Vaarallista elämää

Norja on vaarallinen maa. Jatkuvasti saa pelätä, että tie loppuu Jäämereen.

Puuttuvat sillankaiteet tekevät siltojen ylityksistä riskialttiita.

Varoittava esimerkki.

Tässä pari esimerkkiä norjalaisen liikenteen vaarallisimmista tekijöistä. Lampaista myös varoitetaan kiitettävästi liikennemerkein, mutta nyt tilanne vaati kohteen erityisvaarallisuuden vuoksi pikaista poistumista, joten merkki jäi kuvaamatta.

Kalliot voivat heitellä kiviä niskaan aivan odottamatta – jopa tien vastakkaiselta puolelta…

Autotkin saattavat joskus käyttäytyä uhkaavasti.

Leikkivät lapset ne vasta vaarallisia ovatkin. Onneksi heistäkin varoitetaan kulkijoita.

Lähestyvä vaarallinen tunneli nielaisee pian sisuksiinsa…

Eikä siinä riittävästi, että selviää jotenkuten tunnelin vaaroista, kun jo seuraava uhka on edessä: mereen joutuminen on taas hyvin lähellä.

On se vaan erinomainen asia, että Norjan tielaitos ilmoittaa onnettomuuspaikat etukäteen.

Hirvet ovat tunnetusti huippuvaarallisia, vaanivat metsässä viattomia autoilijoita hyökätäkseen juuri silloin päälle, kun niitä osaa vähiten odottaa.

Poroista puhumattakaan. Ne näkevät autoilijan jo kaukaa ylängöltä, ottavat vauhtia ja tulevat suoraan päälle.

Esimerkki erittäin vaarallisesta norjalaisesta porosta.

Huhhuh! Selvittiinpäs lopultakin tänne kauaksi kaikista vaaroista! Poiketaanpa levikkeelle huokaisemaan. Näkyy olevan roskis ja pöytä penkkeineen. Mutta missä on kyltin lupaama puu…

33 kommenttia artikkeliin ”Vaarallista elämää

  1. Kiitos, Irma, päivän parhaista nauruista 😀 Tulipa paljon Norja-muistoja mieleen, sillä samoihin maisemiin, varoituskuviin ym. on tullut siellä törmättyä monet kerrat.

    1. Olisihan niitä monta muutakin ”herkullista” kylttiä siellä, mutta tuli tämä kylttikuvaus mieleen vasta kesken matkan. Ensi kerralla sitten…

  2. Hihhiii =) olen Nettimuorin kanss samaa mieltä. Paljon näyttää olevan vaaroja matkalla ja paljon sellaista mitä meillä täällä suomessa ei ole =)
    Missä päin Norjaa olette matkanneet???

    1. Tällä kertaa Kautokeinosta Lakselviin, Börselvin ja Silfarin kanjonin kautta Ifjordiin, yli ylänköjen Tanan (Tenon) laaksoon, Tana Brusta yli Varangin niemimaalle, taas yli tunturiylänköjen ja laskeutuminen Jäämeren rantaan Berlevågiin, Båtsfjordiin ja vanhaan kalastajakylään Syltefjordiin, takaisin samaa tietä Tana Bruhun, siten Kirkenesiin ja Pasvikin kansallispuistoon. Suomeen takaisin Neidenin (Näätämö) kautta. Nämä itäpuolen karut maisemat kiehtovat enemmän kuin läntisemmän Norjan lumihuippuiset vuonomaisemat, jotka kieltämättä ovat komeita, mutta luoksepääsemättömiä.

    1. Kiitos, Pietari. Kiva kun kävit kurkistamassa ja tervetuloa uudelleen!

  3. Sielläpä hauska autonpesupaikka on. Avomalli, niin ei tarvitse pelätä siellä pimeässä tunnelissa kaikenlaisten pelottavien harjaksien riehuessa auton ympärillä.

    1. Onneksi niistä harjaksien vaarallisuudestakin taitaa olla varoituskyltit. Tosin olen toistaiseksi välttynyt niihin pesuhärveleihin ajamasta, suosin enemmänkin näitä luomumenetelmiä…

  4. Lapissa, niin Norjassa kuin muuallakin, näkee mukavan kauas. Paitsi jos sattuu lammas, poro tai hirvi seisomaan maiseman edessä 🙂 Mukavan kutkuttava tarina.

    1. Niinpä näkeekin. Ja se on hienoa se. Kun on välillä käynyt katsomassa oikein kauas, on hyvä taas palata omiin pikku ympyröihinsä. Välillä on kiva pysähtyä tervehtimään noita pohjoisen asukkaita, heillä on aina etuajo-oikeus.

  5. Enpä taida uskaltautuakaan tuollaiselle extreme-matkalle 😀 Hyvä kun pääsitte ehjinä takaisin turvalliseen koto-Suomeen.

    1. Kotona on ihan mukava välillä piipahtaa, mutta heti tulee taas hinku uudelleen tuonne ”ylös”. Pitää malttaa odottaa ensi kesään, monet pohjoisen pikkuteistä eivät ole edes auki talvella…

  6. On se, vaarallinen valtio tuo Norja. Tuo silta, josta kaide oli repsahtanut, näytti tosi vaaralliselta, ihan vatsanpohjassa vihlaisi. Täytyy lähteä Norjaan jos haluaa jännitystä elämään.

    1. Tuolta sillalta oli ilmeisesti iso auto ajanut kaiteen läpi jokeen. Tosin oli jo raivattu pois. Huomaatkos muuten ensimmäisen kyltin ampumisjäljet? Ne ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus norjalaisissa liikennemerkeissä. Lisää jännitystä siis saa siitä, kun arvailee, milloin osuu tulilinjalle kylttejä kuvatessaan…

    1. Hirmuisesti pelotti koko matkan ajan, mutta urheasti kestin kuin kestinkin kaikki vaaranpaikat. Itsekin ihmettelen suuresti rohkeuttani.

  7. Ei hyvänen aika noita merkkejä 😀 Kiitos päivän huumoripläjäyksestä, Irma! Norjassa olen ollut autolla viimeksi vuosia sitten, tosin en juurikaan kuskina itte. Lampaat jäi mieleen, niitä oli kerran tunnelin suullakin niin, ettei meinannut autolla sisään mahtua ollenkaan. Toi Ulykkespunkt-kyltti on paras!

    1. Kesällä lampaat kulkevatkin ihan missä itse tahtovat, teillä, tuntureilla, tunneleissa, merenrannalla… Nyt syksyreissulla ne oli jo koottu aitauksiin talojen lähelle. Näitä kuvan lampaita kavereineen oltiin juuri siirtämässä tien yli toiseen paikkaan. Kiitos, Lux.

  8. ;)) Melkein saisi olla merkki liikennemerkkien vaarallisuudestakin varoittamasta.. Hauska postaus, kiitos tästä. Tuo alin kyltti oli meillä lasten ollessa ihan pieniä kuusenkatselupaikka 😉

    1. Tuo ’kuusenkatselupaikka’ oli siitä hassu merkki, että oltiin metsärajan yläpuolella! Kiitos, Elisa.

  9. Aivan mahtava keromus (sanoin ja kuvin) hyvin vaarallisesta Norjasta ;);)

    Olet sinä aika hurjapää, jos olet noista kaikista vaaroista selvinnyt ilman kuhmuja!

    1. Kun asiaa näin jälkikäteen ajattelee ja katselee näitä kuvia, niin todellinen ihme on tosiaan selviytymiseni ehjin nahoin Norjasta. Kiitos myötäelämisestä, Hanna!

  10. Kivasti yhdistit kauniit maisemat ja varoitusmerkit, hauskuutta ja silmänruokaa samalla. Yksi merkki puuttui: Ojaanajo mahdollinen, jos luet liian kauan varoitusmerkkejä.:D:D

    1. Kyltit maltoin sentäs kuvata tienpenkalta. Vain tunnelikuva on liikkuvasta autosta, kun tunneliin ei saa pysähtyä… Kiitos, Manteli.

  11. Samoja vaaroja ollaan mekin kohdattu Norjan reissuillamme 🙂
    Ne lammasliikennemerkit on ihan hellyyttävän söpöjä♥
    Sopuliliikennemerkkiä en sentään muista nähneeni, sopuleita ei silti olekaan joka vuosi liikkeellä, mutta silloin kun niillä on vaellus, on tien pinta aikas liukas liiskaantuneista sopuleita 😦

    1. Vähän harmitti, kun en muistanut ottaa kuvaa lammankyltistä, seuraavalla kerralla sitten… Enpä nähnyt sopuliliikennemerkkiä, jospa ne pystytetään vain hyvinä sopulivuosina. Vaaroja riittää.

  12. Onpas hauskoja 😀 Kyllä maailma on sitten vaarallinen paikka, erityisesti kaikki luonnonotukset, jatkuvasti ihmistä vaanimassa…
    Tuosta tuli mieleen tänään Metro-lehdessä uutisoitu metso-juttu. Ns. hullu metso ”hyökkäsi” auton kimppuun ja jopa naarmutti sitä – kauheaa! Nyt en muista kaikkia jutun sananmuotoja ulkoa, mutta lähinnä ne naurattivat koska lähtökohta oli se, miten luonto ”hyökkäsi” ihmisen (ja erityisesti ihmisen tavaroiden ja omaisuuden eli tässä tapauksessa auton) kimppuun. Eli kyllä ihmisen on sitten vaikea olla kun luonto koko ajan hyppii silmille…

    Erityisesti ulkomailla on aina hauska kuvailla kaikenlaisia kylttejä, niistä saa monet naurut, joko tahattomat tai tahalliset. Olen joskus kanssa miettinyt postaisiko niitäkin, vaikka muuten olen yrittänyt lähinnä luontoaiheissa pysyä.

    1. Minuakin ihmetyttää tuo, että aina kaikki asiat katsotaan vain ihmisen/ihmisen omaisuuden kantilta. Ihan kuin tämä maailma olisi vain ihmisiä varten.

      Kylttien kuvaaminen tuli ihan päähänpistona kesken reissun. Lammaskyltin puuttuminen harmittaa vieläkin, niitä oli siinä alkumatkassa, kun ei tuota päähänpistoa vielä ollut tullut. Ihan vaihtelun vuoksi laitoin välillä tällaisen postauksen, puhtaita luontojuttuja taitaa olla liiankin kanssa.

  13. Kyltit pitää aina muistaa tosiaan kuvata heto, ne unohtuvat ja/tai toista vastaavaa ei enää löydykään vaikka etsisi.

    Tuli eläinkylteistä mieleen, eräs tuttava joskus lähetti kuvan tien varresta Skotlannista (muistaakseni), jossa oli tuollainen hirvivaaran näköinen varoituskolmio ja sen keskellä sammakon kuva. 😀

    1. Siis heti, ei heto. Iltamyöhällä sormet osuvat näppäimistöllä näköjään ihan mihin sattuu.

    2. On varmaan joka maassa omat vaaralliset eläimensä. Sammakkovaroituksia saisi meilläkin olla joskus syksyisin, kun ylittävät tietä talvehtimispaikoilleen. Tiedän melko lähellä yhden sellaisen tienpätkän, jossa niitä liiskaantuu pyörien alle joka syksy, eihän niitä pimeässä näe.

  14. Hyvä kun selvisit noin vaaralliselta matkalta, hienoa kun varoittavat kylteillä vaarallisista asioista 😉 Hieno kuvasarja taas. Onkohan Norjassa yhtään paratuneet nuo kaiteet, kun muutama vuosikymmen sitten niitä ei tuntunut olevan oikeastaan ollenkaan.

    1. Vaarallista oli, mutta hengissä ollaan. Kaiteita on kyllä miltei joka ”reunalla”, mutta pikkuteiltä ne puuttuivat monin paikoin. Niitä on myös vahvistettu viime vuosina, tehty paksuja betonireunuksia pahimmille paikoille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.