Elokuisena päivänä

Elokuussa tapaa tietysti elokorentoja.

Elokorennon ruskaväri sopii hyvin syyskorennolle.

Myös siipien tyvissä on punertavankeltaista väritystä.

Ihmeviritelmät on nämä siipien kiinnitykset, puhumattakaan tuosta pään sisällöstä…

Pikku korentojakin näkyi monenlaisia samalla rannalla.

Näiden tunnistaminen on salapoliisityötä. En ala.

Väivalikoimaa löytyy heissäkin.

Tämäkin lienee elokorento, kun on siivissä nuo kellertävät täplät. Naaras ei ole niin punainen kuin ylempänä olevat koiraat.

Lanttuperhosen uutta sukupolvea lentelee nyt ahkerasti kukilla.

Samoin sitruunaperhosen.

Kuikan iltavoimistelu.

Tekeepä hyvää.

Ja laskeutumien alkuasentoon.

Suosittelen sinullekin.

Aurinko alkaa laskea eteläsavolaisella järvellä.

Ihan mukava on piipahtaa kerran kesässä lapsuuden kotijärvellä.

16 thoughts on “Elokuisena päivänä

  1. Ihastuttavan kauniit kuvat! Sudenkorentojen maailmaan olen vähän tänä kesänä hurahtanut, vaikka kovin montaa en ole bongannutkaan. Tuli hankittua se suomen sudenkorennot -kirjakin.. koukuttavaa😉 Ihmeelliset ovat nämä korentojen viritykset, kovinpa lähelle pääsitkin kuvaamaan. Lanttuperhosia on todella runsaasti, on ollut kai suotuisat kelit heille. Kuikka kuuluu järvelle kuin nenu päähän ja hienosti sait venyttelytkin talteen. Alin kuva pistää huokaisemaan ihastuksesta ♥ Kiitos irma😉

    1. Luulenpa, että jokainen luontokuvausta harrastava hurahtaa jossain vaiheessa sudenkorentoihin, kuten moniin muihinkin luonnonihmeisiin. Onneksi noita erilaisia ihmeitä riittää, ei pääse kyllästymään. Jotenkin tuntuu kuin korentoja ja muitakin pääsisi näin loppukesällä paremmin lähestymään kuin keskikesällä. Järvimaisemasta tosiaan puuttuu jotain ilman kuikkaa. Kiitos sinulle, Elisa. Toivottavasti voit jo paremmin, täällä pienoista nuhan alkua.

  2. Hienot kuvat korennoista, puhtaan kuulakkaat.
    Tuo siipen viritys minuakin kummastutti, kun noita elokorentoja kuvasin. Ajattelin ensin kun näin, että on jotenkin loukkaantunut, kun tuollaiset arvet selässä, mutta sitten huomasin, että niillä kaikilla on sama juttu. Pääkopan sisään en päässyt kurkistaan.
    Noista korennoista on kaikki turha painolasti karsiutunut, siksi ne ovat niin keveitä lentämään. Että tällaisia tuumailuja.

    1. Muistan kyllä korentokuvasi ja siipisaranat. Melkoiset laakerit siellä niskassakin on, kun pää kääntyilee vaikka miten päin. Tosiaan, ovat olleet niin kauan olemassa nämä korennot, että varmaan ovat jo hyvin hioituneet hommaansa. Kiitos, Pehmyt piirto.

  3. Sudenkorennot ovat kiehtovia (toisin kuin ne hämikset😉 )
    Tuota siipien saranasysteemiä olen itsekin kummastellut, mutta hyväksi on se varmaan todettu vuosituhansien kuluessa🙂

    Sellainen suomalaisen sielunlintu on tuo kuikka kesäyössä.

    Lumoavan kauniita ja selkeitä kuvia.

    1. Näin menee samalla tavoin ajatukset (paitsi tuossa hämis-asiassa…). Kiitos, Risusydän.

  4. Kauniita nämä elokorennot, upeat värit heillä. Kuikkakuvasi ovat niin kauniin sävyisiä, minun kuikkakuvissa vaaleat raidat palavat aina puhki, enkä ole osannut ratkaista kuvausongelmaa.
    Huomasin juuri toisenkin harmillisen ongelman, en pääse kommentoimaan esimerkiksi Elisan kuvia enkä muidenkaan Bloggerin blogien. Suljin koneenkin välillä ja yritin etsiä netistä tietoa, mutta mikään ei auta. Täytyy yrittää huomenna työpaikan koneelta kommentointia, sitten tiedän, onko kotikoneella jotain häikkiä, netti on kyllä tökkinyt pahasti ukkosten jälkeen.
    Aivan ihanat värit maisemakuvassa, tyynet elokuun illat ovat kuvauksellisia.

    1. Kuvasin kui.kan illalla, joten puhkipalamisen ongelmaa ei ollut. Elokuu on minulle paras kesäkuukausista. Kiitos, Manteli

  5. Kommentointiongelma ratkesikin illalla, kun palautin järjestelmän iltapäivän tilanteeseen, alkoi heti pelittämään. Muistin, että poikani oli poistellut iltapäivällä kuvakkeita työpöydältä ja ilmeisesti jotain muutakin olennaista kommentoinnin kannalta. Jippii!

  6. Sinulla on ollut äärimmäisen antoisa kuvauspäivä. Ohessa on varmaan ajatuksissakin ollut monenlaista, kun olet lapsuuden maisemissa kulkenut.

    1. Oikeassa olet, Aimarii. Vietin vuorokauden äitini kesämökillä lapsuuden kotijärven rannalla. Lapsuuskoti näkyy mökin vastarannalla. Soutelin järvellä, kiertelin metsissä ja rannoilla, olin mörönsyöttinä kohta 87-vuotiaalle äidilleni, kun hän ei näin loppukesän pimeiden iltojen ja öiden aikaan enää mielellään ole mökillä yksin öitä, mutta mökille pitää vielä päästä. Omalla autolla hän kyllä edelleen hurauttaa Jyväskylästä mökilleen. Valoisat keskikesän ajat hän kyllä viettää mökillä yksinkin. Väkisinkin tuolla mieleen palautuivat monet lapsuudenaikaiset tapahtumat ja tunnelmat, eivät ne unohdu. Kiitos kommentistasi, Aimarii.

    1. Hieno oli auringonlasku tuona iltana, kun olin äitini mökillä mörönsyöttinä. Kiitos, Gaia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s