Valoa

Tallessa on tulipallo. Leikkii nyt vähän piilosta.

Huomenna 22.12. on talvipäivänseisaus. Vähän aikaa huilattuaan tulipallo alkaa sen jälkeen kiivetä päivä päivältä korkeammalle…

Kävelin tunnin jäällä. Valaistus muuttui tuona aikana vikkelää vauhtia.

Luntakin pölläytti vähän.

 

40 kommenttia artikkeliin ”Valoa

  1. Mielenkiintoisia värejä saa aurinko aikaiseksi, silloin kun suvaitsee näyttäytyä 🙂
    Varsinkin ensimmäisessä kuvassasi on hieno ”valoilmiö”…

    Täällä päin ei juurikaan aurinkoa ole näkynyt. Itseäni alkaa jo tämä pimeys hiukan tympiä ja on todella hyvä, että kohta aletaan siirtyä aina vain valoisampaan suuntaan.

    1. Kovin piilotteli aurinko pilvien takana täälläkin, mutta vähän kuitenkin kurkisteli. Kovin matalaltahan tuo vielä kaartaa, mutta sekin asia korjaantuu lähiviikkojen aikana. Ajattelepas, jos aina olisi samanlainen sää ja yhtä pitkät päivät vuoden ympäri, miten tylsäksi se kävisi. Hienoa nämä erilaiset vuodenajat. On aina jotain uutta odotettavissa… Kiitos kommentistasi, Jape.

    1. Huomasin tuon valopylvään kävellessäni jäällä. Pitihän sitä yrittää kuvata…

  2. Ensimmäisessä upea valo, ovelan näköinen.
    Täällä ei paljon pallosta ole näkynyt, joskus tuolla puiden takana loistaa jotain.

  3. Ihastuin täysillä ensimmäiseen kuvaan, kuinka kaunis valopylväs, erikoinen ilmiö kerrassaan. Keskitalvella on niin erilainen valo, pehmeä ja hienon värinen. Itse en ole pariin kuukauteen päässyt kuvailemaan kuin satunnaisesti, mutta joulun aikaan aioin nauttia maisemista , vaikka pakkanen paukkuisi.

    1. Nopeasti meni ohi tuo valo, muutaman minuutin ajan säteet osuivat tuohon metsikköön. Tästä eteenpäin alkaakin valoa olla enemmän päivittäin. Otahan vara-akku mukaan, kun lähdet pakkasella kuvailemaan. Kiitos, Manteli.

  4. Kaunista valoa. Aika niukasti sitä nyt jaetaan, vaan sitäkin hienompia variaatioita. Eilen joella käydessäni näin aivan punaisen auringon. Sen jälkeen iltapäivällä kuu loisti aivan keltaisena taivaalla.

    1. Valoihin kiinnittää nyt erityisesti huomiota, kun sitä tarjoillaan pieninä annoksina. Kiitos, Elisa.

  5. Samanlaista pylvästä katsoin tänään klo 12 keittiön ikkunasta. Puijon taakse jäi. Jos olisi mennyt ulos, vielä vähemmän olisi näkynyt tänne pohjoisrinteen puolelle.

  6. Ihastuttavia talven värejä näin pimeimpään aikaan. Kuvissa on hyvin jouluista tunnelmaa ja hertsi leijaa – täällähän sataa pakkaslunta.
    Tunnelmallista joulunaikaa sinulle.

    1. Kyllä tuo tulipallo osaa värejä loihtia sille päälle sattuessaan. Pakkaslumi kuuluu asiaan. Kiitos, aimarii, samoin sinulle.

    1. Tänään olikin vielä parempi valaistus. Kannattaa tarkkailla taivasta.

  7. Hienoa punerrusta. Meilläkin tulipallo kävi näytillä pitkästä aikaa eilen iltapäivällä talvipäivänseisauksen kunniaksi, komeaa oli ja onneksi satuin olemaan kanssa oikeaaan aikaan liikkeellä.
    Nytkin on kirkas päivä tulossa ja kylmältä näyttää myös! Mukavaa kun tli tänne eteläänkin pikkupakkas-pilviseen keliin vähän muutosta, valoa ja väriä.

    1. Nyt on komean näköistä taas ulkona, sininen taivas ja pakkasta -34. Mökin lämpimänä pitäminen alkaa olla kokopäivätyötä…

  8. Upean väriseksi aurinko maiseman värjää, hyvin sen olet kamerallasi vanginnut!
    Voi kauhea, noita pakkaslukemia!!!

    1. Kiitos, Elisa. Samoin sinulle. Toivottavasti näet saukonkin tonttuilemassa.

    1. Kiitos, Mari. Wp oli valitettavasti heittänyt viestisi roskikseen, mutta juhlathan jatkuvat vielä. Iloista Uutta Vuotta!

  9. Onpa kauniit aurinkoiset kuvat. Minäkin pidin tuosta ensimmäisestä kuvasta. Myös meillä maalla lämmitettiin aamusta iltaan. Aamusella oli jo pikkuisen vilu, joten taas lämmittämään. Nautin silti pakkaskeleistä ja auringosta kun suvaitsi paistaa.

    1. Tänään pakkanen hellitti tuonne kymmeneen asteeseen. Tuntuu ihan lämpöiseltä. Kyllä talvella pitää pakkasta olla, ja lunta, kunhan välillä pikkasen hellittää. Kiitos, Mirja.

    1. Kiitos samoin, Taija. Viime viikkoina on kuvaukset jääneet vähemmälle. Valoa odotellaan…

    1. En metsään, vaan naamakirjaan. Olen laitellut sinne kuva-albumeita, samalla kun olen yrittänyt saada niihin jotain järkeä. Käynyt järjestelmällisesti kaiken läpi. Olisi tarkoitus värkätä kirjastolle luontokuvaesitys pyörimään. Ihmeen paljon aikaa vie kuvien läpikäyminen ja valkkaaminen. Kyllä minä kuvailenkin välillä, muttei ole nyt tullut laitettua minnekään niitä.

      Hyvää loppuvuotta sinnekin! En ole muidenkaan blogeilla paljoa käynyt viime aikoina. Sen verran kuitenkin, että aika hiljaiselta näyttää monella muullakin.

  10. No toivottavasti et nyt ihan kokonaan vain naamakirjan puolelle siirry… tunnustan että vähän välillä kaipailen postauksiasi täällä.

    1. Enhän toki, kyllä olen enemmän ”blogi-ihminen” kuin naamakirjailija. Ajattelin tässä pimeimpään aikaan pitää vähän taukoa. Varmaan tässä pikkuhiljaa taas alan kuvailla, laitella tännekin kuvia. Jatkuva postailu puuduttaa ja urauttaa, ainakin minusta tuntui siltä omalla kohdallani. Sinulla on ote hyvin pysynyt, kuvailet ja postailet säännöllisesti. Mielelläni käyn niitä katsomassa, vaikka vähentyneet blogivierailut ovatkin. Naamakirjailu on minulle vähän liian hektistä, asiat tulevat ja menevät ja unohtuvat päivässä, lyhyemmässäkin ajassa. Mieleluusti palaan tänne takaisin, kunhan saisi ensin jotain kuvattua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.