Pihlajaperhosia on viikon-pari aikana ollut liikkeellä harvinaisen paljon. Niittyleinikillä.
Puna-apilalla.
Juolukkasinisiipi rämesuolla eilen.
Sinisiipien siipien alapuolten kuviot kertovat, mikä laji on kyseessä. Tämäkin on juolukkasinisiipi. Sen toukat elävät mm. juolukalla.
Mustatäplähiipijöitäkin on ollut runsaasti tänä kesänä.
Nelikuumittaria en muista aikaisemmin nähneeni. Tämän yhden tapasin aamulla torkkumassa vadelmanoksalla.
Ruutumittareita näkee sitäkin enemmän.
Ohdakeperhosia olen nähnyt tasan tämän yhden. Muutos on aikamoinen verrattuna viime kesään, jolloin lämmin etelävirtaus toi niitä meille massoittain syreenien kukkiessa. Ja toisen pölläyksen vielä myöhemmin kesällä.
Piippopaksupää on söpö pieni perhonen. Muistuttaa lauhahiipijää, joka on kuitenkin pienempi ja tasavärisempi. Molemmat pitävät levätessä siipiään puoliksi auki.
Kauniit silmät on piippopaksupäällä.
Metsässä tapasin nokisiiven.
Rämekylmänperhosia taas tapaa suolla, tämän näin eilen lammenrantarämeellä.
Mittariperhonen kesämekossaan.
Tästä komeasta toukasta kehkeytyy koteloitumisen jälkeen tammikehrääjä.
irman kuvia 
Siellä ne ilmeisesti odottavat sinua metsänlaidassa 🙂 Tuon sinisiipinen on aivan upea!
Juu, innolla odottelevat, että pääsevät poseeraamaan kameralle.
Millä sinä houkuttelet noita perhosia, kun olet saanut noin upean sarjan kuvia niistä? 😉
Minähän tietysti kutsun niitä kaikkia nimillä, huutelen pitkin peltoja ja metsiä… Sattumankauppaa oikeasti. Kiitos, Mirja.
Ai onko tuo Ohdakeperhonen aika iso (n. 10cm) Näin pyhänä yhden enkä tiennyt mikä se oli, kun oli jotenkin niin oudon keltai.
Ohdakeperhosen siipien väli on kyllä sellaiset vajaat kymmenen senttiä, olisikohan kahdeksan. On amiraalin tapaan vaeltajaperhonen.
Voi hitsi. Onpahan siinä monenlaista perhosta!
Voi kun täältäkin löytyisi vielä joku päivä noita ihanuuksia.. 🙂
Kyllä näillä keleillä pitäisi perhosia olla liikkeellä joka paikassa. Toivotaan, että sinäkin niitä näet.
Paljon ja heinoja, ihan uusia tuttavuuksia, osa minulle. En muista tavanneeni nokisiipeä, en myöskään nelikuumittaria. Sinisiipi, huikaisevan sininen kaunokainen.
Joka kesä löytää uusia perhoslajeja. Tai eihän ne tietysti uusia ole, mutta minulle uusia. Sinisiipiäkin on aika monta eri lajeja, osaa ei täällä näe koskaan.
Kaikki ovat kauniita, hienot bongaukset. Nokisiipi on jotenkin niin trendikkään värinen ja aikas tolokun näköinenkin siinä. Ihan kuin ajattelisi että ota se kuva niin pääsee rauhaan 😉 Kaunista.
’Tolokun näköinen ’ kuulostaa melkein savolaiselta… Onhan tuo nokisiipi aika omanarvontuntoisen näköinen, katselee kuvaajaa ”nenäänsä” pitkin. Kiitos, Elisa.
Kauniit kuvat perhosista, niin terävät ja selkeät. Tuntemus näitä perhosia kohtaan kasvaa melkoisesti kun vierailee täällä sinun sivuilla, tuntemus ja kiinnostus. Aamulla itsekin kävin kuvaamassa, mutta ei täällä hirveästi ole perhosia lennossa.
Nelikuumittari oli sellainen nimi, että piti käydä tutustumassa muihinkin mittareihin ja niitähän löytyi, melko hauskoja nimiä.
Tunnistatko ihan tuosta vaan hyönteisen kun kuvaat, vai joudutko tekemään salapoliisintyötä.
Varmaan ainakin tunnin etsin tämän perhosen henkilöllisyyttä, nelikuumittariksi lopulta paljastui. En ollut ennen nähnyt kyseistä perhosta, joten en aluksi edes tiennyt, kuuluuko mittareihin, yökköihin, vai mihin. Etsivä löytää. En todellakaan tunnista kuin murto-osan hyönteisistä, ihan tavallisimpia. Enkä edes yritä ottaa kaikista selvää, koska tärkeintä on kuitenkin kuvaaminen, ei tunnistaminen. Hyönteiset ovat niin kauniita ja monimuotoisia, että kiinnostusta niihin riittää. Jos en tunnista, ihmettelen vaan…
Paljon kauniita perhosia, sainpa minäkin oppitunnin. Nokisiipi on siis tämän viehättävän tumman perhosen nimi, olen hänet tänä kesänä myös tavannut, mutta kuva ei onnistunut.
Nämä mittariperhoset ovat ovat läheltä katsottuna todella viehättävän näköisiä, niillä on hienoja kuvioita siivissä. Ne ovat vain kauhean arkoja, heti lepattavat pois, vaikka kuinka varovasti lähestyisi. Tänään sain sentään kuvattua kauniin haaleankeltaisen mittarin, tietenkin olen sen nimen unohtanut.
Mittareita on paljon, mutta tosiaan lepattavat niin vikkelään, että vaikea on kuvata. Aikaisin aamulla ne yleensä ovat vielä lepäilemässä kasveilla, jolloin niitä on helpompi kuvata. Myös eri mittarilajeja on ihan madottoman paljon, en edes yritä niitä kaikkia tunnistaa. Ihailen vaan ja kuvaan.
Jo on tässäkin jokalajin lentäjää, vau!
Tuo piippopaksupää on sitten hauska nimi, se on yksi nimisuosikkini ollut aina. 🙂
Siellä rämeellä missä kuvasin korentoja oli todella paljon sinisiipiä. Olisivatkohan olleet juuri näitä samoja, siellähän on hyvät juolukkakasvustot jokapuolella. Täytyykin tarkistaa.
Tänään näin myös muuten yhden ohdakeperhosen, hän tosin liihotti sellaista vauhtia menemää etten puolijuoksua pysynyt perässä.
On siinä nimilautakunnalla ollut hauskaa, kun on tätäkin nimeä väsännyt… Juolukkasinisiivillä on nyt ilmeisesti lentoaika, kun niitä oli niin paljon lennossa. Mielenkiintoista huomata ero edelliseen käyntiin tuolla rämeellä; edellisellä kerralla suokeltaperhosia, nyt sinisiipiä.
Hei!
Ihania kuvia! Etsin sinunkin kuvistasi perhosta, jonka näin mökillämme Kolilla. Se oli valkoinen, mutta yläsiivissä oli oranssiset päät. Halusin vain tietää, mikä perho se on.
Kiitos, Tarja. Perhosesi on varmaan ollut auroraperhonen, koiras. Naaras on kokovalkoinen ja siipien alapuolet molemmilla hyvin kauniskuvioiset.
Tyylipuhtaita, upeita perhoskuvia! En muista, kuittasinko jo v. 2010?
Kiitos! Enpä muista minäkään noin vanhoja asioita 🙂