Sunnuntaisia ihmeitä

Pilviselläkin säällä kannattaa lähteä ulos. Pieni sadekaan ei haittaa. Pajuruusutkin kukkivat näin kauniisti. Tosin paju itse ei taida näistä ”ruusuistaan” ihmeemmin perustaa. Äkämäsääsken poikashautomo siellä luuraa sisällä.

Ihan oikeitakin kukkia löytyy vielä. Pieni pelto-orvokki taitaa olla iki-kukkija, aina kun maa ei ole lumen peitossa, tätä näkee kukassa.

Pimeänä päivänä nämä metsän lamput ovat tosi tarpeellisia.

Muitakin kulkijoita oli liikkeellä. Tämä kaveri paineli vauhdikkaasti vanamonvarpujen joukossa.

Ei jäänyt poseeraamaan hän.

Rohtotädyke esitteli kauniita siemenkotiaan.

Ylitsevuotavia pikkuväen pikareita.

Kanervien taustalla ei ole lunta, vaan palleroporonjäkälää.

 

 

 

 

 

Mainokset

Jäisenä aamuna

jääjäkälä

Jääjäkälät.

karpalo2

Suon terveyspommi.

karpalonlehti

Karpalonlehdet rahkasammalella.

karpalo

Suo tarjoilee kulkijalle herkullisia välipaloja.

sieni suolla

Pienemmille kulkijoille on järjestetty tietysti valaisimet pimeneviä iltoja varten.

kiteinen sieni

Kristallikruunu.

sammalitiöpesäke

Suon vahti.

sulanut

Sulanutta jäätä.

tippa

Taivas tipassa.

pelto-orvokki2

Ikikukkija pelto-orvokki.

Villit ja vapaat Violat

suo-orvokki

Tämän aamun kotiseuturetkellä löytyi monta pientä luonnonkukkaa. Tämä pienenpieni suo-orvokki on suosikkini.

aho-orvokki

Hiekkatien penkalta löytyi aho-orvokki.

pelto-orvokki

Mistäpä muualta kuin omalta kasvimaalta löytyy vuorenvarmasti pelto-orvokki. Sinnikäs kukkija on tämä, koko kesän jaksaa pukata uusia kukkia, lumen tuloon saakka. Olen melko varma, että kukkii lumen allakin…