Sunnuntaina 7.11. aamu sananmukaisesti valkeni.
Puut saivat vauhdilla – jos ei nyt vielä talvipalttoota – niin ainakin välihousut ylleen.
Pahimman myräkän mentyä piti lähteä tutkimusretkelle rantaan, miltä maailma siellä näyttää.
Joka vuosi se aina yhtä suuri ihme – lumi.
Telkkäkin sitä kummasteli.
Iloinen uimari.
Toinen iloinen uimari yllätti ruovikossa: saukko!
Tässä vaiheessa veijari huomasi paparazzin, sukelsi ja ui pois. Harmi, olisihan tätä kaveria enemmänkin kuvannut, lähempääkin.
Sinitintti sitävastoin ihan esiintyi ruokailun ohessa.
Kyllä se on jäätä.
Joutsenperhettä jo kaipasinkin, kun se yllättäen lensi niemen takaa ja paineli toiseen lahteen.
Eivät muuta vielä. Pysyvät kotijärvellään, kunnes se jäätyy.
Rannan pikkupihlajassa herra punatulkku mutusteli viimeisiä marjoja.
irman kuvia 
Eihän tuo enään yritykseltä näytä, ihan täyttä totta tuntuu olevan. Kauniita kuvia ja iloisia yllätyksiäkin sait tallennettua. Kyllä se tuo lumi kummasti ilahduttaa, vaikka sitten sen sulaminenkin on mieluisaa.
Tuo viimeinen on kuin joulukortti ja pianhan se onkin käsillä.
Joka vuosi, viimeistään marraskuun puolella, alkaa toivoa lumen tuloa. Antaa valoa pimeyteen ja on muutenkin kiva elementti. Hiihtämäänkin pääsee. Kiitos, pehmyt piirto.
Jälleen uskomattoman hienoja kuvia! Näitä on ihana katsoa.
Kiitos, Ina!
Pumpulinpehmoisia talvisia kuvia. Saukko! voi hienoa, olisipa tullut lähemmäksi. Aivan ihmeellinen kuva, jossa lehti, onko se lumme? näkyy jään alta. Jännä kuvio jäässä. Punatulkku ihana punainen pallo, keskellä valkoista maisemaa.
Saukon näin nyt toisen kerran luonnossa. Jälkiä näkee paljonkin talvella, ihan tässä lähellä pienen joen varrella varsinkin. Fiksu otus. Lumpeen- tai ulpukanlehti siellä hymyilee jäähyyhmän alta kolostaan. Ihan oikeata jäätä tämä ei vielä ole. Kiitos, Valokki.
Sitä parasta aikaa talven odotuksessa näissä sinun kuvissasi. Kaunista, valoisaa, yllätyksellistä. Täällä ei vielä ole lunta lainkaan, mutta huomenna voi olla jo toisin :)))
Ihan kunnon myräkkä sinne tulossa, heti perään myös tänne. Tervetuloa lumi! Kiitos, Tiitsa.
Niin kaunista. 🙂 Näistä tuli hyvälle mielelle.
Kiitos, Daphnion. Kiva kun kävit kurkkaamassa.
Ihanan talvisia maisemia jo siellä ja kohta sitä lunta tulee lisää. Saukko oli varmaan mieluinen yllätys, ehkäpä se tulee vielä uudelleen samalle paikalle. Punatulkku on suloinen pallero, niin sopiva talviseen maisemaan.
Tulipa mukavan talvinen tunnelma näistä kuvistasi, kiitos.
Taitaa tämä talvinen maisema olla tänään koko maassa, enneusteiden mukaan. Enpä ollut aluksi uskoa saukoksi ruovikossa uijaa, mutta pakkohan se oli. Jälkiä kun yleensä vain olen tottunut näkemään… Kiitos, Manteli.
Kaunista, kaunista ja kaunista. Lumiharso osaa verhota upeaksi muuten jo harmaan maiseman. Jääkuvakin niin heleä. Kuvasi sykähdyttävät, sillä minä tykkään talvesta lumineen.
Mökkimaisemissani on ollut jo pitempään lunta, mutta kun olen takaisin kotona Varsinais-Suomessa ja täällä on musta maa, mitä hiema yöpakkasen jäljiltä kuuraa. Lintulaudalla on melkoinen vilske, on peippoja ja mustarastaita tiasten ja varpusten lisäksi. Äkkiä löysivät ruokintapaikan.
Talvesta tykkään minäkin, nimenomaan ihan oikeasta talvesta lumineen ja pakkasineen. Vuodenajoilla pitää olla meidän leveyspiireillämme kunnolliset erot. Kova vilinä käy nyt ruokintapaikoilla, tervetuloa vaan kaikki linnut, oravatkin. Tosin närhikoplan varalle piti viritellä verkko talimakkaran ympärille, kun nuo rohmut kuljettivat jemmaan kaksi talipötköä viikossa. Nyt pääsevät vain pikkulinnut talille. Kiitos palautteesta, aimarii.
Todella hienot graafiset kuvat nuo kaksi ensimmäistä lumisadekuvaa.
Myös lumpeenlehtikuvasta pidän kovasti.
Ja että saukonkin jo heti bongasit heti talven aluksi, eihän tässä ehdi talviasukkien bongausvauhtiin edes mukaan. 😉
Laulujoutsenia ei täällä olekaan vielä äkynyt, viivyttelevät siellä kotijärvillään niin kauan kun sulaa riittää, eihän niillä kiire tänne vielä ole.
Kiitos, uuvana. Saukko olikin todellinen jymy-yllätys. Joka talvi haikailen sen näkemistä ja nyt se tapahtui ihan yllättäen ja pyytämättä kuten entiselle pääm… Laulujoutsenet viivyttelevät tosiaan ihan viimeiseen saakka kotivesillään, onneksi. Niin kauan kuin ruokaa saa pohjasta, ei hätää.
Katoppas, oliko eka kerta kun sait saukosta kuvia? Onnittelen! Pakkasten myötä sitä taas vois nähdä koskella, kun sulat pienenee. Kerran olen järvellä nähnyt saukon. Pari vuotta sitten elokuussa Virmaalla. Sen pää nousi parin kolmen metrin päässä veneen perästä ihmettelemään uistinten heittäjiä. Aikansa ihmeteltyään sukelsi…
Saukon jälkiä näkee kyllä paljon rannassa, mutta eka kerran – ihan vahingossa – tapasin nyt saukon uimassa ruovikon reunassa. Vaikka miten hissukseen yritin piilotella puskan takana, huomasi kyllä kuvausaikeeni. Jospa joskus vielä kohdataan… Varmaan tottuisi pian, jos säännöllisesti tavattaisiin.
Oij todella upea kuvasarja joka raikastaa päivän 😉
Nyt lunta on jo vähän enemmän, mutta lisää saisi tulla. Kiitos, Ari.