Torvisoittoa

Kapellimestari työnsä ääressä.

Tuuba valmistautuu.

Taustakuoro.

 

Mainokset

Heräämisiä

Luonto herää nyt vauhdilla. Myös maamehiläiset ovat jo täydessä touhussa vanhalla soramontulla.

Söpöjä ovat nämäkin luonnon pikku ihmeotukset.

Pieni karvanaama.

Sivulta.

Kaksittain.

Samalla soramontulla tapasin myös viisipistepirkon.

Kekomuurahaiset täydessä vauhdissa.

– Menetkös siitä!

Liuskaperhonen (herukkaperhonen) koivunkyljellä.

Jonkinsortin kärpänen kivellä.

Lepän kevättä.

Töräys keväälle!

Kanervaa, kalliokasveja, limasieniä…

Vielä voi paikoittain kuulla pienten kanervankellojen kilinää.

Kello toisensa jälkeen kuitenkin hiljenee ja varpu alkaa valmistautua talvilepoon.

Kanervan tieteellinen nimi calluna on johdettu kreikankielen sanasta ’kallynein’, mikä tarkoittaa lakaista. Kasvia on käytetty varpuluutien tekoon. Kanervankukkateellä on unettava vaikutus ja kanervahunaja on tummaa ja vahva-aromista. Hunaja tosin tahtoo jämähtää kiinni kennoihin, joten kiirettä saa pitää linkoamisen kanssa…

LuontoPortista löytyy asiaa kanervastakin.

Yksi lempparikasveistani luonnossa on kallioimarre.

Lehtien alapintojen itiöpesäkeryhmät houkuttelevat kuvaamaan kasvia ”nurjalta” puolelta.

Kallioimarteen juurakko on makeaa, lakritsinmakuista. Kansa onkin antanut kasville kuvaavia nimiä: kalliomakia, mesijuuri, mäenmakeus, kivenimelä…

Nyt saa riittää.

Yksi vielä, kuiteskin.

Kallioilla viihtyy myös kalliokohokki. Vielä muutama kukka oli jäljellä.

Tätä kasvia en ole löytänyt muualta kuin korkealta, etelänpuoleiselta kallioseinämältä. Karvakiviyrtti on hän.

Tykkää asustella kallionkoloissa.

Herkullisen näköinen, mutta parempi jättää syömättä. Kielonmarja on myrkyllinen.

Kaksoistorvi.

Limasienet ovat kiehtovia olentoja. Hänen nimensä on paranvoi.

Tämäkin ryynirykelmä lienee jonkinsortin limasientä.

Lumesta se pienikin kurkistaa

Päivä päivältä heitä näkyy enemmän.

Vihreä sammalmatto paljastuu ensin kivien kyljiltä.

Ei olla moksiskaan pitkästä talvesta.

Yhtä freeseiltä näyttävät he aina.

Hei, mekin ollaan olemassa!

Samalla kivellä mahdutaan hyvin kasvamaan pienten vihreiden kanssa.

Meitä onkin koolla iso porukka.

Huhhuh. Olihan tuota lunta niskassa aikamoinen kerros. Mutta ihan hyvä talvipeittohan se oli.

Herätys, kaverit. On kevät.

Töttöröö keväälle!

Sunnuntaisia ihmeitä

Pilviselläkin säällä kannattaa lähteä ulos. Pieni sadekaan ei haittaa. Pajuruusutkin kukkivat näin kauniisti. Tosin paju itse ei taida näistä ”ruusuistaan” ihmeemmin perustaa. Äkämäsääsken poikashautomo siellä luuraa sisällä.

Ihan oikeitakin kukkia löytyy vielä. Pieni pelto-orvokki taitaa olla iki-kukkija, aina kun maa ei ole lumen peitossa, tätä näkee kukassa.

Pimeänä päivänä nämä metsän lamput ovat tosi tarpeellisia.

Muitakin kulkijoita oli liikkeellä. Tämä kaveri paineli vauhdikkaasti vanamonvarpujen joukossa.

Ei jäänyt poseeraamaan hän.

Rohtotädyke esitteli kauniita siemenkotiaan.

Ylitsevuotavia pikkuväen pikareita.

Kanervien taustalla ei ole lunta, vaan palleroporonjäkälää.

 

 

 

 

 

Suolla

Lammenrantasuota kohti kääntyivät jalat kulkemaan tänäänkin, vaikka koetin puhua niille järkeä, ettei nyt joka viikonloppu sinne.

Lokakuun puolivälissä nämäkin karhunsammalet olivat paksussa huurteessa. Nyt lämpöasteita monta. Sammalet ainakin näyttävät nauttivan tilanteesta.

Pitkäksi venähtänyttä karhunsammalta. Olisi siinä nallen kiva kelliä. Mitenkähän muuten saavat karhut nukuttua näillä keleillä, luulisi pesässä olevan lämmintä ja kosteata…

Rahkasammalta.

Karpaloita tarjouksessa.

Kurjenjalka siemenpähkylöineen odotteli  lunta, jotta pääsisi toteuttamaan itseään talventörröttäjänä.

Torvisoittokunta kannon nokassa.