Metsän lamppujen syttyessä

Nyt on taas se aika vuodesta.

Metsän pikkuväen lamput valaisevat viimeisiä kulkijoita ennen talviunille menoa.

Lamppumalleja on moneksi.

Tehoja riittää pienestä koosta huolimatta.

Mainokset

Puolen neliön metsässä

On taas se aika vuodesta, kun puolen neliön metsässä syttyy lyhty pikkuväen iloksi.

Metsäntontut alkavat jo kokoontua neuvonpitoon.

Heitä saapuu paikalle myös naapurimetsästä.

Huopaiset hiippalakit heilahtelevat iloisiin tervehdyksiin.

Tulehan sinäkin jo sieltä!

Minä juttelen ensin näiden kanssa.

.

Tutustumiskäynnillä ollaan metsässänne.

Hei kaverit, odottakaa vähän! Tämä ylämäki on aika jyrkkä, pikkuinenkin väsyy.

Tervetuloa kaikki!

Meitähän onkin täällä moneksi.

Hattivatitkin saapuivat.

Sytytetäänpä kynttilätkin.

Sunnuntaisia ihmeitä

Pilviselläkin säällä kannattaa lähteä ulos. Pieni sadekaan ei haittaa. Pajuruusutkin kukkivat näin kauniisti. Tosin paju itse ei taida näistä ”ruusuistaan” ihmeemmin perustaa. Äkämäsääsken poikashautomo siellä luuraa sisällä.

Ihan oikeitakin kukkia löytyy vielä. Pieni pelto-orvokki taitaa olla iki-kukkija, aina kun maa ei ole lumen peitossa, tätä näkee kukassa.

Pimeänä päivänä nämä metsän lamput ovat tosi tarpeellisia.

Muitakin kulkijoita oli liikkeellä. Tämä kaveri paineli vauhdikkaasti vanamonvarpujen joukossa.

Ei jäänyt poseeraamaan hän.

Rohtotädyke esitteli kauniita siemenkotiaan.

Ylitsevuotavia pikkuväen pikareita.

Kanervien taustalla ei ole lunta, vaan palleroporonjäkälää.

 

 

 

 

 

Metsän pieniä

Melkein kaikki lumi on viime päivien sateiden mukana sulanut. Metsän pikkuväki ilahtuu aina sateesta. Ne koristautuvat helmin yltä päältä.

Metsän lempeät värit pilvisenä päivänä.

Jotkut yrittivät piileskellä…

… toiset taas eivät.

Hämyvalaistus.

Kiehtovaa pikku maailmaa.

Heitä löytää usein isojen kivien päällä istuskelemassa.

Hämärässä metsässä tarvitaan myös valaistusta. Pieniä lamppuja onkin sijoitettu sopiviin kohtiin.

Metsän pohjalla

oravanmarjat9

Aurinko näyttäytyi tänään vähäksi aikaa. Siispä kipinkapin metsään.

oravanmarjat6

Toukokuun kukkijan oravanmarjan marjat olivat muuttuneet harmaista punaisiksi.

oravanmarjat4

Kypsiä ovat ja herkullisen näköisiä. Eivät kuitenkaan ole terveysruokaa.

oravanmarjat3

Oravanmarja kuuluu kielokasveihin. Marjatkin muistuttavat kielon marjoja, myös myrkyllisyydessä.

sääski3

Paikalle pölähti pikku parvi isoja itikoita. Tarkempaa lajinmäärittelyä en uskalla tehdä. Istahtivat kuka minnekin.

sääski2

Lähikuvaakin yritin, mutta tahtoivat karkailla.

sieni

Pikkuruiset sienet tahtovat aina tulla kuvattaviksi. Tässä innokkain.

Rajalla

peltopähkämö

Luonto siirtyy vähitellen kesästä syksyyn. Peltopähkämö kukkii vielä, samaan aikaan kypsyttelee siemeniä.

vadelmat

Villivadelma-aika jatkuu vielä.

hämis

Hämähäkit kuuluvat sekä kesään että syksyyn. Tämän edustavan yksilön tapasin jokin päivä sitten.

hämis2

Teehän perässä, jos osaat.

pihlajanmarjat

Pihlajanmarjat ovat jo syksyn väriset.

tummasyyskorento3

Pienet tummasyyskorennot ovat jo varma syksyn merkki.

sieni

Syksyn sieniä edustakoon tämä pikkuinen. Ei mikään ruokasieni, mutta niitäkin on jo.