassa. Herttaisia ovat silti he – tai ehkäpä juuri siksi…
Punarinta on kyllä komea lintu…mutta kylläpä on sinitiaisen poikanenkin herttainen 🙂
Kiireistä aikaa on vanhemmilla, kun kiikuttavat ruokaa poikasille jatkuvalla syötöllä. Hyötytyötä tekevät, kun pitävät ötökkien määrät kurissa 🙂
Eikös kaikki ole pienenä herttaisia… Hyvin on tosiaan mainiosti suunniteltu tämäkin syöttöhomma, kun ötököitä on enimmillään silloin, kun on paljon syöjiäkin. Kiitos kommentista, Jape.
Taas mitä ihanimmat lapsukaiskuvat!
Eihän lapsukaiskuvat voi olla muuta kuin ihania…
Pienokaiset ovat söpöjä, ihanat kurkistuskuvat. Toukkaa ja ötökkää varmaan uppoaa nälkäisiin kitoihin satoja päivässä. Seurasin tänään kirjosiepon ruokintapuuhia, ruokalistalla oli toukkia. kärpäsiä, hämähäkkeja, harsokorento, koppiksia ja jopa hevosmuurahaisia ym. Ruokahuolto pelasi parin minuutin välein. Emon nokassa oli aina pari kolme hyönteistä, oli se aika haipakkaa.
Haipakkaa on, tosiaan, tämä aika. Joka puolella tapahtuu, kuuluu piipitystä ja vähän ronskimpaakin kielenkäyttöä. Suurin osa tapahtumista jää arvailujen varaan. Hienoa aikaa, uuden elämän alkua. Kiitos, Manteli.