Seitsemän tammikuuta

Aloitin kuvablogin ylläpidon marraskuun alussa 2008.  Blogin nimi on ollut koko ajan sama: Irman kuvia – luonnon suuria pieniä ihmeitä.

Nykyään päivitän blogiani säännöllisen epäsäännöllisesti. Ja aion myös jatkaa, kun sopivia kuvia kertyy. Tässä talven luppoaikana on tullut käytyä läpi vanhoja kuvia ja päätin tehdä koosteen tammikuun kuvista, yksi jokaiselta blogivuodelta, paitsi siltä 2008. Tässäpä nämä:

Tammikuu 2009

auringonnousu

Auringonnousu kotijärven Niiniveden jäällä 1.1.2009. Hieno potkukelkkakeli, jos vaan olisi ollut se kelkka. Tänä talvena se on, viimeistään kevättalvella.

Tammikuu 2010

nokisenkoskiTammikuinen aamu Nokisenkoskella Rautalammilla 2.1.2010. Kylmää oli.

Tammikuu 2011

siikakoskiKonneveden Siikakoskellakin höyrysi 15.1.2011.

Tammikuu 2012

030-copyKeltasirkun uljas lento kotipihan yllä 28.1.2012.

Tammikuu 2013

224-copy2

Koskikarojahan ei voi välttyä kuvaamasta talvisin.

Tammikuu 2014

296-1-copyTammikuun lopulla päivä on jo pidentynyt ja antaa lupauksen keväästä. Sinitintti joi vesitippoja jääpuikkojen päistä 29.1.2014.

Tammikuu 2015

008-1 copyTämän vuoden tammikuu on ollut pilvivoittoinen. Luntakin on saatu. Nämä visakoivut olisivat varmaan tyytyneet vähempäänkin. Markä lumi tarttui oksiin tiukasti ja painoa kertyi.

Mainokset

Tippakivellä

Lumiraja nousee ylemmäs päivän edetessä. Pian ensilumesta on vain lätäkkö jäljellä.

– Hihii! Valoa näkyvissä.

Lumimyssyjen kimallusta.

– Kylmä kylpy virkisti mukavasti.

Syksyn värit sulassa sovussa talventulon kanssa.

Oravanmarjakaksoset.

– Anna kun minä poksautan!

– Minuapa ei poksauteta! Löysin mainion piilopaikan.

Jääpilarit tippakiven kyljessä tuovat ihan kevään mieleen.

Kiven kyynel. Tai sammalen.

Kohta tippuu…

Sinne män.

Kuvat on otettu sunnuntaina 17.10.10. Nyt ei lunta enää näy.