Pöllömuorin näköhuolet

Olipa kerran huuhkajamuori, joka asui keskellä metsää keskellä Suomea. Muori ei ollut enää kovin nuori, muttei vielä mikään ikäloppukaan, elämänsä vedossa oikeastaan. Hän eli rauhallista elämää metsässäään, kävipä välillä naapureitakin morjenstamassa. Lapset olivat lentäneet pesästä jo aikoja sitten, city-huuhkajiksi kaikki.

Pöllömuori tykkäsi tutkia ympäristöään tarkkaan, varsinkin kaikki pienet ja liikkuvat kiinnostivat häntä. Hyvä näkö oli muorilla aina ollutkin, hämärässäkin. Paitsi tänä kesänä. Muorista oli jo keväällä tuntunut siltä, ettei hän enää erottanut maastosta kaikkia pikku vipeltäjiä, eikä aina isompiakaan. Jokin oli nyt vialla. Oli kuin sumuverho olisi vedetty hänen silmiensä eteen.

Huuhkajamuori päätti selvittää asian. Hän oli kuullut muilta metsän asukkailta, että herra Repo tiesi paljon tällaisista asioista. Niinpä muori viuhtoi repolaisen tykö. Tämä vaikutti rauhattomalta, jopa kiireiseltä, ihan kuin häntä kiinnostaisi juuri nyt enemmän joen rantaan jätetyt kalanperkeet kuin muorin silmät. Vilkaisipa niitä kuitenkin.

”Ei näissä mitään vikaa ole. Turhaan sinä kallista aikaani tulet tänne tuhlaamaan.”

”Tule syksyllä uudelleen, silloin minulla on enemmän aikaa. Lomakin painaa päälle. Katsotaan, huononeeko se näkö tuosta vielä lisää kesän aikana.”

Niin lensi pöllömuori takaisin metsäänsä. Päätti, ettei ainakaan tämän herra Revon apuun enää turvautuisi.

Kesä meni nopeasti, jopa liian nopeasti. Niinhän ne nykyään menivät, kesä kesältä nopeammin.

Pöllömuorin naapurissa asui pirteä rouva Orava, joka oli näin loppukesällä ja syksyllä kovin touhukas kerätessään perheelle talviruokavarastoja. Kurrerouva kertoi tietävänsä paikan, missä saattaisi löytyä apua. Kerran hän oli käynyt silmävaivansa kanssa rouva Karhun puheilla ja saanut hyviä neuvoja.

Niinpä huuhkajamuori lensi rouva Karhun luo. Tämä oli ystävällinen ja rauhallinen, suhtautui muorin ongelmaan asiallisesti. Karhurouva oivalsi pian, että tässä tarvitaan lisätutkimuksia, joihin hänen taitonsa eivät riitä. Hän passitti muorin kiireesti muurahaisten luo kuusikon reunaan.

Muurahaiset asuivat isossa pesässä, joka oli leveä ja korkea, riittipä käytäviä ja kammioita maan allekin. Eri töihin oli omat erikoismuurahaisensa. Jokainen tiesi oman tehtävänsä. Ammattilaisten ottein he ottivat pöllömuorin tutkittavaksi. Monelta kantilta syynättiin pöllön pyöreät silmät.

Huonostihan pöllömuori näki. Sen huomasivat murkutkin. Nyt tarvittiin ihan uusia menetelmiä.

”Työnnähän pääsi ihan kokonaan keon uumeniin,” kehottivat muurahaiset.

Aika oudolta vaikutti tuo pyyntö pöllömuorista. Työnsi kuitenkin päänsä syvälle muurahaispesään.

Sielläpä surisi, vinkui ja paukkui! Aika kauan piti muorin siinä olla ihan hiljaa paikallaan, ennen kuin sai luvan vetää päänsä pois. Olipa mielenkiintoinen kokemus tämäkin, muori tuumi ja hihitteli itsekseen.

”Odottelet nyt muutaman päivän, niin ilmoitamme sinulle, mitä olemme saaneet selville,”selittivät ystävälliset muurahaiset.

Kovasti jännitti pöllömamma tuloksia. Tulihan sieltä sitten viesti pienen lähettimuurahaisen mukana. Pyrstölleen oli pyllähtää vanha rouva viestin saatuaan.

Kasvi. Mikä kasvi? Kukkako? Vai heinä… Hyvätapainen vieläpä. Hyvätapainen kasvi päässä. Mitä se siellä ja miten sinne on päässyt? Ja miksi ihmeessä siellä? Ja miksi juuri muorin päässä?

Pieni viestituoja ilmoitti myös, että pian ottaa yhteyttä herra Varis.

Kului muutama päivä ja Vaakku Varis pyrähti pöllömuorin luo. Vaakku selitti rauhallisesti, mitä seuraavaksi tehdään. Pöllön päässä kasvaa rikkaruoho, joka pitää kitkeä pois. Kasvi venyttää näköhermoja, mikä tekee näkemisen hankalaksi.

Pelottaa. Jännittää. Eihän päähän saa reikää tehdä. Sehän sattuukin. Hui.

”Ei satu. Sinä nukut, etkä tiedä siitä mitään. Herätetään sitten kun homma on hoidettu,” kertoili Vaakku viisaasti ja luottamusta herättävästi..

Mutta pelottaa se silti.

Viikko vielä.

(jatkuu)

Satu jatkuu taas. Ja tämäkin on tietysti ihan tosi.

Pöllömuorin aika kului miettiessä niitä näitä, syntyjä syviä. Elettyä elämää tuli kelattua useampaankin kertaan takaperin. Tulipa mietittyä, oliko kaikki tehty ollut ihan viisastakaan. Elettyä elämää kuitenkin kaikki, hyvinhän asiat nyt kuitenkin olivat.

Muorin naapurissa asuu mukava herra Viiru, joka ystävällisesti saattoi pöllähtäneen mamman sovittuun paikkaan, Hoitamoon. Lupasipa tulla vielä hakemaan takaisinkin kotimetsään.

Kummallinen asia tapahtui heti, kun muori pääsi perille. Kaikki jännitys ja pelko oli tipotiessään, hän tunsi olevansa hyvissä kynsissä ja nokissa.

Hoitamossa hyöri monenlaista apujoukkoa, kaikki tuntuivat tietävän oman hommansa ihan tarkkaan. Erityisen mieleenpainuva oli Pohjoisesta muuttanut rouva Kara, joka oli erikoistunut ruoan jakeluun ja kuuluttikin siitä kovalla äänellä Hoitamon toiselta laidalta saakka.

Vaakulla tuntui olevan paljon muitakin hoidettavia, joten Pöllömuori joutui vielä odottelemaan seuraavaan päivään itse operaatiota. Muorin sydäntä ja paineita mittailtiin, vertakin laskettiin. Kaiken piti olla kunnossa itse operaatiota varten.

Siinä odotellessa Pöllömuori sai tutustua mielenkiintoisiin potilastovereihin ja mitä kummallisimpiin vaivoihin, joista hänellä ei aiemmin ollut mitään tietoa.

Hirvirouva kärsi selkävaivoista, sama juttu rouva Saukolla. Herra Mäyrällä oli outo kapistus kätkettynä paksun turkkinsa alle, jokin kumma sykyttäjä se on, mistä muori ei ollut kuullutkaan. Rouva Kauriin siron pään kätköihin on asettunut pahatapainen rikkaruoho, jonka poistaminen on osoittautunut hankalaksi tavallisin keinoin. Kaikille uusille kavereille Pöllömamma toivoi hoitojen onnistumista ja paranemista.

Lopulta koitti sitten muorinkin hetki päästä hoitopöydälle. Ja sepäs tapahtuikin niin nopeasti, ettei tämä ehtinyt koko hommasta juuri mitään tajuta. Sitten vaan jokin ystävällinen ääni kukahteli, että koetahan herätä jo, kaikki on ohi nyt! Aikaa oli mennyt kolme tuntia, vaikka vasta äskenhän muori nukahti. Voiko pöllö enää pöllämystyneempi olla kuin tällaisella hetkellä!

Pöllömamman pyöreä homssuinen pää oli kääreessä, jossain silmän yläpuolella oli haava, jossa komeat kiiltävät niitit. Ja siellä höyhenien alla reikä, umpeen muurattu. Aika hömelö oli olo. Mutta hyvin oli rikkaruohon poisto sujunut ja juurineen oli pois kitketty. Ja sepäs oli helpottava tieto se! Kiitos kaikille auttajille, oli Pöllömuorin esimmäinen järkevähkönoloinen tunne ja ajatus.

Ensimmäisen päivän ja yön muori vietti tehostetussa hoidossa monien osaajien taitavissa käpälissä. Kävipä Vaakkukin tervehtimässä Huuhkajamuoria ja testailemassa heti tuoreeltaan tämän näkökykyä. Ja olihan se ihmeellistä: maailma näkyi taas ihan uudessa valossa, kaikki kohdallaan! Nuori herra Jänis piti tehovalvonnan loppuaikana tarkkaa huolta muorin voinnista, kunnes tämä pääsi toipumaan muiden potilaiden luo.

Monenlaisiin tuntemattomiin vaivoihin ikänsä terveenä elänyt pöllömuori sai nyt tutustua uusien kavereidensa kautta. Kaikilla heillä on yhteistä halu tulla terveiksi. Sitä vartenhan he olivat kaikki tänne tulleet. Paras mahdollinen tieto ja taito oli käytettävissä tässä ison metsän ja järven reunalla sijaitsevassa Hoitamossa.

Pari päivää kului Pöllykkämuorin pään putsauksesta. Olo on ihan hyvä siihen nähden, että päässä on reikä. Kotimetsään tekisi jo mieli, vaikka hyvä hoitohan täällä on. Saa olla passattavana ihan nolouteen saakka. Onhan kieltämättä mukava välillä syödä toistenkin pyydystämää ruokaa!

– Maltahan vielä jokin päivä, sanovat asiasta paremmin perillä olevat. Liikaa ei saa vielä riehua ja pitää antaa ystävien auttaa tarvittaessa.

Saihan muori sitten luettavakseen sen kertomuksen itse operaatiosta, nyt kun näki taas lukeakin kunnolla. Sepä vasta jännittävää tekstiä olikin! Eipä uskoisi, että tuo kaikki oli tehty juuri hänen päässään. Koukullakin kalasteltu. Huhuu.

Vieraitakin muorilla kävi. Tai vanhoja tuttuja ennemminkin. Muorin yksi poikasista pyrähti keikkakiireittensä lomassa ihmettelemässä mamman pöllämystynyttä oloa tämän juuri operaatiosta palattua. Havaitsi kuitenkin kyseisen olotilan olevan enemmän ulkoista kuin sisäistä laatua, ihan tavallinen entinen pöllömuorihan se siinä edelleen…

Rouva Kuvailijakin ehti työkiireittensä lomassa piipahtaa tervehtimässä. Ystävä vuosien takaa, Kaiken Pienen ja Ihmeellisen Taitaja, oli myös kuullut muorin hoitamoreissusta ja yllätti käynnillään. Mielessään kiitti muori kaikkia käynnistä, vähän juro kun on joskus ihan ääneen kaikkea huhuilemaan.

Lähtöpäivän aamuna Pöllömuori suki sulkansa ja valmistautui tapaamaan vielä nuoriherra Korpin. Tämän tehtävä oli antaa lopullinen lupa muorin paluulle kotimetsän kätköihin. Niinpä sitten kävikin, muori oli toipunut riittävästi, jotta kotimatka saattoi alkaa.

Huuhkajamuori pyysi karvaista kaveriaan herra Ilvestä viemään Viirulle viestin, että kotimetsään voisi palailla heti samana päivänä. Ilvesherra oli ollut Hoitamossa tapaamassa ystäväänsä rouva Kurkea, joka oli joutunut juuri ennen muuttomatkaa jäämään hoitoon pienen siipivamman takia. Ja niin loikki ilvesherra muorin kotimetsään viestiä viemään.

Ja Viiru, tunnetusti kiltti pöllykkä, tuli noutamaan edelleen vähän päästään pyörällä olevan muorin pois isosta Hoitamosta.

Viikko kotona on kulunut pikkuhiljaa arkeen palatessa. Päässä tuntuu edelleenkin, että jotain siellä on operoitu. Natisee, rutisee, ei sentäs kilise… Mukava on Huuhkajamuorin kotimetsässä taas olla.

Pöllömuori näkee taas. Kiitos kaikille auttajille!

Alkukuva, Huuhkaja: Mirja Nuutinen.