Sääksien pesällä heinäkuussa

Kuvat saa isommiksi klikkaamalla.

Jo pitkästä matkasta näkyy tähystyskelossaan istuva sääksi. Vakituinen jokakesäinen paikka sijaitsee saaressa vastapäätä sääksien pientä kotisaarta.

Soutuvene kyllä noteerataan ja asiasta ilmoitetaan puolisolle, joka istuu koivun latvassa kotisaaressa.

Lähtö.

Tarkistuslennolla.

Soutajan henkilöllisyys tarkistettu ja annettu lupa ottaa muutama kuva. Liian lähelle kotisaarta ei sitten mennä.

Remonttireiska vauhdissa. Koskaan ei voi olla liikaa kepakoita. Pesää on korotettu keväästä lähtien.

Komea on pesä, muttei näy, onko poikasia. Selvinnee elokuun aikana.

Edit 1.8.2021: Kävin aamulla uudelleen pesällä. Otin kaukaa kuvia pesästä, etten häiritsisi lintujen elämää. Toinen emoista istui saaren koivun latvassa, toinen ilmeisesti aamukalassa. Kuvatessa en nähnyt näitä yhdessä kuvassa olevia poikasia kurkkimassa pesän reunan yli, kotona koneella vasta kuvia tutkiessani. Pesän seinät on nyt rakennettu niin korkeiksi, etten aiemmin nähnyt poikasia. Kuva on rajattu aika paljon, joten laatu ei mitenkään kehuttava. mutta kyllä siellä kaksi uteliasta päätä näkyy!

9 kommenttia artikkeliin ”Sääksien pesällä heinäkuussa

  1. Tosi hienoja kuvia upeasta linnusta.

    Den tors 29 juli 2021 kl 11:11 skrev irman kuvia :

    > irma posted: ” Jo pitkästä matkasta näkyy tähystyskelossaan istuva sääksi. > Vakituinen jokakesäinen paikka sijaitsee saaressa vastapäätä sääksien > pientä kotisaarta. Soutuvene kyllä noteerataan ja asiasta ilmoitetaan > puolisolle, joka istuu koivun latvassa ” >

    1. Kiitos, Arja. Olikin kulunut jo monta viikkoa edellisestä käynnistä. Helteiden aikana ei jaksanut käydä, kun järvellä ei pääse minnekään suojaan auringolta. Kolme kilometriä on kotirannasta pesälle yhteen suuntaan. Nyt oli sopivan tyyntä ja olin aikaisin liikkeellä, joten aurinko ei vielä paahtanut kovasti. Kiva oli kuitenkin nähdä, että pariskunta voi hyvin, toivottavasti myös poikaset, jos pesintä on onnistunut.

  2. Takuulla mahtavaa olla kaveria sääksien kanssa ja seurata niiden elämää. Hienot kuvat tarjosit meille kaikille!

    1. Kiitos, kontra. Tänä kesänä en ole monasti käynyt pesällä helteiden takia. Mutta nyt kun päästään elokuulle, varmaan tulee useammin käytyä. Kiinnostaa poikasten tilanne, miten on käynyt.

    1. Sääksillä on ollut sama pesäpuu käytössä vuosikymmeniä. Välillä pesä on romahtanutkin, mutta aina tekevät uuden. Kiva niiden elämää on seurata livenäkin! Kiitos kommentistasi, Saila.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.