Kaikki koolla taas

Vilkasta on.

187 copySinibaretit.

036 copyHömpät.

010 copyTalkkarit.

210 copyPienet pippuriset kuusitintit.

297 copyHerra Tulkku.

023 copy2

Rouva.104 copyYllätysvieraat, pikkuvarpuset.

103 copyLunta yrittää taas sadella.

288 copy– Minä en puhu sinulle enää ikinä!

287 copy– Minä en edes ala mittään. En ikinä.

301 copy– Jos kuitenkin mentäis taas syömään…

252 copy– Riita poikki ja syömään vaan sieltä!

196 copy– Hyvä ravintolakin on tässä sopivalla hollilla.

205 copy

– Kaikille riittää sapuskaa. Ja jos loppuu, punaisen mökin Kyklooppi tuo kyllä lisää. Kyllähän se kovasti aina tuijottaa sillä isolla silmällään ja pitää hassua nakutusta. Mutta jos annetaan sen olla rauhassa, niin saadaan kyllä syömistä.

Mainokset

Talvitirppoja

Tulihan se talvi lopultakin, samalla alkoi lintujen ruokintapaikalla liikenne vilkastua. Komea punatulkkuherra patsasteli pihapihlajassa, odotteli kuvaajan häipymistä, jotta pääsee syömään.

Rouvakin oli paikalla koko muhkeudessaan.

Sirkut ilmestyivät heti paikalle, kun laitoin tarjolle kauranjyviä.

Kiitos!

Mietteliäs kuusitintti ruokatauolla.

Tahtoo lisää…

Riittäähän näitä pähkinöitä muillekin.

Nam!

Talitintin tuumaustauko.

Menisköhän taas syömään….

 

Ruokapuheita

Täällä sitä taas ollaan.

Ihan kiva, kun löytyy lumesta sattumia.

Kauranjyvät kelpaavat hyvin, kiitos.

Onko tässä siankärsämön vieressä hyvä?

Pohjoinen kanarialintu uudella lumella.

Kuusenoksalla.

Pihlajalla.

Miksi sinä aina…

urputat?

Viheltelijä aterioi.

Käpypajan ahertaja.

Käpytikkapa tietenkin.

Muutama päivä sitten 15.11., ennen lahden jäätymistä, järvellä seilasi varsinainen laulujoutsenten suurperhe, kahdeksan poikasta.

Komea katras.

Ruokailtuaan aikansa perhe jatkoi matkaansa toiselle lahdelle.

Kokopäivätyötä

Jos ei sitä ole tekemässä, on se aina kuitenkin mielessä…

– Ahaa, tuolla sitä on.

– Lumen alta löytyy parhaimmat.

– Johan alkoi löytyä.

– Kuoret pois ja nam!

– Aina näitä vähän tippuu, kun pitää valikoida…

– Niinpä.

– Minulla on nyt siemenkiintiö täynnä vähäksi aikaa. Jospa haukkaisi hieman talimakkaraa.

– Nyt saadaankin ruokailla rauhassa, kun on tämä uusi verkkoviritelmä. Närhikopla tahtoi aikaisemmin rohmuta talipötköt isoihin kitoihinsa, jonnekin jemmaan veivät.

– Maistuu hyvin maapähkinätkin, kiitos!

– Ujostuttaa.

– Tulenpa uudelleen, kun on vähän rauhallisempaa.

– Kompostilta löytyy aina sattumia.

– Jaaha, pitihän se arvata…

– Kun ei kerran pääse talille, kelpaavat nämä puutarhajätteetkin mainiosti. En ole ronkeli.

Pihakuusen latvasta kuului iloista pulinaa. Pikkukäpylintujen parvi sinne pölähti käpyaterialle. Käyvät nappaamassa oksasta kävyn, vievät sen sopivaan paikkaan ja alkavat popsia siemeniä. Kovin käyttökelpoisen näköinen ruokailuväline onkin tuo nokka. Kuvausolosuhteet eivät olleet mitenkään hyvät, pilvistä ja hämärää, korkealta latvasta oli pikkuputkella vaikea kuikuilla kuvaa.

Ruoka oli kuusitiaisellakin mielessä kierrellessään kavereidensa kanssa kuusien oksilla. Porukassa oli joku töyhtötiainenkin.

Päivän aterian etsiminen on kokopäivätyötä pienille ja vähän isommillekin.

Talven yritystä

Sunnuntaina 7.11. aamu sananmukaisesti valkeni.

Puut saivat vauhdilla – jos ei nyt vielä talvipalttoota – niin ainakin välihousut ylleen.

Pahimman myräkän mentyä piti lähteä tutkimusretkelle rantaan, miltä maailma siellä näyttää.

Joka vuosi se aina yhtä suuri ihme – lumi.

Telkkäkin sitä kummasteli.

Iloinen uimari.

Toinen iloinen uimari yllätti ruovikossa: saukko!

Tässä vaiheessa veijari huomasi paparazzin, sukelsi ja ui pois. Harmi, olisihan tätä kaveria enemmänkin kuvannut, lähempääkin.

Sinitintti sitävastoin ihan esiintyi ruokailun ohessa.

Kyllä se on jäätä.

Joutsenperhettä jo kaipasinkin, kun se yllättäen lensi niemen takaa ja paineli toiseen lahteen.

Eivät muuta vielä. Pysyvät kotijärvellään, kunnes se jäätyy.

Rannan pikkupihlajassa herra punatulkku mutusteli viimeisiä marjoja.

 

 

Aamunvirkut

– Piti ottaa jo lämpökerrasto käyttöön.

Ihan selvä pyy koivunoksalla.

– Hömötintin tarkka katse.

Närhi ei suostunut lähikuvaan.

– Minua saat kyllä kuvata ihan rauhassa. Enkös olekin komea…

– Olen täällä minäkin!

Aina yhtä touhukas sintti.

 

 

Pajalla

Rouva Tikkuli takoi tänään vimmatusti männynkäpyä, jonka oli kiilannut tarkoitusta varten rustaamaansa koloon.

Ei antanut paparazzin häiritä työtään hän.

Paikanvaihto sujuu lennokkaasti.

Herra Tulkku seuraa katseella.

Pah. Aina tätä räntäsadetta riittää.

Älä muuta viserrä. Tosin kuulin juuri, että huomiseksi selkiää. Jokohan ne etelänmatkalaiset alkaisivat palailla…