Ihmeitä suolla

Suo houkutteli taas tutkimusretkelle. Siellähän näkyykin jo tuttua porukkaa sankoin joukoin.

Kihokit punastelevat, mutta karpalot ovat vielä kalpeanaamoja.

Kihokinlehdissäkin on eroa. Tässä hillitty vihreä.

Punastelevaa sorttia.

Toiset viihtyvät porukassa…

… toiset taas piilossa.

Päivän ateria, jopa useammankin.

Kesäparta.

Jakaus.

Meitä on moneksi, muta kaikki olemme pyöreälehtikihokkeja. Pyydystämme ravinnoksemme pikku ötököitä lehtiemme limapisaroilla.

On kihokilla kukatkin. Tosin ovat minimaalisen pieniä pitkän varren päässä.

Kukat avautuvat vain aurinkoisella säällä.

LuontoPortista löytyy asiaa kihokistakin.

Kavereina kihokeilla rahkasammalpetillä on karpaloita. Kolmen kuukauden kuluttua ovat parhaimmillaan poimittaviksi.

Kurjenjalka oli jo lopettelemassa kukintaansa. Siellä siemenet kypsyvät jo verholehtien suojassa.

Kukkahämähäkki oli valinnut kurjenjalan vaanimispaikakseen.

Maariankämmekänkin kukinta oli jo loppusuoralla.

Pieni ja utelias on hän. Tai sitten pelosta jäykkänä eikä uskalla liikkua…

Rupikonnavauvalla oli pituutta tulitikun verran.

Suon pikku asukas jatkoi kulkuaan.

18 thoughts on “Ihmeitä suolla

  1. Upeita kihokkikuvia, oma kärpäsloukkuni on haalea varjo vain luonnon oman kaunottaren rinnalla. Pitääkin katsoa löytyykö täältä suota / lampea missä voisi kohdata kihokin luonnossa.

    1. Katsokin sitten tarkkaan, ovat uskomattoman pieniä. Nämä kuvat valehtelevat, lehden läpimitta on sentin-pari. Kiitos, Tiitsa.

    1. Harvoin minäkään kihokinkukkaa olen nähnyt, mutta tänä kesänä tuntuvat olevan auki enemmän kuin koskaan. Ovat auki vain auringon paistaessa, ja sitähän nyt on riittänyt! Lehdet ovatkin useille varmaan tutumpia. Kiitos, Tuulento.

  2. Hienoja ovat kihokkikuvat. Yritin itsekin kuvata kihokin kukkaa, mutta se ei ainakaan vielä onnistunut, niin pieni se on. Noista pyöreälehtikihokeista tuli mieleeni, kuinka ihminen näkee vain sitä mitä odottaa näkevänsä. Lapsuudessani kihokit olivat aina pyöreälehtisiä, tai niin aina luulin. Vasta Virossa törmäsin pitkälehtikihokkeihin. Sittemmin ihmettelin niitä Helsingissä Rastilannevalla. Viikko sitten kävin kuvaamassa korenkorentoja kotiseudullani suolammella Tampereen Teiskossa ja katselin samalla kihokkeja. Kaikki olivat pitkälehtikihokkeja!

    1. Pieni on tosiaan kihokinkukka. Pitkälehtikihokkia en ole täällä päin koskaan nähnyt, ainoastaan näitä pyöreälehtisiä. Uuvanalla näytti olevan myös pitkää mallia kuvissaan. Käykäähän muutkin katsomassa uuvanan mahtavia kihokkikuvia täältä!

  3. Kiitos irma ja jopas meille onkin sattunut samat kohteet.🙂
    Hauskoja kuvia, lehdistä tulee yhtäkkiä niin ilmeikkäitä kun niitä vain oikein katsoo/kun ne meille näin esittelet. Paljon tietoakin mukana. Lehtien vrierot tulevat kauniisti esiteltyä, niitä on tosiaan paljon ja sävyt ovat kauniita.

    Itse olen ollut suolla nyt vain aurinkoisina päivinä, niin että en ole huomannut ovatko kihokin kukat pilvisellä kiinni.
    Pitkälehtikihokin kukka on pikkuisen kookkaampi kuin pyöreälehtisen. Blogissani on itse asiassa kuva molemmista, mutta kokoeroahan ei kuvista mitenkää voi huomata. Pikkukihokin kukka o kaikkein hauskin, sekun voi olla vain parisenttisen minivanan päässä, aivan matalalla suon pinnassa.

    Pikkukihokki on jotenkin muutenkin suosikkini, sillä on hauskat pikkukätöset, vähän kuin se olisi pitkälehtikihokkivauva.😀

    1. Kihokkia on päästävä aika ajoin kuvaamaan, aiheuttanee riippuvuutta sen kuvaaminen. Pikkukihokkikin on minulta vielä tapaamatta – tai sitten jäänyt huomaamatta… Pitkälehtikihokkivauva, komea nimitys pienellä. Kiitos, uuvana.

  4. Hienoja suokuvia suomaalaiselle, kiitos! Tuo alimpien kuvien otus käväisi takapihalla, kun sitä kasteltiin. Täällä ei ole tullut sadetta kuin kahtena viime yönä nimeksi.

    1. ”Suomaalainen” onkin mainio nimitys. Kyllä konna ymmärtää hyvän (eli veden) päälle. Nyt luonto tarvitsisi rutkasti vettä. Kiitos, Liisa.

  5. Minäkin kävin pitkästä aikaa suolla tänään aamuvarhaisella. Kesäkuussa sama suo oli todella vetinen mutta nyt ei juuri tarvinnut vetisyydestä välittää. Aikaisesta ajankohdasta huolimatta kuumaa oli, ja sääskiä!

    1. Aikaiset aamut ovatkin parasta aikaa kaikelle kuvaamiselle. Nyt ei yöksikään lämpötila paljoakaan laske. No, asia hoituu kyllä syksyyn mennessä…

  6. Kauniita kihokkikuvia, ne ovat näin läheltä katsottuna upean värisiä kasveja. Rupikonnavauva on oikea söpöliini, vaikka aikuiset konnat eivät ihan niin hellyttäviä olekkaan. Meidän mökillä on paljon rupikonnia, nyt kun ravustus alkaa, näemme heitä mökkipolulla murkkujahdissa. Ravustamisesta ei oikeasti ole kysymys, emme niitä koskaan pyydystä. On vain mukava tarkistaa, vieläkö harveneva rapukanta on elossa. Olisikin hienoa saada kuva ravusta vedessä, mutta se taitaa olla mahdotonta niin pimeässä.

    1. Kun kihokkeja asettuu sammalmättäälle kuvailemaan, ei malttaisi ylös nousta, ovat ne niin kiehtovia pikku olentoja. Jopa ”ilmeikkäitä”. Ravustuksessa olen ollut mukana joskus kymmenvuotiaana. Ainoa, mikä jäi siitä mieleen, oli pimeys ja kiiltomadot! Kiitos, Manteli.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s