Hiljalleen huopailen varhain toukokuisena aamuna kotijärven rannalla. Rantametsässä vilahtaa jokin karvainen, olisiko kettu…
Yksi vilaus vain ja ”kettu” kiipeää puuhun. Näätä!
Jokin telkänpöntössä kiinnostaa.
Tutkitaanpa lähemmin.
Ihminenkö tuolla vedessä istuu ja naksuttaa. Viis siitä!
Paras kuitenkin ensin tarkkailla tilannetta.
Sitten itse asiaan.
Täälläpä näkyy olevan herkkua.
Peruutus.
Hyvää ravitsevaa evästä löytyi.
Vienpä jemmaan. Lapsillekin maistuu.
Sinne jäi vielä. Tulenpa kohta uudestaan.
Kymmenisen minuuttia kului ja kultakurkku tuli takaisin.
irman kuvia 
👏
Upeat kuvat ja hieno luontohetki! Ihan voi kuvitella vesipisaroiden tippuvan airoista, kun pysähdyit. Monesti linnunmunarosvoja syyllistetään, ihan kuin luonnossa joku tekisi tuota pahuuttaan. Ei ajatella, että rosvollakin on poikaset, ja jos niin haluaa ajatella, että tuntuu paremmalta: söpöt poikaset vieläpä. Kaikkien on elettävä ja joskus yhden tehtävä on taata toiselle ravintoa.
Kiitos. Varhaisaamut ovat parhaita, järvelläkin. Tunnelma on ihan toinen kuin auringon noustua ylemmäs, jolloin ”taika” haihtuu ja kaikki muuttuu normaalimmaksi. Tuon tunnelman takia käynkin järvellä enimmäkseen aamuisin, kesällä jopa 3-4 aikaan. Hitaasti kierrän läheltä rantoja ja isojen (onneksi nykyään rauhoitettujen) saarien ympäri. Monia ns. sattumia on osunut kohdalle retkilläni niiden vuosien aikana, kun olen tämän järven äärellä saanut asua.
Kun laitoin kuvan näädästä telkän muna suussa facebookiin, alkoi tulla sellaisia kommentteja, joita odotinkin tulevan. Munarosvo, ryökäle, pirulainen ym. nimityksiä sai pieni metsän asukas päälleen syljettynä. Onneksi on myös paljon fiksuja kavereita, jotka asettuivat puolustamaan näätää. Luonnostahan ihminenkin on iätajat ”ryövännyt” elantoa itselleen eikä edes kiitä. Hävitys vaan jatkuu. Mutta jos pieni eläin nälkäänsä ja lastensa ruokkimiseksi jonkun munan vie, tulee heti tappotuomio.
Kiitos myönteisestä palautteestasi.
Harmi linnulle, mutta näätä poikasineen tarvitse myös ruokaa!
Näinhän se menee luonnossa.