Tapaamisia kotijärvellä

Kuikkapari kuuluu ja näkyy Niiniveellä.

Kalatiira tuo rouvalle lahjan.

Selkälokki pesii tutussa pikkusaaressa. Puoliso hautomassa.

Tukkakoskeloita näkynyt paljon tänä keväänä.

Hautomavuoron vaihto. Puoliso menee vuorostaan ruokailemaan tutulle lahdelle. Pesä on saaressa.

Kurki laskeutumassa pesimäluodolleen. Takana kummeli ja kuikka.

Härkälinnut. Nyt jo heilläkin haudonta meneillään.

Kalalokit pikkuluodolla. Puoliso hautoo kivellä luodon toisella puolen.

Rantasipi.

Sääkset saapuivat jo ajoissa huhtikuun puolella kunnostamaan pesäänsä. Nyt haudonta menossa, elleivät sitten ole munat jo kuoriutuneet.

Västäräkki ja rentukat.

Sorsapoikaporukka ruokaili yhdessä rantoja pitkin soutaen.

Nämä kuvat on kaikki toukokuulta 2024. Seuraavana alkaakin olla poikasten vuoro, kunhan lähtevät pesistään.

10 kommenttia artikkeliin ”Tapaamisia kotijärvellä

  1. Kauniit kevätkuvat Niiniveden asukkaista! Toivottavasti pesinnät onnistuvat hyvin ja näemme paljon poikueita! Hyvää kesää, Irma!

  2. Kuvissasi on taas niin ihanat tunnelmat! Voi aistia olevansa yksin tuolla luonnon keskellä, jotenkin se tunne tulee ihan kuviasi katselemallakin. Kauniit värit on myös monessa kuvassa.

  3. Kiva, että tunnelma välittyy. Oikeasti olenkin yleensä yksin aikaisin aamulla järvellä. Tai eihän siellä yksin ole, kun on näitä Niiniveden varsinaisia asukkaita ympärillä. Aamuvalo antaa oman sävynsä kuviin. Kiitos.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.