Täällä sitä taas ollaan.
Ihan kiva, kun löytyy lumesta sattumia.
Kauranjyvät kelpaavat hyvin, kiitos.
Onko tässä siankärsämön vieressä hyvä?
Pohjoinen kanarialintu uudella lumella.
Kuusenoksalla.
Pihlajalla.
Miksi sinä aina…
urputat?
Viheltelijä aterioi.
Käpypajan ahertaja.
Käpytikkapa tietenkin.
Muutama päivä sitten 15.11., ennen lahden jäätymistä, järvellä seilasi varsinainen laulujoutsenten suurperhe, kahdeksan poikasta.
Komea katras.
Ruokailtuaan aikansa perhe jatkoi matkaansa toiselle lahdelle.
irman kuvia 
Komeita ovat linnut taas tässäkin postauksessasi. Olen hiukan kateellinen, kun sinun seudulla tuntuu tuota punatulkkua, keltasirkkua ja urpiasta riittävän. En ole itse urpiaista nähnyt luonnossa koskaan ja keltasirkutkin on kovin vähiin jääneet. Toivoisin, että tuolla kesämökin laudalla vierailisi vielä joskus näitäkin…
Tänään juttelin mökkinaapurina olevan setäni kanssa ja kyselin onko hänen laudoillaan näkynyt mitään erikoista. Viitatiasen oli kuulemman nähnyt ja pikkuvarpusen. Toivottavasti nuo löytäisivät tiensä tuohon meidänkin laudalle, mieluiten silloin kun olen paikalla 🙂
Kiitos, Jape. Pilvinen sää kyllä verottaa aika tavalla kuvien tarkkuutta, mutta eihän näitä malta olla kuvaamattakaan. Urpiaiset syövät yleensä koivujen urpuja, mutta pistäytyvät kyllä ruokinatapaikallakin välillä, kaura on niille mieluisinta, kuten sirkuillekin. Jospa hankkisit sinne mökille kauranjyviä tai kauralyhteitä, niin eiköhän sirkut ja urputtajatkin sinne löydä. Viitatiaista enkä pikkuvarpusta ole täällä nähnyt. Lintuja pääsee kuvaamaan aika läheltäkin, kun on paikallaan jonkin aikaa. Ne tottuvat kyllä nopeasti kuvaajaan. No, hömöt ja muut tintit pyörivät yleensä jaloissa, kun vien lisää syömistä ruokinta-automaattiin. Viherpeipot ovat kaikkein arimpia, punatulkut seuraavaksi.
voi, näitä pieniä ihanuuksia, keltasirkku niin pieni ja soma on oikein poseerannut sinulle. Meillä nämä sirkkuset ova aika arkoja eivätkä tule kovin lähelle. Pikku urputtajia ei ole tänä talvena meilläkään näkynyt, usein silti keväisin piipahtavat.
Punatulkun ja tikan punaiset vaatteet piristävät talven värittömyyttä. Joutsenilla on ollut perheonnea, kyllä on paimennettavaa, kai poikaset jo osaavat lentää, näyttävät jo vanhempiensa kokoisilta.
Kolmeen viikkoon en ole flunssani takia kuvannut lintulaudan tuntumassa, huomasin lintujen tulleen aremmiksi. Toivottavasti vielä tottuvat kuvaajaan.
Tuossa juuri vastasinkin Japelle, että linnut kyllä tottuvat ihmiseen pian, päästävät melko lähellekin, varsinkin tiaiset. Otin jakkaran ulos muutaman metrin päähän ruokintapaikasta ja istuin hiljaa, yrittäen olla tekemättä äkkinäisiä liikkeitä. Aurinkoisemmalla säällä saisi parempiakin kuvia, mutta viikonloppuna oli sopivaa aikaa näiden kuvaamiseen. Naapurini oli nähnyt tuon joutsenten lapsikatraan jo näiden ollessa untuvikkoja, kahdeksan niitä oli alunperinkin. Hienosti selviytyivät kaikki isoiksi. Nyt rupeavat jo lähtemään näiltä vesiltä, kun järvet ovat alkaneet jäätyä rannoista, lahdet ovat jo jäässä ja lammet.
Paranemista sinulle. Kevättalvi onkin parasta aikaa lintujen kuvaamiselle, valoakin on jo enemmän. Nopeasti menee ohi tämä pimein aika. Onneksi nyt on luntakin valaisemassa.
Hienoja luontokuvia taas kerran. Keltasirkkua ei täällä oikeastaan näe, mutta punatulkut puhaltavat huiluun pihapihlajassa, kun lintulaudalla alkoi ruokinta. Olet onnistunut kuvaamaan ja ”sanoittamaan” hienon tarinan.
Kiitos, Anja. Luonto on nyt niin hiljainen, että eniten elämää ja kuvattavaa löytyy ruokintapaikoilta.
On siellä ollut vaikka minkälaista kaveria kuvattavana, minäkin kuulin mökillä ja kotonakin kun punatulkut viheltelivät. Mahtavan hieno joutsenperhe ja sait kuvattua, on siinä perheonnea kerrakseen.
Tinttejä varsinkin on nyt paljon. On kyllä muitakin. Joutsenperheen tapaaminen oli hienoa, en ole ennen nähnytkään kahdeksaa poikasta yhdessä perheessä. Kiitos, tia.
Todellinen hyvänmielen postaus jälleen kerran 😉 Vaikka ruoka suussa ei oikein saisi puhua, niin eiköhän sallita se tirpoille..
Kyllä nämä juttelevat jatkuvasti syödessään. Teeretkin pulisevat puiden latvoissa ruokaillessaan, ne vähät, jotka täällä lähistöllä pyörivät. Kiitos, Elisa.
Ihanaa sinun kuvissasi näkee monenlaisia tirppoja. En nykyään ehdi niitä seurailemaan ylitöitten ja muitten kiireitten vuoksi ja pimeä tulee hyvin äkkiä, niinpä sinä annatkin niistä kauniin ja värikkään rautaisannoksen. Kiitos tämänkertaisesta annoksesta.
Kiitos ja ole hyvä, Mirja. Ainahan näitä tulee kuvattua, kun vain tilaisuus on.
Se sitten joutsen määrä nelinkertaistui kertaheitolla – tai kesällä. Aika huimaa… Joutsenella taitaa mennä enemmän kuin hyvin.
Enpä meinannut ensin silmiäni uskoa nämä nähdessäni. Hyvä kesä varmaan ollut kaikille linnuille mennyt kesä.
Nehän ihan poseeraavat sinulle 🙂 Varsinkin tuo keltamekkoinen. Sinulla taitaa jo olla aika kova maine metsänasukkaiden jutuissa 🙂
Keltamekkoinen on varsin poseeraavaa laatua. Tämä vaatimattomamman värinen on tyttö, oksalla kuikuileva kirkkaankeltainen taas poika – kuinkas muutenkaan lintumaailmassa. Varmaan ajattelevat jo tulevaa talvea ja katsovat viisaimmaksi pysyä hyvissä väleissä, jotta ruokatarjoilu olisi turvattu.
Kuulostaa varmaan hassulta jollekulle, mutta minusta on sitten aina niin mukava katsella keltasirkkuja näissä kuvissa. Lapsuudesta maalla muistan isot talviset keltasirkkuparvet, silloin lintuja oli todella paljon, toistasataakin tuli ruokintapaikalle joskus. Keltasirkku kuului raqkkaisiin talvilintuihin. Täällä kaupungissa keltasirkkua taas ei näe oikeastaan koskaan.
Kovasti on vähentyny muutenkin, tuollaisia jättiparvia en ole enää maallakaan nähnyt. Peltosirkku (joka on muuttolintu) tuntuu hävinneen kokonaan. Mikä lie syynä, myrkyt vaiko maatalouden muut muutokset(?).
Komea joutsenperhe. Onko laulujoutsenillakin ns. seimisysteemi, eli tuossa suurperheessä voi olla useamman poikueen nuorukaisia?
Ihan noin isoja keltasirkkuparvia en ole nähnyt. Noin 15-20 linnun parvi tässä pyörii, voihan niitä parvia tietysti olla usemapiakin, kuka tietää. Käyvät eri aikoihin syömässä.
Kyllä tämä on ihan aito perhe. Naapurini näki pesueen jo poikasten ollessa untuvikkoja. Olivat ylittämässä tietä ja hänen piti pysähtyä odottamaan.
Aivan huikea näky – kahdeksan joutsenpienokaista! Itse olen nähnyt tänäkin kesänä vain yhden tai kahden poikueen joutsenperheitä. Hyvin kamerasi piirtää lintuset harmaanakin päivänä.
Keltasirkut eivät ole vielä minun lintulaudalleni eksyneet, uskon, että tulevat kyllä. Sen sijaan on tiklejä, peippoja, vihervarpusia, urpiaisia, mustarastaita, punatulkkuja, pikkuvarpusia ja tiasia montaa sorttia.
Ilo silmälle on tuollainen pesue. Tikli onkin minulta näkemättä, mahtaako niitä täällä päin ollakaan. Ainut mustarastaani on lähtenyt varmaan lämpimämmille seuduille, ainakaan kahteen viikkoon en ole häntä enää nähnyt. Viime talvena näin myös punavarpusia, ovat aika eksoottisen näköisiä he. Kiitos, aimarii.
Minä niin fanitan tätä blogia ja sen tekijää! Olen seurannut jo kuukausia. Aivan upeita luontokuvia, ihanaa nähdä luontoa sinun silmin, ja toivon jonain päivänä yltäväni edes ajoittain samaan. Olen siis itse tätä nykyä varsin amatöörimäinen harrastelija mitä tulee luontokuvaukseen, mutta nautin kovasti luonnon tarkkailusta sekä ulkona että tätäkin kautta…
Kiitos, Miia! Amatöörihän minäkin olen. Kuvailen, koska se on hauskaa. Luonnosta löytyy aina jotain mielenkiintoista.