Syyskuun kulkijoita

 

Joitakin aamuisia kohtaamisia teillä ja pelloilla. Ihan kotimaisemissa.


Tämä komistus ylitti pellon ihan kotipihani vierestä. Ikkunasta huomasin hirvisonnin ja äkkiä ulos kameran kanssa.


Mikäs se siellä naksuttaa…


Joitakin minuutteja naksutuksen aiheuttajaa pohdittuaan hirven reissu jatkui metsän peittoon.


Hiljaisella metsätiellä varhaisena syyskuun aamuna kohtasin kymmenen nuoren teeren parven kiviä nokkimassa.


Rauhallisesti otettiin tilanne molemmin puolin.

Puolipukeinen.

Kurkiperhe käy pävittäin kotitiellä kiviä popsimassa. Koko kesän olen saanut seurata poikasen kasvamista.


Nuori kurki alkaa olla jo aikuisen mitoissa, väritys vielä kesken.


Sepelkyyhkyparvi pyrähti myös paikalle.


Puinnista jääneitä jyviä syömässä. Kotipihalta kuvattu tämäkin.


Kotilammen yllä aamusumua. Kurkipari pesii lammen rannassa joka kesä.

Pyyn tyylikäs soratien ylitys.

Nyt tarkkana, ettei tule moottorihirviöitä.

Kohta turvassa.

Soratien kivet kelpasivat myös nuorille metsoille.

Metsoja oli kaikkiaan viisi.

Koppelo.

Nuori ukko.

 

 

Mainokset

Eräänä huhtikuun aamuna

Valon ihme.

Pienet luonnon ihmeet heräilevät.

Viherpiipertäjä.

Mestarilaulajakin jo palannut kotiin.

Nämä eivät koskaan lähdekään kotimetsää kauemmaksi.

Kevätkuikuilua pihakuusen latvassa.

Lunta on vielä riittävästi ja aamuisin hyvät hankikelit.

Metsäkauriit

2016-04-17 022 copyEnsin asteli rouva kynnöspellolla. Hidastahan kulku oli pehmeällä kynnöksellä.

2016-04-17 020 copy

Hyvin ehtii samalla ottaa pienet päikkäritkin.

2016-04-17 026 copy

– Mikäpäs kiire tässä onkaan, kauniina kevätpäivänä.


2016-04-17 038 copy

Pukki kompuroi perässä noin kymmenen metrin päässä.

2016-04-17 043 copyYmpäristöä on hyvä välillä tarkkailla. Mikähän tuolla naksuttaa, talon nurkan takana…

2016-04-17 061 copy– Päästiinhän lopultakin tielle.

2016-04-17 064 copy

– Tästä on hyvä jatkaa.

2016-04-17 069 copy– Muori hei, älä jätä!

2016-04-17 073 copyNätisti kuljettiin tien reunaa pitkin.

2016-04-17 074 copy– Vieläkös se naksuttaa…
2016-04-17 078 copy

Liikenne ei ole haitaksi tällä tiellä.

2016-04-17 087 copy

Parempi kuitenkin painua metsään.

2016-04-17 089 copyToivottavasti nähdään taas 🙂

Kukkaispupu

 

Kesän ja syksyn aikana on blogipäivitykset ”unohtuneet”, mutta nythän on hyvää aikaa käydä kuvia läpi. Aloitanpa näillä pienen kesävieraan ruokailu- ja nuuhkailukuvilla. Metsäjäniksen poikanen kävi monta kertaa päivässä tutkimassa kasvimaatani. Melkein kaikkea piti vähintäänkin haistella, monipuolisesti myös kasvisravintolan tarjontaa maistella.

H99A3021-1 copyTerve! Tulinpa taas.

H99A3385 copy2Nuuh… Tuoksuu ihan syötävän hyvältä.

H99A3599 copySitten vähän lehtevämpää salaattia.

H99A3557 copyHerkkuannos.

H99A2886-1 copyHerneenvarsien houkutus.

H99A3370 copyLutukkakin menettelee, vaikka aika tikkumainen onkin.

H99A2080-1 copyMutta mitäs nyt löytyi! Porkkanamaa.

H99A2093-1 copyPikku puputtaja ja porkkananvarret.

H99A3464 copyPurjojen juuretkin uppoavat nopeasti kasvavan poikasen masuun.

H99A3296 copyPeltokorte on kuulemma terveellistä.

H99A3009-1 copyNytpäs on värikästä ruokaa…

H99A2913-1 copy2_edited-1Tätä taidankin vain haistella.

 

Kesää kohti mennään – välillä keikkuenkin

Kyllä se kesä sieltä tulee, on ennenkin tullut. Tässä joitakin poimintoja huhti-toukokuun aikana eteen osuneista havainnoista.

H99A0037-1 copy2Kevään ensimmäisen perhostoukan tapasin metsässä huhtikuun lopulla. Talvehtinut tammikehrääjän toukka pienenä ja söpönä kannon nokassa lämmittelemässä. Kasvettuaan riittävästi toukka koteloituu ja kuoriutuu aikanaan perhoseksi.

H99A0461-1 copyTulvapellolla viihtyi monenlaista muuttomatkalaista. Tässä valkoviklo.

H99A9692-1 copy

Luntakin saatiin välillä ihan kunnolla. Ihan normaalia huhti-toukokuussa. Metsäjäniksellä alkoi kesänutun valmistus olla jo loppusuoralla.

H99A8021-1 copyRautiaista näkee harvemmin. Piilottelevan maastoon sulautuvan pikkulinnun kohtaaminen kotipihalla oli siten iloinen tapaus.

H99A2093-1 copyToinen yllättävä tapaaminen oli sääksen kalastuksen seuraaminen kotijärvellä, melkeinpä kotirannassa. Veneestä kuvasin pikkulintuja rantapuskista, kun sääksi tuli liitelemään ja lekuttelemaan lahden yläpuolelle. Sitten hyvin nopeasti se iski kyntensä komeaan lahnaan ja suuntasi kulkunsa kohti muutaman kilometrin päässä olevaa pesää, missä sääksipariskunta joka kesä pesii.

H99A4445-1 copyJouluruusu on aikainen kukkija. Nuput ovat valmiina jo lumen alla. Vasta kolme vuotta minulla ollut jouluruusu alkaa nyt vasta päästä kunnolla vauhtiin.

H99A2172-1Tästä vielä vähäsen…

H99A3877-1 copySisikin on herännyt ja löytänyt hyvän lämmittelypaikan.

H99A2632-1 copyUkkometso näytti parhaat puolensa.

045-1 copyMetsorouva eli koppelo.

H99A4505-1 copy2Kiire on, kun pitää juosta ruoka suussa.

H99A5802-1 copyMetsäkaurispariskuntakin kulki pellolla ruokailemassa.

H99A2841-1 copyVesisadekin kuuluu kevääseen. Härkälinnut saapuvat melko tarkkaan vapuksi kotijärvelleen.

H99A4024-1 copyKalatiiran kalastusta on kiva seurata veneestä.

H99A4143-1 copySamaan aikaan toisaalla. Saniaisten joukkorullautuminen on kiivaimmillaan.

H99A3556-1 copyRantasipikin on yksi niistä odotetuista.

H99A1771-1 copyNaurulokki samoin.

H99A5085-1 copy3Olematta mitenkään puolueellinen, kuuluu pikkulokki niihin odotetuimpiin.

H99A5862-1 copy2Rentukka empii vielä, auetako vai ei. Varpaatkin kohmeessa.

H99A5693-1 copyKomea on tukkakoskelokoiras.

H99A5932-1 copyPerheenlisäystä luvassa. Pienessä saaressa on laulujoutsenilla pesä, hautominen menossa. Puoliso vahtii.

 

Nyt ne lähti!

Jäät lähtivät kotijärvestäni 22.4. Pari viikkoa aiemmin kuin yleensä.

307 copyYksinäinen kuovi seisoskeli aamulla väistyvän jään reunalla.

079-1 copy

Teeret pitivät peliään jäällä. Suurin osa porukasta oli kuitenkin kauempana toisella rannalla, minne en vielä soutamalla päässyt.

386 copy

Västäräkitkin tulivat.

228 copy

– Tämä pesäkivi on varattu meille!

233 copy

– Kiva kun tulee kesä!

061-1 copy

Härkälintupariskuntaa ei voinut olla huomaamatta/kuulematta.

038-1 copy

Aamun hellä hetki tutussa kotiruovikossa.

180 copy

Ruskosuohaukka kiersi tarkistuslennollaan rantoja.

116 copy

Isokoskelot tekivät näyttävän ylilennon veneen yli.

046 copy

Pikkuinen tavikin porskutteli rannalla.

150-1 copy

Samaan aikaan toisaalla: kuovit pellolla.

206-1 copyMetsäjänis on lopultakin päättänyt vaihtaa kesänuttuun. Ei ihan vielä valmis.

660 copy

Järripeippoja en muista koskaan nähneeni niin paljon kuin tänä keväänä.

736 copy

Viimeisenä muttei vähäisimpänä: peippo.

 

 

 

 

Kavereita

 

 

Täällä ollaan taas, herkkupatojen äärellä.

296-1 copyMinä olenkin täällä vakioasiakas.

095-1 copyTalvihan täällä vielä on, uutta luntakin tullut. Mutta onneksi tarjoilu pelaa kiitettävästi.

062-1 copyJa aurinko paistaa! Lämmittääkin jo vähän.

255-1 copyNiinpä tekee ♫

250-1 copyValmiina kevääseen.

012-1 copy2Terassilla on hyvä tähystää.

009-1 copyOtetaanpas taas.