Karpalosuolla

Näiden perään lammen rannalle lähdin.

Olihan siellä muutakin porukkaa.

Komea kaveri on rantahämähäkki.

Ampiaiskuningatar kaivautui esille sammalikosta auringon lämmitettyä riittävästi. Myös tummasyyskorentoja oli vielä liikkeellä.

Mutta karpaloita on nyt paljon. Joten – painukaa suolle!

Mainokset

Pyörähdys suolla

Suo kutsui pistäytymään lammen rannassa. Halusi näyttää, että karpaloista tulee tänä syksynä mahtava sato.

Suon miniomput.

Vielä saavat kypsyä rauhassa kuukauden pari. Hieno marja on karpalo, varsinkin tällaiselle happaman ystävälle.

Uusi sikarisatokin on valmistumassa. Tässä tuplamalli.

Rahkasammal ja suo – erottamaton yhdistelmä.

Itiöpesäkkeitä lienevät nämä punaiset pikku pikarit.

Malja suolle!

Suokeijujen golfmailoja.

Kihokit voivat edelleen erinomaisen hyvin suolla.

Kihokin siemeniä alkaa loppukesä kypsyttää.

Näitä pikku viipottajia piti varoa, ettei päälle astunut.

Rupikonnavauvoja olikin paljon liikkeellä. Kolme-neljä senttiä oli heillä pituutta.

Pikku hurmuri.

Konnavauvan katse.

Hän jatkoi matkaansa.

Suolla on uskomattoman paljon hämähäkkejä. Tällä oli poikaset selässä kyydissä. Harmi, kun huomasin ne vasta koneella, olisin ottanut selvemmän kuvan takapäästä.

Tämän hieroglyfin viesti jäi toistaiseksi arvoitukseksi.

Ihmeitä suolla

Suo houkutteli taas tutkimusretkelle. Siellähän näkyykin jo tuttua porukkaa sankoin joukoin.

Kihokit punastelevat, mutta karpalot ovat vielä kalpeanaamoja.

Kihokinlehdissäkin on eroa. Tässä hillitty vihreä.

Punastelevaa sorttia.

Toiset viihtyvät porukassa…

… toiset taas piilossa.

Päivän ateria, jopa useammankin.

Kesäparta.

Jakaus.

Meitä on moneksi, muta kaikki olemme pyöreälehtikihokkeja. Pyydystämme ravinnoksemme pikku ötököitä lehtiemme limapisaroilla.

On kihokilla kukatkin. Tosin ovat minimaalisen pieniä pitkän varren päässä.

Kukat avautuvat vain aurinkoisella säällä.

LuontoPortista löytyy asiaa kihokistakin.

Kavereina kihokeilla rahkasammalpetillä on karpaloita. Kolmen kuukauden kuluttua ovat parhaimmillaan poimittaviksi.

Kurjenjalka oli jo lopettelemassa kukintaansa. Siellä siemenet kypsyvät jo verholehtien suojassa.

Kukkahämähäkki oli valinnut kurjenjalan vaanimispaikakseen.

Maariankämmekänkin kukinta oli jo loppusuoralla.

Pieni ja utelias on hän. Tai sitten pelosta jäykkänä eikä uskalla liikkua…

Rupikonnavauvalla oli pituutta tulitikun verran.

Suon pikku asukas jatkoi kulkuaan.

Suoromantiikkaa

Olin jo kauemman aikaa toivonut näkeväni suokeltaperhosen, edes yhden. Juhannuspäivänä näin niitä kymmenittäin, ellei sadoittain, pienen metsälammen rantarämeikössä.

Suurin osa lensi vinhaa vauhtia edestakaisin. Ei toivoakaan niiden kuvaamisesta. Mutta – sitten edessäni suopursulla oli yhtäkkiä tämä pariskunta.

Leppeä iltapäivän tuuli pyöritteli perhosia…

ja toiseen suuntaan…

Äkkiä rauhallinen lemmenhetki keskeytyi.

Paikalle saapui ns. kolmas pyörä.

Porukkaan olisi välttämättä pitänyt päästä mukaan…

Mutta pariskunta oli päättänyt, että kaksin aina kaunihimpi…

Kilpakosija joutui luovuttamaan.

Jatketaanhan taas.

Kauankohan tämä vielä kestää…

Ilmeisesti kauan. Kuvailin perhosia parikymmentä minuuttia, kävin välillä lammen rannassa kuvaamassa sudenkorentoja. Palattauani olivat vieläkin samassa paikassa. Sinne jäivät jatkamaan juhannuksen viettoa.

Tietoa suokeltaperhosesta löytyy vaikkapa täältä.

Palkintomatkalla

Eilen oli ensimmäinen lomapäivä. Aamupäivän käytin hyötyliikuntaan eli istutin perunat. Kolmen tunnin puurtamisen palkitsin painumalla suolle ja metsään. Pilvisestä säästä huolimatta suolla lenteli runsaasti pursuhopeatäpliä, milläpäs muulla kuin suopursulla.

Meitä on moneksi. Tässä esittäytyvät suokukan siemenkodat.

Tupakkatauko? Karpalonkukat odottavalla kannalla.

Vehkakin on jo intoutunut kukkimaan.

Kaunis koppis vaiveronlehdellä.

Ettei oleellinen unohtuisi.

Vähän hankala oli makroilla yhdellä kädellä, mutta tieteen vuoksi pitää joskus uhrautua.

Verisäiliö alkaa vähitellen täyttyä.

Minivampyyri imaisi sormesta nopeasti ihan kunnon annoksen.

Alkaa painaa jo takapää, pääseeköhän enää lentoonkaan…

Huhhuh.

Täällähän taitaa ollakin kunnon tarjoilu, jäikös minullekin vielä vähän…

Matka jatkuu metsäkuvilla seuraavassa numerossa.

Suolle painuneena

Hilla lopettelee kukintaansa.

Karpalo vasta miettii asiaa.

Joku oli ottanut varaslähdön.

Vaivaiskoivusta tulee aina ikävä Lappiin…

Kopeekkalehti on yksi kansan aikoinaan antamista nimityksistä vaivaiskoivulle.

Raate kukkii vielä paikoin.

Nämä nuput kuuluvat eräälle tähtisilmälle. Kukapa arvaa/tietää, kenelle…

Unelias kihokki.

Hohhoijjaa.

Päivän pihvi on jo ”hampaissa” tällä kaverilla.

Järvikorte kasvaa.

Tervemenoa suolle!

Suopursun kavereita

Nyt ne sitten aloittivat tuoksuttelunsa, suopursut.

Ilmoittaudun haisulin kaveriksi numero yksi.

Eipä ollut vaikea arvata, kuka sieltä seuraavaksi pörrää. Mantukimalainenpa tietysti.

Kangasperhonenkin viihtyi mainiosti kukalla.

Mutta kukapas se siellä luuraa?

Jokin hopeatäplä on, mutta mikä… Veikkaisin niittyhopeatäplää.

Kaverikin oli mukana.

Mutta sittenpä tulikin yllätys. Perhonen, johon en ollut aikaisemmin törmännyt, rämekylmänperhonen. Melko iso tummat perhoset lensivät varsin vauhdikkaasti ympäri pientä mäntyä kasvavaa suota (entinen lampi), istahtivat sitten mäntyjen rungoille levähtämään. Siitäpä näitä olikin vaikea erottaa, niin samantapainen on väritys. Mutta pitihän toki suopursunkin luona käydä välillä, kun se kerran kuuluu kaveripiiriin.