Puun päivänä

Aamu ikimetsässä.

Pyhä-Häkin kansallispuisto on pinta-alaltaan vain 13 neliökilometriä, keidas talousmetsien ja hakkuuraiskioiden keskellä.

Auringonsäteet saavat etsiä tietään isojen puiden välistä.

Valoa.

Pikkuhiljaa kuivuu metsän parta.

Kääpävauva pökkelöllä.

Vanhat kantokaverukset.

Ison metsän suojassa.

Vanhus antaa vielä elämän monenmoiselle kasville ja vipeltäjälle.

Kääpäperhe.

Kilpikaarnainen mänty ja pahka.

Raidankeuhkojäkälää vanhalla haavalla.

Hattivatit.

Katse latvoihin.

Petäjävanhuksen rastat.

Huomenna jatkuu retki ikimetsässä.

24 kommenttia artikkeliin ”Puun päivänä

  1. No siinä sitä on puuta joka kulmasta, uutta ja vanhaa.
    Hienoa metsää. Mikäpä tuolla on köpötellä kamara olalla.

    1. Vanhaa ainakin oli paljon, tosi vanhaa. Vanhimmat puut ovat olleet pikku taimia 1500-luvun lopulla ja 1600-luvun alussa. Komeat männyt ovat kestäneet monta metsäpaloakin paksun kaarankuorensa ansiosta. Koko sunnuntai meni Pyhä-Häkissä, pois ei olisi malttanut lähteä lainkaan.

  2. Tuolla on joskus tullut käytyä, lapsena.
    En tiennytkään, että myös männyllä on kilpikaarnaisuutta. Luulin sen olevan tämän merenrantaseudun suolan vaikutuksesta koivuille tapahtuva ilmiö. Taas oppii uutta. No hieno, ja erittäin kilpinen, tuo männyn kuori kyllä on.

    1. Oli kiva nähdä, että paljon lapsiperheitä oli kauniina sunnuntaipäivänä Pyhä-Häkin poluilla. Vanhat männyt kasvattavat paksun kilpikaarnan, eihän niitä juurikaan näe kuin suojelualueilla.

  3. Vanhat metsät ovat rentouttavia paikkoja ja niissä on usein paljon nähtävää. Hän kenellä on silmää, löytää sieltä myös paljon kiinnostavaa kuvattavaa, kuten sinä Irma olet tehnyt 🙂

    1. Tällainen vanha metsä lataa ihmisen patterit oikein kunnolla. Enemmän pitäisi olla luonnontilaisia metsiä. Kuvaamista riittää Pyhä-Häkissä yllin kyllin, päivä vaan loppui kesken. Laitan huomenna lisää kuvia. Kiitos, Jape.

  4. Ai kun tulee hyvä olo tällaisia kuvia katsellessa. 🙂
    Upea retkisää on sinulla ollutkin, ihanaa valoa metsä täynnä.

    1. Hyvää se tekee tuolla kulkeakin, hyvin hitaasti ja rauhallisesti. Kahdeksan kilometrin lenkkiin taisi mennä aikaa viisi tuntia… Mutta kun on niin paljon tutkittavaa, tuulta puiden korkeuksissa pitää kuunnella, lintuja ihmetellä (joku pöllö äänteli ihan vieressä puun pimennossa, ei suostunut näyttäytymään), sammalia haistella, suon pitkospuilla istuskella syömässä omppuja, halata puita… Ja kuvata. Ja ihmetellä lisää. Aamulla muuten pitkospuut olivat jäässä.

    1. Nuo valtavat puut pistävät pienen ihmisen hiljaiseksi tuossa metsässä kulkiessa. Mahtava energialataus oli päivä Pyhä-Häkissä. Kiitos, Miiwi.

  5. Ihania metsän tunnelmia. Kun menee metsään, niin tuntuu arki ja muu meno väistyvän kauas aika pysähtyy. Tuota voisi suositella kaikille ”mene metsään”.

    1. Vanhan metsän tunnelma on ihan omanlaisensa. Isot puut antavat kulkijalle energiaa. Pyhä-Häkissä on erittäin paljon lintuja, varsinkin tikkoja. Palokärki onkin puiston tunnuslintu. Kuukkelikin kuulemma viihtyy siellä, vaikkei tällä kertaa näkynytkään. Myös viirupöllö pesii metsässä. Tavallinen, ns. talousmetsä, ei tunnu metsältä lainkaan ikimetsän rinnalla.

  6. Iki-ihana ikimetsä, kunnoituksella katselin vanhoja puita, kylläpä ne ovat vanhoja. Keuhkojäkälä on kauniin vihreää, sitä ei taida meidän suunnalla kasvaa, en ole koskaan tavannut. Hattivatit ovat somia, kuin pieniä nuijia, hieno kuvakulma. Satumetsästä löytyy satumaisia asioita, siellä aika pysähtyy. Kiitos kuvaretkestä.

    1. Pyhä-Häkin vanhin puu onkin jo 500-vuotias, pystyssä on vanhus vielä, vaikkakin keloutunut. Raidankeuhkojäkälä on harvinaistunut, se kasvaa lähinnä luonnontilaisissa metsissä, vanhoilla raidoilla ja haavoilla. Se on hyvä ilmanlaadun mittari, viihtyy vain puhtaassa ilmassa. Hattivatit lienevätkin jotain nuijakkaita. Tuolla saisi kulumaan monta päivää, eikä millään saisi kaikkea kuvattua, mitä haluaisi. Alueeseen kuuluu myös suoalueita. Nytkin sinne tuli karpalonpoimijoita marjankeruuseen. Karpalosato onkin nyt runsas. ”Aika pysähtyy” on osuvasti sanottu. Kiitos, Manteli.

    1. Niin, tällaisia oikeita metsiä ei paljoa tässä maassa ole. Ole hyvä, Iines.

  7. Mietinpä täällä, että pelkissä talousmetsissä kulkeva ihminen ei totu ollenkaan näkemään vanhuutta, kuolemaa ja kiertokulkua luonnossa. Kun talousmetsän puut tapetaan jo nuorina ja kärrätään pois, ei voi nähdä metsää kokonaisena. Kokonaisessa metsässä on tuollaisia vaikuttavia sammaloituneita pökkelövanhuksia, joista kasvaa jotain uutta.

    Eikä pienempien kasvien näkeminen voi korvata puita: puu on ihmiselle jotenkin erityisen tärkeä ja vaikuttava olento.

    Myönnetään, olen ehkä lukenut liikaa metaforateoriaa viime päivinä. Ja myönnetään sekin, että tuli näistä kuvista ihan älytön ikävä Pyhä-Häkkiin.

    1. Ihan hyvää pohdiskelua. Tällaisia luonnontilaisia metsiä tulisi olla jokaisen saavutettavissa, muuallakin kuin suojelualueilla. Mutta ”kehitys” tuntuu menevän päinvastaiseen suuntaan. Pahalta näyttää Suomen metsien tila nykyään. Mutta suurimmalla osalla ihmisistä taitaa olla siitä liian ihanteellinen käsitys. Talousmetsätkin voisi hoitaa toisella tavoin kuin nykyään tehdään. Nykyäänhän niitä enemmänkin tuhotaan kuin hoidetaan.

      Pyhä-Häkki on kieltämättä koukuttava paikka, nyt toisen kerran minä siellä vasta kävin. Sinulla taitaakin olla jo kulunut monta vuotta siitä, kun kävit, viisi-kuusi, ellei enemmänkin? Olisiko siellä lähempänä vastaavaa metsää missään?

  8. Kyllä olikin upeita kuvia ja oli niin hienoa paikkaa, että sielu ihan lepäsi sitä katsellessa!
    Olisipa tällaisia metsiä vaan enemmän.
    Katson vielä kaikki uudelleen, oli niin upeita, ne kannotkin, hienoja sammalpeitteisiä… kaikki oli melkein kuin sadusta otettuja!

    1. Niin, sinäkin tuon sanoit, Harakka: Olisipa tällaisia metsiä vaan enemmän. Laittelen vielä illalla kuvia lisää Pyhä-Häkistä. Kiitos sinulle kommentistasi.

  9. Niin, on siitä ainakin viisi vuotta, joskus Jyväskylän-aikoina olen käynyt. Oli kyllä sellainen paikka, että yksikin käynti teki pysyvän vaikutuksen. En minä sellaisia puita ole muualla nähnyt.

    Kai täälläkin luonnonsuojelualueita on, vaan milläs kuljet kun ei oikein ole tutuilla autoja. Pitää kai joskus ihan vartavasten järjestää retki ja lainata auto. Tai mennä pyörällä.

    1. Kunhan käyt täällä taas, niin lähdetään käymään Pyhä-Häkissä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.