Aamunavaus

Lauantaiaamuna pikkupakkanen, sumua, tyyntä. Vene vesille ja huopailemaan.

Kolme varttia auringonnousuun.

Marjapuuroa.

Sumu nousee.

Vielä vartti tulipallon näkymiseen.

Nuori lokki lepäili kivellä. Emo vahti reimarin nokassa. Muut lokit ovat jo lähteneet. Pahnanpohjimmaisen kasvua on pitänyt jäädä odottelemaan.

Sumu peitti auringonnousun, mutta valoa riitti silti.

Oikeastaan tällainen maisema on mielenkiintoisempi kuin kirkas auringonpaiste.

Hiidenvuori kuoriutuu sumusta.

Uusi päivä alullaan. Hieno päivä siitäkin tuli.

8 kommenttia artikkeliin ”Aamunavaus

    1. Myös aamun tunnelma on ihan ainutlaatuista, erityisesti kesällä. Sitten kun aurinko on noussut vähän korkeammalle, ”taika” ikäänkuin haihtuu ja normaali päivä alkaa. Kiitos kommentistasi 🙂

  1. Pitkästä aikaa katselemassa kuviasi täälläkin. Satumaiset ovat maisemat aamuaikaisin ja varsinkin kun sumu liikkuu maisemissa.

    1. Aamut ovat parasta aikaa kuvaamiselle. Illat myös, mutta aamun tunnelmasta tykkään enemmän. Kiitos, Inga.

  2. Suomi-vieraat lähtivät tänä aamuna, ja kävivät viikolla ottamassa aamu aurinko kuvia. Pitäisiköhän minunkin joskus, on vaan niin upeaa joka puolella maailmaa. P.S. Asuisin mieluummin länsirannikolla LOL.

    1. Olin nuorena vuoden Oregonissa tätini vieraana. Kävimme usein Tyynenmeren rannalla, kun ei Greshamista (Portlandin lähellä) niin mahdoton matka ollut. Myös Kanadan puolelle reissasimme muutaman kerran. Ihanat Kalliovuoret.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.