Sukelluspuku pitää huoltaa kunnolla.
Valmis.
Jospa sitten lähtis töihin.
Siellähän se ruoka odottelee…
On meitä täällä useampiakin.
Joskus vähän kiistellään parhaista kyttäyspaikoista.
Jatketaanhan taas.
.
Ikävä alkaa olla jo kotipuroja kaukana pohjoisessa. Pian lähdetään.
irman kuvia 
Katson yhä uudestaan ja uudestaan näitä kuvia, upeita, niin teknisesti kuin ennenkaikkea tunnelmaltaan. Olet kyllä sisäistänyt koskikaran sielunelämän 😉
En ole livenä nähnyt ensimmäistäkään ja sinulla kuvissa niitä on monta. Kiitos.
Kiitos, Tiitsa! Karoja näkee täällä talvisaikaan monellakin koskella, kaikki tosin naapurikuntien alueella, mutta kuitenkin suhtkoht lähellä. Kerran parissa viikossa tulee tehtyä koskikierros näillä koskilla, joista yhdellä talvehtii myös laulujoutsenia. Karoja voisi seurailla vaikka joka päivä eikä niiden selviytymistä talvessamme lakkaa ihailemasta ja ihmettelemästä. Pianhan ne lähtevät palailemaan pesintäpuuhiin pohjoiseen Norjaan.
Voi taivas, kun on taas hienot kuvat !
Toisessa, kolmannessa ja neljännessä koskikara ihan selvästikkin katseellaan seuraa sua, näytttää, että miten hyvin hän osaa sukeltaa, katsoo, että varmastikkin näät, hi!
Ja kun videon katsoin, niin kyllä se hienostii sukeltaakin ja nopsaan, se ui kuin kala!
Kiire on tosiaan karoilla ruokailla, jatkuvasti sukeltelevat vesihyönteisten toukkia pohjasta. Pienen lepo- ja huoltotauon pitävät toki aina välillä. Kiitos, Harakka!
Tosi vikkeläliikkeinen on tämä lintu. Siksikin kuvasi ovat taas mainioita. Olet tosi taitava lintusten elekielen tulkki. 🙂
Kiitos, Liisa! Hyvälle päälle tulee väkisinkin aina, kun karakoskelle pääsee. Nämä ovat niin positiivisia ja elämäniloisia lintuja. Sinnikkäitä selviytyjiä.
Hieno otos karoista, video myös. Karaa on erityisen hauska katsella liikkuvasta filmistä, hän on niin särpäkkä menijä. Hauska katsella näitä kun itse asiassa juuri yhtenä päivänä editoin tämän taven karakuvia, tarkoituksena laittaa jokin yhteenvetopostaus niistä.
Erityisesti miellyttää silmää tuo kolmanneksi alin kuva jossa pikkuinen lintu on pannukakkumaisella lumisaarella.
Täältä ovat karat lähteneet pohjoiseen jo hyvissä ajoin helmikuun puolella. Eivät kyllä kauaa viivy ylimääräistä heti kun alkavat suojakelit. Kotipurolle on varmaan mieli.
Kiitos, uuvana. Tuosta pannukakkukuvasta pidän minäkin. Tuolla koskella ei lähemmäksi päässytkään kuvaamaan, mutta ei se ole aina tarpeenkaan. Lautan alla on kivi. Olin tänään uudelleen kuvailemassa karoja, vielä oli saman verran kuin edelliselläkin kerralla. Varmaan alkaa tämä lämpöaalto vähitellen vaikuttaa näihinkin ja alkavat jo unelmoida kotipuroista pohjoisessa. Onneksi tulevat taas ensi syksynä takaisin.
Että sinä osaat ottaa hienoja luontokuvia! Niitä on ihana ihastella kerta toisensa jälkeen.
Koskikara on vikkelä ja eläväinen. Kiitos kuvistasi, irma.
Kiitos paljon, Anja. Oikeasti nautin itsekin kuvien läpikäymisestä, mutta parasta on tietenkin paikan päällä näitä ihailla ja ihmetellä pienten lintujen sinnikkyyttä selviytyä talven yli. Tänäänkin kuvasin lähemmäs viisisataa kuvaa karoista, plus videopätkät päälle. Saatan laittaa vielä toisenkin postauksen pikku visertäjistä… muutama hausta videopätkäkin tallentui.
Terhakka lintu on koskikara ja vikkelä liikkeissään, kuin mikä. Videoidessa et melkein pysynyt kameran kanssa sen perässä. Aivan ihastuttavia kuvia. Kiitos sinulle loistava luontokuvaaja.
Kiitos paljon, aimarii. Tämä videopätkä on ensimmäisiä kokeiluja järkkärin videotoiminnalla. Jalustaa olisi pitänyt kayttää, sellaista kuulapäistä (jos olisi). Kymmeniä vuosia sitten kuvasin paljon kaitafilmikameralla ja opin jo silloin, että rauhallisesti pitää siirtää kameraa, ei hötkyillä. Mutta minkäs teet näiden karojen kanssa…