Sumun sylissä

Voihan hiisi! Sinne häipyy Hiidenvuori sumuun. Hyvä on vuoren valtiaan nukkua talviunta pumpulipeiton alla.

Myös järven pikku saaret saivat nukkua yönsä pehmoisten vällyjen alla.

Hyvää yötä.

Mainokset

16 kommenttia artikkeliin ”Sumun sylissä

  1. Kaunista, epätodellisen kaunista – kuin suoraan sadusta. Etenkin toinen ja kolmas kuva, saavat oikein kylmät väreet aikaan..

  2. Kiitos kommenteistanne, häivähdys, lepis, Pehmyt piirto ja Elisa. Hienoa oli seurata usvan liikkumista jään yllä.

  3. Jännä ilmiö. Yleensähän sumu pukkaa jäälle kun auringon lämmittämä jään pinta viilenee yöksi. Olisko tuolla vesikerroksella nyt osuutta asiaan?

  4. Uuna, luonnonmystiikkaa on sumuinen maisema.

    ATToivanen, tuota jään päällä olevaa vettä minäkin epäilen sumun aiheuttajaksi. Tuskin aurinko vielä niin paljoa lämmittää.

  5. Hienot sumutunnelmat, tuo Hiidenvuori on nimensä mukaisessa ja arvoisessaan arvoituksellisuudessa.
    Toiseksi alimmassa kuvassa voisi melkein kuvitella olevansa jossakin korkealla taivaalla pilvikerrosten välissä. Vain nuo puiden latvat linkittävät katsojan jalat maahan.

  6. Hiidenvuorelle kiipeilen useinkin, kesällä järven yli veneellä kulkien, talvella vettenpäällä kävellen. Järven yli on matkaa pari kilometriä. Vuoren jyrkillä seinämillä kasvaa monenlaista jäkälää, sammalta, kallioimarretta, kalliokohokkia, metsämansikkaa… Kevättalvella ilmestyvät komeat jääpuikot kallioseinämille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s