Eräänä lumipyryisenä tammikuun päivänä pihakuusi oli helisemässä.
Ensin töyhtöpäitä oli vain muutama.
Sitten tilhiä tuli lisää. Iltapäivään mennessä niitä oli pihapuissa noin kolmekymmentä.
Kuusenkoristeita.
Ja ne helisivät.
Mietintämyssy päässä. Tai töyhtö.
Jotain syömistä sais olla.
Pitääpä etsiskellä.
Mitäpä täällä…
Entäpäs tuolla…
Mutta missä marjat?
Eipä ole tuollakaan.
Joku onkin jo ehtinyt ennen meitä.
Rippeet vaan jäljellä pihlajanmarjoista.
Siis takaisin kuuseen.
Aloitin kuvablogin ylläpidon marraskuun alussa 2008. Blogin nimi on ollut koko ajan sama: Irman kuvia – luonnon suuria pieniä ihmeitä.
Nykyään päivitän blogiani säännöllisen epäsäännöllisesti. Ja aion myös jatkaa, kun sopivia kuvia kertyy. Tässä talven luppoaikana on tullut käytyä läpi vanhoja kuvia ja päätin tehdä koosteen tammikuun kuvista, yksi jokaiselta blogivuodelta, paitsi siltä 2008. Tässäpä nämä:
Auringonnousu kotijärven Niiniveden jäällä 1.1.2009. Hieno potkukelkkakeli, jos vaan olisi ollut se kelkka. Tänä talvena se on, viimeistään kevättalvella.
Tammikuinen aamu Nokisenkoskella Rautalammilla 2.1.2010. Kylmää oli.
Konneveden Siikakoskellakin höyrysi 15.1.2011.
Keltasirkun uljas lento kotipihan yllä 28.1.2012.
Koskikarojahan ei voi välttyä kuvaamasta talvisin.
Tammikuun lopulla päivä on jo pidentynyt ja antaa lupauksen keväästä. Sinitintti joi vesitippoja jääpuikkojen päistä 29.1.2014.
Tämän vuoden tammikuu on ollut pilvivoittoinen. Luntakin on saatu. Nämä visakoivut olisivat varmaan tyytyneet vähempäänkin. Markä lumi tarttui oksiin tiukasti ja painoa kertyi.
Siihen hän pölähti, ruokinta-automaatin tukijalalle. Ihan yllättäen ja pyytämättä. Muutaman metrin päähän. Yhtä pöllämystyneitä taidettiin olla molemmat, kuvaaja ja kuvattava.
- Pikkutirppojen ravintola taitaa tämä olla. Löytyisiköhän minullekin jotain herkkuja…
- Täältä koivun oksalta näkeekin paremmin.
- Tuolla pihlajan rungossa näkyy olevan kiinni läskinpala. Mainiota.
- Monenlaisia siemeniäkin on tarjolla.
- Hyvä tietää. Tulenpa toisen kerran uudestaan, kun tuo yksisilmäinen napsuttelija ei ole paikalla.
Niin pyrähti komea harmaapäätikkakoiras pois. Tervetuloa uudelleen!
- Eipä näy mittään.
- Alkas olla jo aika.
- Ei näy täälläkään.
- Sama huomio. Niukat on tarjoilut.
- Ei, vaikka miten päin tiiraisi.
- Älä hättäile, serkku hyvä. Kyllä se pian avautuu. Piharuokala.
- Minä vaadin!
- Otahan ihan rauhallisesti. Kyllä se on joka syksy avattu, kunhan tulee pakkasta ja lunta.
- Oikeassa olet. Kyllä tässä vielä pärjätään hyvin muutenkin.
- Terkkuja metsästä! Poikkesin minäkin katsomaan, mitä täällä touhutaan.
- Et kai vaan mieti maallemuuttoa?
Sankassa sumussa soutelu tuo joskus eteen yllätyksiä. Tässä yksi niistä.
Ensin ei näy kuin sumua ja kuulu kuin heikkoa loiskintaa.
Epämääräisiä hahmoja sumun seassa.
Vähitellen alkaa selvitä…
Noista nokista ei voi erehtyä.
Koskeloiden kalastusretkikuntahan se siellä läträsi aamukalassa.
Se onkin vauhdikasta puuhaa se.
Klunks.
Sukelluspukua pitää välillä huoltaa.
Tuulettaakin….
Sitten taas mennään!
Tähystäjän perässä.
Veljekset/siskokset.
Porukassa on hyvä kalastaa.
Kimppatähystystä.
Kimppakalastusta.
Huilataan välillä.
Jatketaanhan taas.
Mihinkäs suuntaan sitten pitikään….
Aamun öttiäisiäkin voi nappailla välipalaksi.
Harjoitus tekee mestarin. Myös kalastusmestarin.
Niin jatkoi koskelopesue kalastusreissuaan ruovikon reunassa. Toki emokin oli mukana.
Arvaatkos kuka?
- Joko tunnistat?
- Nytpä voisi haukata jotain välipalaa…
- Ahaa, tuolla on hämyjen verkkoviritelmä.
- Jospa tutkisi lähempää…
- Arvelin ihan oikein.
- Tuolla häämöttää jo herkullinen reisipala.
- Onhan täällä enemmänkin herkkuja.
- Nam.
- Näillä eväillä pärjääkin jo iltaan saakka.
- Siestan aika.
- Nähdään taas!
P.S. Ellet tunnistanut, minua kutsutaan skorpionikorennoksi. Olen pieni ja hyvätapainen.
Nyt on kiire!
Lapsille ruokaa.
Äitisiepon aamusaalis. Yksi monista.
Oma koti. Ainakin tämän kesän.
Seuraavaa kuormaa hakemaan!
Päivän perhostarjous, metsämittari.
- Tuon perhosen tahdon minä! Näin myös tapahtui.
Rouva Sieppo saa useinkin herkkupaloja puolisolta.
- Mutta tämän minä kyllä vien lapsille!
- Poikaset kasvaa ja vahvistuu. Kohta lähtevät pesästä.
Aamusta iltaan saa nyt öttiäisiä pyydystää. Hyvinhän näitä löytyykin.
Vaipanvaihdon aika. Koti pidetään siistinä.
- On meillä vaan hieno koti.
Jatketaanhan taas hommia.
- Hyvä on koti, täytyy myöntää.
Kotipihlajassa.
Tuntuu kuin joku tuijottaisi metsässä…
Tuijotus tulee lähemmäksi.
Tuijottaa lähempää.
Kiipeää kivelle.
Vaikuttaa ilmeisen sosiaaliselta kaverilta.
Viestittää naksumalla.
Meneeköhän Ukon sosiaalisuus jo vähän liian pitkälle…
Mielenkiintoinen tapa tehdä tuttavuutta.
Kieltämättä komea.
Nyt meni överiksi.
- Huhhuh. Pitäisköhän alkaa jo eläkkeelle. Ei tätä touhua oikein enää jaksaisi jokaikinen kevät.
– Asiaa vakavasti harkitsen. Kun ei oikein tahdo enää kunnon seuraakaan löytyä.
- Enpä viitsi enää. Menen pois.
Jäät lähtivät kotijärvestäni 22.4. Pari viikkoa aiemmin kuin yleensä.
Yksinäinen kuovi seisoskeli aamulla väistyvän jään reunalla.
Teeret pitivät peliään jäällä. Suurin osa porukasta oli kuitenkin kauempana toisella rannalla, minne en vielä soutamalla päässyt.
Västäräkitkin tulivat.
– Tämä pesäkivi on varattu meille!
– Kiva kun tulee kesä!
Härkälintupariskuntaa ei voinut olla huomaamatta/kuulematta.
Aamun hellä hetki tutussa kotiruovikossa.
Ruskosuohaukka kiersi tarkistuslennollaan rantoja.
Isokoskelot tekivät näyttävän ylilennon veneen yli.
Pikkuinen tavikin porskutteli rannalla.
Samaan aikaan toisaalla: kuovit pellolla.
Metsäjänis on lopultakin päättänyt vaihtaa kesänuttuun. Ei ihan vielä valmis.
Järripeippoja en muista koskaan nähneeni niin paljon kuin tänä keväänä.
Viimeisenä muttei vähäisimpänä: peippo.
Täällä ollaan taas, herkkupatojen äärellä.
Minä olenkin täällä vakioasiakas.
Talvihan täällä vielä on, uutta luntakin tullut. Mutta onneksi tarjoilu pelaa kiitettävästi.
Ja aurinko paistaa! Lämmittääkin jo vähän.
Niinpä tekee ♫
Valmiina kevääseen.
Terassilla on hyvä tähystää.
Otetaanpas taas.
